Jos minä kuolen

Elämän rajallisuus on tosiasia, joka tulee näillä kymmenillä monin tavoin yhä konkreettisemmaksi. Humoristiseksi tarkoitettu ”jos minä kuolen”, ei entiseen tapaan huvita. Jossin paikalle tulee kun.

Ihminen haluaa mielellään lykätä kuolemaan liittyviä ajatuksia ja asioita. Liekö erityisen suomalainen piirre, ettei kuolemasta puhuta? On vaikea aloittaa keskustelua, ”kun minä kuolen” tai ”jos sairastun vaikka muistisairauteen”. Vastaushan on yleensä, ”ethän sinä nyt ole kuolemassa”. Tai keskustelukumppani säikähtää, ”onko sinulla nyt todettu jokin vakava sairaus”.

Itsekin olen lykännyt ja lykännyt loppuelämän asioiden miettimistä. Nyt olen tarttunut härkää sarvista. Lähipiirin tapahtumat ja kokemukset ovat osoittaneet, miten tärkeää on varautua elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaan. Ei voi tietää, miten ja milloin kuolee, tapahtuuko se äkkiä vai pitkän sairauden jälkeen.

Tapaturmaan tai onnettomuuteen voi kuka tahansa joutua milloin vaan, missä iässä tahansa, täysin yllättäen. Jos taas sairastuu etenevään sairauteen, saa hieman aikaa sulatella tilannetta ja varautua tulevaan.

Mitä tapahtuu, jos en yhtäkkiä pystykään hoitamaan asioitani? Jos en pysty maksamaan laskujani enkä hoitamaan muitakaan pankkiasioitani. Jos en pysty kertomaan, missä ja miten tahtoisin, että minua hoidetaan. Miten voisin vaikuttaa siihen, millaiseksi loppuelämäni muodostuu? Miten voisin varmistaa, että elämän arvojani ja elämänlaatuani arvostetaan ja kunnioitetaan?

Oikeudelliseen ennakointiin on useita keinoja. Asiat ja nimekkeet ovat kuitenkin monimutkaisia. Valtakirjat pankkiin ja kelaan riittävät aika pitkälle. Kuitenkin myös edunvalvontavaltuutusta suositellaan. 

Kyse on isoista asioista, pankkitileistä, talletuksista ja sijoituksista, vakuutuksista, verotuksesta ja muista viranomaisten kanssa asioinnista, sopimuksista tai vaikkapa yritykseen liittyvistä ratkaisuista. Tämän vuoksi valtuutuksen laatimisessa suositellaan aina oikeudellisen asiantuntijan käyttöä.

Kenet valtuutan? Henkilön pitää olla sellainen, johon luotan kuin peruskallioon. Onko se puoliso vai joku lapsista? Jos valtuutan jonkun lapsista, syntyykö siitä lasten kesken epäluottamusta? Asiaa on hyvä suunnitella ja keskustella yhdessä perheen kesken, jotta kaikilla on tieto ja ymmärrys oikeudellisesta toimesta ja sen merkityksestä. Parasta on kokoontua sen vanhan ja tutun keittiön pöydän ympärille ja jutella asia perin pohjin.

Monella tilanne on sellainen, ettei perhettä ole, ei puolisoa, ei lapsia. Edunvalvontavaltuutetun ei tarvitse olla sukulainen. Se voi olla kuka tahansa henkilö, johon luotan, ystävä tai ammattilainen, joka on erikoistunut asioiden hoitoon.

Hoitotahdossa on myös kyse vaikeista hoitoon ja kuolemaan liittyvistä asioista. Hoitotahdossa on kaksi osaa. Sitovat tahdonilmaukset liittyvät päätöksiin elämän viime vaiheissa, esimerkiksi elvytyskieltoon. Toinen puoli hoitotahtoa ovat yleisemmän tason toiveeni hoidosta ja sen laadusta. Esimerkiksi elämän arvoni, suhteeni uskontoon, mieliruokani, tottumukseni ja harrastukseni.

Näitä parhaillaan pähkäilen. Mistä tiedän, miten maailma muuttuu ja miten hoidot ja vaikkapa teknologia kehittyvät? Mistä tiedän, jos vaikka 90-vuotiaana alankin tykkätä nyt inhoamastani kesäkeitosta? Tai päinvastoin: nykyinen suosikkiruoka ei sitten ehkä enää maistukaan.

