Jos minä kuolen

Elämän rajallisuus on tosiasia, joka tulee näillä kymmenillä monin tavoin yhä konkreettisemmaksi. Humoristiseksi tarkoitettu ”jos minä kuolen”, ei entiseen tapaan huvita. Jossin paikalle tulee kun.

Ihminen haluaa mielellään lykätä kuolemaan liittyviä ajatuksia ja asioita. Liekö erityisen suomalainen piirre, ettei kuolemasta puhuta? On vaikea aloittaa keskustelua, ”kun minä kuolen” tai ”jos sairastun vaikka muistisairauteen”. Vastaushan on yleensä, ”ethän sinä nyt ole kuolemassa”. Tai keskustelukumppani säikähtää, ”onko sinulla nyt todettu jokin vakava sairaus”.

Itsekin olen lykännyt ja lykännyt loppuelämän asioiden miettimistä. Nyt olen tarttunut härkää sarvista. Lähipiirin tapahtumat ja kokemukset ovat osoittaneet, miten tärkeää on varautua elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaan. Ei voi tietää, miten ja milloin kuolee, tapahtuuko se äkkiä vai pitkän sairauden jälkeen.

Tapaturmaan tai onnettomuuteen voi kuka tahansa joutua milloin vaan, missä iässä tahansa, täysin yllättäen. Jos taas sairastuu etenevään sairauteen, saa hieman aikaa sulatella tilannetta ja varautua tulevaan.

Mitä tapahtuu, jos en yhtäkkiä pystykään hoitamaan asioitani? Jos en pysty maksamaan laskujani enkä hoitamaan muitakaan pankkiasioitani. Jos en pysty kertomaan, missä ja miten tahtoisin, että minua hoidetaan. Miten voisin vaikuttaa siihen, millaiseksi loppuelämäni muodostuu? Miten voisin varmistaa, että elämän arvojani ja elämänlaatuani arvostetaan ja kunnioitetaan?

Oikeudelliseen ennakointiin on useita keinoja. Asiat ja nimekkeet ovat kuitenkin monimutkaisia. Valtakirjat pankkiin ja kelaan riittävät aika pitkälle. Kuitenkin myös edunvalvontavaltuutusta suositellaan. 

Kyse on isoista asioista, pankkitileistä, talletuksista ja sijoituksista, vakuutuksista, verotuksesta ja muista viranomaisten kanssa asioinnista, sopimuksista tai vaikkapa yritykseen liittyvistä ratkaisuista. Tämän vuoksi valtuutuksen laatimisessa suositellaan aina oikeudellisen asiantuntijan käyttöä.

Kenet valtuutan? Henkilön pitää olla sellainen, johon luotan kuin peruskallioon. Onko se puoliso vai joku lapsista? Jos valtuutan jonkun lapsista, syntyykö siitä lasten kesken epäluottamusta? Asiaa on hyvä suunnitella ja keskustella yhdessä perheen kesken, jotta kaikilla on tieto ja ymmärrys oikeudellisesta toimesta ja sen merkityksestä. Parasta on kokoontua sen vanhan ja tutun keittiön pöydän ympärille ja jutella asia perin pohjin.

Monella tilanne on sellainen, ettei perhettä ole, ei puolisoa, ei lapsia. Edunvalvontavaltuutetun ei tarvitse olla sukulainen. Se voi olla kuka tahansa henkilö, johon luotan, ystävä tai ammattilainen, joka on erikoistunut asioiden hoitoon.

Hoitotahdossa on myös kyse vaikeista hoitoon ja kuolemaan liittyvistä asioista. Hoitotahdossa on kaksi osaa. Sitovat tahdonilmaukset liittyvät päätöksiin elämän viime vaiheissa, esimerkiksi elvytyskieltoon. Toinen puoli hoitotahtoa ovat yleisemmän tason toiveeni hoidosta ja sen laadusta. Esimerkiksi elämän arvoni, suhteeni uskontoon, mieliruokani, tottumukseni ja harrastukseni.

Näitä parhaillaan pähkäilen. Mistä tiedän, miten maailma muuttuu ja miten hoidot ja vaikkapa teknologia kehittyvät? Mistä tiedän, jos vaikka 90-vuotiaana alankin tykkätä nyt inhoamastani kesäkeitosta? Tai päinvastoin: nykyinen suosikkiruoka ei sitten ehkä enää maistukaan.

Entä asiakirjojen säilytys, jotta ne tarpeen tulleen löytyvät? Minulla ne ovat toistaiseksi  kenkälaatikossa, jonka päällä lukee ”TÄRKEITÄ PAPEREITA”.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén. Miten turvaan tahtoni toteutumisen? Opas oikeudelliseen ennakointiin. & Hoitotahto.