Näin henkäisin taidenäyttelyn lippukassalla. Hiljainen kuiskaus vain -
ei koko kansan tarvitse tietää, että olen siirtynyt eläkeläisten joukkoon.
Pettymyksekseni kassalta vastataan, että ”meillä on vain aikuislippuja”.
Muutaman päivän päästä olen taas lippukassalla, nyt Petroskoissa Venäjällä.
”Pensionerka” sanon nyt jo reippaasti. Ja minua onnistaa. Saan 60 ruplan
eläkeläispiletin.
Olen saanut läheltä seurata monen ystävän, naapurin ja työtoverin
eläkkeelle siirtymistä. Ja nyt olen itse samassa tilanteessa. Makustelen sanaa
eläkeläinen, e-lä-ke-läi-nen. Minulta kysytään, miltä nyt tuntuu. En osaa
vastata. Vielä.
Ei ole yhtä tapaa elää eikä myöskään yhtä tapaa kokea eläkkeelle
siirtyminen. On siinä iso ero, tunnetko päässeesi eläkkeelle vai joutuneesi
eläkkeelle. Voi hyvin ymmärtää eläkkeelle pääsemisen riemun, jos työ on ollut fyysisesti
tai psyykkisesti raskasta. Tunnen monia, jotka kertovat viettäneensä
ensimmäisen eläkevuotensa pyjamassa ja villasukissa. Uupumus piti ensin nukkua pois.
Jos taas työ on ollut intohimosi ja elämänvoimasi lähde, saatat kokea
joutuneesi eläkkeelle. Tunnet, että sinulla olisi vielä paljon annettavaa,
olisi osaamista, kokemusta ja näkemystä. Hommat jäävät ”kesken”.
Eläkkeelle jääminen (tai joutuminen) voi yllättää. Eräs ystäväni
huomasi, ettei hänellä enää ole oikein mitään. Ei mieluista työtä, ei kavereita,
ei sosiaalista elämää, ei elämää rytmittäviä työaikoja. Yksin asuvan ihmisen elämä
kutistui lyhyessä ajassa TV:n tuijotteluksi ja viinin lipittämiseksi. Koko
elämä siirtyi imperfektiin. Kaikki sisältörikas oli entisessä elämässä, eikä nykypäivässä
tai tulevaisuudessa ollut enää mitään innostavia näkymiä.
”Puuha-Pirkkoja” on eläkeläisissä paljon. Heillä tuntuu olevan aikaa ja
energiaa. He hoivaavat vanhoja omaisiaan ja lapsenlapsiaan, täyttävät teatterit
ja konserttisalit, toimivat vapaaehtoisina järjestöissä, harrastavat kielten
opiskelua ja kaiken päätteeksi vielä jumppaavat ja sauvakävelevät.
Vanhuuseläkkeelle jäädään vain kerran. Itse haparoin vasta eläkeläispolkuni
alussa. Näen paljon valon pisaroita, ilon ja toivon lähteitä. Niitä kohti!
Kirjoittaja: Arja Jämsén