Entä asiakirjojen säilytys, jotta ne tarpeen tulleen löytyvät? Minulla ne ovat toistaiseksi  kenkälaatikossa, jonka päällä lukee ”TÄRKEITÄ PAPEREITA”.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén. Miten turvaan tahtoni toteutumisen? Opas oikeudelliseen ennakointiin. & Hoitotahto. 

Ystäviä ja huijareita

Tänä syksynä moni vanhempi ja nuorempikin ihminen lukee otsa kurtussa pankin tiedotetta, joka ohjeistaa ”Lataa tunnuslukusovellus mobiililaitteeseesi. Tai hanki tunnuslukulaite. Tunnuslukukortti on toistaiseksi voimassa, mutta tullaan lopettamaan tämän vuoden aikana.” 

Jassoo, elikkäs… Menee sormi suuhun ja tekee mieli kysyä apua. Mutta kehen voit luottaa niin, että avaat hänelle pankkitilisi, tunnuslukusovellukseksi, tietokoneesi ja kaikki salasanasi? 

Miten erottaa ystävät huijareista? Valepoliisit, -hoitajat ja muut huijanderit ovat jatkuvasti uutisissa. Juuri äskettäin parilta vanhukselta vietiin pankkitililtä kymmeniä tuhansia. Todentuntuisia huijausviestejä tulee sähköpostissa ja Facebookissa. Ovikelloa saattaa soittaa poliisin uniformuun pukeutunut valepoliisi. Törkeintä innovatiivisuutta edustavat ne, jotka ottavat huijaustensa kohteeksi lankapuhelimen omistajat. Siitä joukosta löytynee heille otollista saalista.

Mistä ihminen saa apua hankalien pankki- ja raha-asioiden hoitoon? Omaisilta? Kaikilla ei ole omaisia eikä läheisiä. Ystäviltä? Monet heistä samassa tilanteessa, apua vailla. Pankilta? Tuskin. Vanhustyöntekijöiltä tai sosiaalityöntekijöiltä? Liian kiire. Eläkeläisjärjestöiltä? Järjestöt ovat onneksi ottaneet vastuuta digi-valmennuksesta. Silti veikkaan, että moni saattaa jäädä aika tavalla heitteille. Ja siinä piilee hyväksi käytön vaara.

Kun ihminen huomaa tulleensa huijatuksi, hän voi tuntea suurta häpeää ja yrittää viimeiseen asti salata sen muilta. Esille tulleet huijausrikokset ovat vain jäävuoren huippu.

Klassisten huijausten ohella on myös toisenlaisia, monimutkaisia muunnelmia ihmisen hyväksikäytöstä. Yksin asuvan eläkeläisrouvan Tuulikin tarina on yksi niistä. 

Tuulikin (nimi muutettu) naapuri kiinnitti huomiota, että Tuulikki ei entiseen tapaan jäänyt juttusille, vaan kiirehti nopeasti ohi. Kerran naapuri sitten pyysi Tuulikin kahville. Kahden kesken puhellessa juttu alkoi purkautua.

Tuulikki oli pahemman kerran rahavaikeuksissa. Pari vuokraa oli jäänyt jo maksamatta, samoin sähkölasku. Rahaa ei ollut ruokaankaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Oletko alkanut automaateilla pelaamaan, kysyi naapuri.

Ei mitään sellaista. Minulla on ystävä, sanoi Tuulikki. Juttu meni niin, että suomea kirjoittava tuntematon kaveri oli lähettänyt Tuulikille Facebook-viestin ja kaveripyynnön. Tuulikki oli innokkaana somettajana hyväksynyt pyynnön. Yhteydenpito oli sitten jatkunut tiiviinä. Tuulikki kertoi, että kaveri lähetti hänelle joka ilta ihania viestejä ja toivotti hyvää yötä.

Lisäksi hän pyysi Tuulikilta apua rahavaikeuksiinsa. Tuulikki oli lähettänyt pieniä summia postitse ja kerran hän vei kirjekuoressa 1 000 euroa naapurikaupunkiin sovitulle tapaamispaikalle. Kuoren nouti joku toinen, en tiedä, kuka se oli, Tuulikki ihmetteli. Sitten olivatkin eläkeläisen kaikki säästöt menneet.

