Kirjani ”ARKIENKELIT 1950- lukulaiset hyvinvointivaltion
piikoina ja renkeinä” on viimein ilmestynyt. Tunteet ovat ristiriitaiset. Toisaalta
sanon itselleni ”hyvä minä”, sinä sinnikäs puurtaja veit sen maaliin. Toisaalta
kriitikon paha silmä sanoo, että tuon kohdan olisit voinut tehdä vielä
paremmin.
Kirjan idea lähti liikkeelle ikätovereiden tapaamisista,
jolloin jaettiin eläkkeellä olemisen tuntemuksia sekä aikuisten lasten elämän
iloja, suruja ja ihmetyksiä. Kerrottiin ikääntyneiden vanhempien sattumuksia ja
suuttumuksia, jos vanhemmat olivat vielä elossa. Seuraavan tapaamisen
ajankohdan sopiminen oli varsin haasteellista. Kaikilla oli jotakin; vanhempien
luona käynnit, lastenlasten päivähoidosta haku tai naapurin koiran hoito. Naurettiin
ja itkettiinkin elämän uusia ruuhkavuosia. Kirjan nimi olikin tuossa vaiheessa ”
Eläkeläisen ruuhkavuodet” ja mielikuvana oli 1950-lukulaisten antama hoiva.
Hyvin pian, kun olin haastatellut joukon 1950-lukulaisia,
kirkastui koko kattaus. Kun ikätoverit kuvasivat, miten he huolehtivat iäkkäiden
vanhempien arjen sujumisesta, tukevat ja auttavat aikuisia lapsiaan ja hoitavat
lastenlapsiaan kun päivähoitopalvelut eivät vastaa perheiden tarpeita. Lisäksi
he vielä kaiken muun ohella hoitavat iäkkään tädin raha-asiat ja ovat auttavana
kätenä ystävilleen. Jotkut vielä potevat huonoa omaatuntoa, kun eivät tee
mitään vapaaehtoistyötä, kun ovat jääneet eläkkeelle ja siirtyneet ”oleskeluyhteiskuntaan.”
1950-lukulaisten antama hoiva oli vain pieni osa siitä
moninaisesta auttamisesta, jota annettiin ylös, alas ja sivulle. Jo tämän näkyväksi
tekeminen oli itselleni merkityksellistä. Samoin sukupolvikokemusten tarkastelu
suhteessa vanhempiin ja lapsiin antoi lisäymmärrystä ja armollisuutta itseään
kohtaan. Monet tunnistivat jatkavansa omien vanhempien ei toivottuja käyttäytymismalleja.
Jotkut ovat myös tietoisesti muuttaneet omassa elämässään monia käyttäytymismalleja
suhteessa omiin lapsiinsa.
Itse suhtaudun vielä kunnioittavasti painettuun kirjaan,
jota voi pitää kädessä, tehdä merkintöjä ja palata mielenkiintoisiin kohtiin
uudestaan. Painettu kirja on tällä hetkellä kuohujen keskellä. Äänikirjabuumi on
pannut kirja-alan perusteet uusiksi. Se on vaikuttanut sekä kirjamarkkinoihin
ja kustantamoiden keskinäisiin voimasuhteisiin. Myöskään kustannusalalla ei ole
helppoa. Kustantamot ovat joutuneet saneeraamaan toimintojaan supistamaan kulujaan.
Myös median murros näkyy kirja-alalla. Kun maakuntalehtiä on yhdistetty, ne
ovat vähentäneet kritiikkien julkaisemista. Samaan aikaan kirjoja julkaistaan
nykyisin entistä suurempia määriä. (HS 22.10.2023.)
Kustantajan saaminen kirjalleni ei todellakaan ollut helppoa
ja yksikertaista. Minulla oli käytössäni lista kustantamoista, joille aloin
tykittää omasta mielestäni lähes valmista käsikirjoista. Kiitos, mutta ei
kiitos -vastauksia alkoi hiljalleen tulla sähköpostiin. Iso osa kustantamoista
ei edes vastannut. Viimein yksi pieni kustantamo tärppäsi. Kuten Hesarin
artikkelissa kuvattiin kustantamojen tilaa, kirjailijalta odotetaan valmista
käsikirjoitusta ja kustannustoimittajien tehtävä on hioa tuote painatuskuntoon.
Prosessi kulutti ja opetti. Mutta lopussa
kiitos seisoi. Kirjani kannessa on oikean kustantamon nimi ja nettisivuilla komeilee
uutuuskirjojen joukossa myös ”Arkienkelit”. Se pääsevätkö arkienkelit siivilleen ja tavoittaako
kirja lukijansa, on toinen tarina.
Toivon, että ” Arkienkelit ” löytäisi Sinut lukijana. Kirjaa
on mahdollista ostaa sekä allekirjoittaneelta (luonnollisesti omistuskirjoituksin)
tai kirjakaupoista.
Kirjoittaja: Tuija Nummela
Kuva: Tuija Nummela