Tomera naapuri varasi Tuulikille ajan sosiaalitoimistoon, ja Tuulikki sai avustusta niin, ettei asunto mene alta eivätkä sähköt katkea. Sosiaalityöntekijä auttoi Tuulikkia myös tekemään rikosilmoituksen. Se oli kuitenkin Tuulikille vaikea pala. Toivon, ettei hän jää koskaan kiinni, Tuulikki huokaisi. Hän oli niin ihana. Nyt ei kukaan toivota minulle hyvää yötä. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Poliisin ohje: Suojaa rahasi huijareilta

Terveiset Tartosta

Tuttava kysyi Facebookissa, että mitä sie siellä Tartossa luuraat. Minäpä kerron. Olen täällä kirjoittelemassa yhtä isompaa ja muutamia pienempiä juttuja. Miksei sitä kotona tai kaupunginkirjastossa voi kirjoittaa, kysyisi aina niin järkevä ja käytännöllinen äitini, jos eläisi. Voisi hyvin kirjoittaa kotonakin, mutta residenssi antaa kirjoittamiselle rauhan ja toisella tavalla virikkeellisen ympäristön. 

Olen ollut niin onnekas, että Tartto on jo kolmas kirjailijaresidenssini. Ensimmäinen oli Pietarissa ja toinen Frankfurt an der Oderissa Saksassa. Näitä kolmea kaupunkia ajatellessani huomaan, että niitä yhdistää kaupungin läpi virtaava joki. Pietarissa Neva-joki virtasi viiden minuutin kävelymatkan päässä asunnostani. Oderissa Oder-joki lipui ikkunan alla, ja Tartossa Emajoen varsi on osa kauneinta kaupunkia. Ja kaikissa kaupungeissa riittää  kalastajia joen penkereille – kelistä riippumatta. 

Kaupungeille on yhteistä myös se, että historia on runnonut niitä kaikkia rankalla kädellä. Sodat ovat moneen otteeseen velloneet tienoilla ja valloittajat marssineet milloin mihinkin suuntaan. Seisoin Pietarissa Talvipalatsin edustalla ja mietin, mitä kaikkea vallankumouksen melskeissä mahdettiin kokea. Entä ne Leningradin piirityksen 900 päivää, jolloin yli puoli miljoonaa ihmistä kuoli nälkään? 

Oder sijaitsee Oder-joen varrella Saksan ja Puolan rajalla. Itse asiassa Puolan Sludice näkyi olohuoneen ikkunasta. Historian kirjat kertovat, että toisen maailmansodan viime vaiheissa toukokuun alussa 1945 venäläiset joukot tulivat yli tästä kohtaa, siis ihan ikkunani alta, ja etenivät muutamassa päivässä Berliiniin. Myöhemmin jakolinjat menivät niin, että Oder oli osa DDR:ää ja joen toinen puoli, Sludice taas sijaitsi Puolassa. Nyt molemmat ovat osa EU:a, ja tupakkakauppa käy vilkkaasti. 

Tartto on myös ollut sotatanner vuosisatojen ajan. Historia näkyy ja siitä halutaan myös muistuttaa. Satuin katsomaan uuden virolaisen tv-sarjan Pank, pankin nousu ja uho, juuri ennen tänne tuloa. Ja se kyllä antoi vielä lisäperspektiiviä oleskeluuni. 

Päivärytmini on ulkoisesti hyvin tylsää ja yksitoikkoista, mutta sisäisesti vilkasta. Eläkeläiselämää?  Mietin esimerkiksi historiaa tavalla, joka ei tulisi mieleenikään kotinurkilla. Katselen ihmisiä, kuuntelen kieltä, elän muissa maailmoissa. Toki olen yhteyksissä läheisiin ihmisiin, sometan, saan iloisia terveisiä, masennun surullisista uutisista, ihan kuin kotonakin. 

Moni suomalainen on aikojen saatossa viihtynyt Tartossa. Runoilija Saima Harmaja kirjoittaa vuonna 1933: ”Aikaa menee myös kävelemiseen ja seurusteluun ja kahviloissa istumiseen; viimeksi mainittuun menee ikävä kyllä myös rahaa. Mutta kun täällä on ruokaa vain kolme kertaa päivässä, on vatsallekin mieluisaa saada pieni välipala silloin tällöin. Sitä paitsi kahviloissa tapaa kaikkia enemmän tai vähemmän merkittäviä ihmisiä.”

Joesta ja kalastajista vielä sen verran, että kun kiipeän Tarton asuntoni kolmanteen kerrokseen, naapurista tuoksuu paistettu kala. 

Pietarin, Oderin ja Tarton residenssiajoista saan kiittää Suomen tietokirjailijoita, Särö-säätiötä ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa. Kiitos, kiitos. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén, Werner Kohvik, Tartto

Millainen on ikäystävällinen kunta

Tässä blogin seuraajille sanomalehti Karjalaisen Ikäystävällisyys-kolumnisarjassa 10.8.2019 julkaistu kirjoitukseni ikäystävällisestä kunnasta. 

Millainen on ikäystävällinen kunta

Ikäystävällistä kuntaa kuvataan usein paikaksi, jossa vallitsee hyvä, ikäystävällinen asenne ikääntymistä ja ikääntyneitä kohtaan. Lisäksi kunnassa on tehty käytännön uudistuksia esimerkiksi esteettömyyden parantamiseksi. 

Miten kunnan ikäystävällisyyttä voisi kuvailla konkreettisemmin tai jopa mitata? Tämä on mahdollista käytännönläheisten arviointikriteerien avulla. Lähtökohtana ovat Maailman terveysjärjestö WHO:n määrittelemät ikäystävällisen kaupungin osa-alueet. Niihin perustuva ikäystävällisen kunnan arviointilomake löytyy myös suomeksi. 

Ikäystävällisyys sisältää monta eri näkökulmaa, jotka voidaan koota kolmeksi kokonaisuudeksi: 1) ympäristö, julkinen liikenne ja asuminen, 2) osallistumisen ja arvostuksen kokemukset sekä 3) ikäystävälliset sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ikäystävällisyyttä arvioidaan lomakkeen asteikolla 0–3, jossa nolla tarkoittaa, ettei asia ole arvioitavissa, ykkönen on heikko, kakkonen keskitasoa ja kolmonen riittävä, hyvä. Samalla esitetään parannusehdotuksia.

Arvioinnin kohteina ovat esimerkiksi julkisten tilojen siisteys, ulkoilualueiden penkit sekä jalkakäytävien hoito. Tampereen Hervannasta löytyy tästä arkinen esimerkki. Siellä suunniteltiin yhdessä ikäihmisten kanssa ikäystävällisiä kävelyreittejä. Ja reittien varrelle luontevia kohtaamispaikkoja. 

Julkisen liikenteen ikäystävällisyyttä ovat esimerkiksi reittien ja kulkuneuvojen merkitseminen selkeästi, ajoneuvojen esteettömyys sekä pysäkkien sijainti. Lisäksi huomiota kiinnitetään myös asenteisiin ja ikääntyneisiin suhtautumiseen.

Asuminen ikäystävällisessä kunnassa on kriteereiden mukaan kohtuuhintaista, turvallista ja esteetöntä. Keskeistä ovat myös sijainti, palvelujen saatavuus sekä osallistumismahdollisuudet.

Osallistumismahdollisuuksissa on tärkeää ikääntyneitä houkuttelevien tilaisuuksien saavutettavuus: niistä tiedotetaan ja niihin on helppo päästä julkisilla kulkuneuvoilla.  

Ikäystävällisessä kunnassa ikääntyneiden mielipiteet otetaan huomioon yksityisten ja julkisten palvelujen kehittämisessä ja suunnittelussa. Ikäihmisten osallistuminen on tärkeätä myös osuvien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseksi. Yhteissuunnitteluun on lukuisia vaihtoehtoja: kyselyitä, raateja, kokouksia ja verkostoja.

Yhteiskunnallinen osallistuminen ja työelämä kuuluvat myös ikäihmisille. Kriteereissä arvioidaan esimerkiksi ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistoimintaan ja työelämään. 

Palvelujen asiakasystävällisyyttä arvioidaan kriteereissä vain sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta. Ikäihmiset käyttävät sosiaali- ja terveydenpalvelujen lisäksi myös kaupallisia palveluita samoin kuin kaikenikäiset ihmiset. Yritysten ikäystävällisyys onkin seuraava askel palvelujen arvioinnissa ja kehittämisessä.

Ikäystävällisen kunnan seuranta- ja arviointilomake on hyödyllinen väline kunnan ikäystävällisyyden arviointiin ja kehittämiskohteiden määrittelyyn. Esimerkiksi vanhusneuvostot ja järjestöt voivat lomakkeen avulla jäsentää ja perustella kehittämisehdotuksiaan.

Kirjoittaja: Arja Jämsén