Kiiltokuvia ja ystäväkirjoja

Arja Jämsén

Vinttikomeroita raivatessa löytää usein aarteita. Siivous jää kesken, kun muistot tulvivat mieleen. Minulle kävi joulun alla näin.

Löysin kiitokuvavihon vuodelta 1962. Olen ollut silloin pieni kansakoululainen. Kavereita pyydettiin liimaamaan vihkoon kiiltokuva ja kirjoittamaan siihen joku loru. Pienet runonpätkät, sananlaskut ja lorut olivat omatekoisia tai ikivanhoja perinneloruja. Ne kertoivat monesti rakkaudesta ja ystävyydestä. Esimerkiksi Eila oli kirjoittanut minulle näin: ”Rakkaus on pikkuinen ukko, jolla on kädessä olkitukko. Hän sitoi meidät yhteen niin kuin pellolla lyhteen.” Eeva kirjoitti: ”Ruusu on punainen. Neilikka on suloinen. Ja niin olet sinäkin.”

Joskus loruissa annettiin elämänohjeita, kuten minulle tämä tärkeä ohje: ”Älä luota syksyn yöhön, vaikka taivas on selkeä. Älä luota pojan silmiin, vaikka katse on lempeä.” Sain elämänohjeen myös toisinpäin. ”Kun sä poimit ruusuja, niin älä niitä tallaa. Kun sä lemmit poikia, niin älä niitä narraa.”  Kiiltokuvakirjaa kutsuttiin myös muistokirjaksi ja loruja muistoksi. Sain muiston Eilalta: ”Muista silloin minua, kun et muista muita!” Ruusujen, koirien, kissojen ja enkeleiden kuvat ovat suosituimpia ja niitä käytiin ostamassa kirjakaupasta koulun lähellä.

Ystäväkirjat ovat toinen mukava lapsuuden muisto. Kirjassa oli valmiita kysymyksiä, joihin kavereita pyydettiin vastaamaan. Kysyttiin pituutta ja painoa, hiusten ja silmien väriä. lempiruokaa. Lisäksi haluttiin tietää tulevaisuuden ammattitoivetta, lempilaulajaa, inhokkiruokaa ja muuta tärkeää. Omaa ystävänkirjaani en ole vielä löytänyt, mutta tiedän, että se on jossain vintin uumenissa. Yhden ystäväni vastauksen muistan kirkkaasti. Kysymykseen, mitä inhoat, ja hän vastasi siihen tyhjentävästi, että sipulia ja hieltä haisevia poikia.

Ystävänkirjoja julkaistaan nykyään ainakin aikuisille. Se voisi olla vaikkapa mukava syntymäpäivälahja tai viihdyke illanviettoon. Aikuisten ystäväkirjaan voi joskus liittyä muistitehtäviä. lorujen muistamisesta voisi laittaa kisan pystyyn.

En tiedä, minkä verran kiiltokuvavihkoja vielä harrastetaan. Oman lapseni ollessa pieni kiiltokuvien tilalle tulivat monenlaiset tarrat. Ja sittemmin kännykän erilaiset sovellutukset, Instagrammit ja TikTokit ovat vallanneet alaa. Harmi, sillä niistä ei jää muistoja, joita katsella ja lueskella vielä 60 vuoden päästä. 

 

Kirjoitus julkaistu aikaisemmin Pohjois-Karjalan Muisti ry:n Vertaiskirjeessä 1/2022.

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsénin kotialbumista 

                            

 

Eläkeläisten työnhaluja arvuutellaan

 

Arja Jämsén

Menneinä vuosina työpaikan hakupapereiden pinosta saatettiin usein heti alkajaisiksi siirtää syrjään yli 50-vuotiaat hakijat. Nyt työntekijäpula on monella alalla tätä päivää ja myös tulevaisuutta, ja työuria halutaan pidentää alusta, keskeltä ja lopusta.

Yhdeksi osaratkaisuksi työntekijäpulaan nähdään eläkeläiset, joita kaipaillaan takaisin työelämään. Työhaluista ei tosin ole ihan satavarmaa tietoa. Arvioidaan, että tätä nykyä joka kymmenes eläkeläinen on työelämässä.

Eläkeläisten työt ovat moninaisia. Osa jatkaa entisessä työssään vielä eläköitymisen jälkeen. Joku innostuu ihan uudenlaisesta työstä. Ja joku on viettänyt muutaman välivuoden eläkkeellä ja huomaakin mielivänsä takaisin työhön. Omissa eläkeläistovereissani on tästä monia esimerkkejä. Yksi eläkeläisystävä perusti yrityksen ja nyt konsultoi ja remontoi. Toinen suoritti hygieniapassin ja hyllyttää päivät pitkät ruokakaupassa. Joku jatkaa kouluttajan uraansa.

Eläkeyhtiö Ilmarisen tuoreen kyselyn mukaan suurella joukolla eläkeläisistä olisi työhaluja. Jopa kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta eläkeläisestä olisi työhaluinen ja omasta mielestään myös työkykyinen. Vastaajat arvioivat lisäksi, että työnteko kohentaisi heidän hyvinvointiaan.

Mikä eläkeläisiä työelämään innostaa? Raha on yksi tekijä, mutta ei ollenkaan päällimmäinen. Usein työ on niin mielenkiintoista, että sitä halutaan jatkaa. Halutaan oppia uutta ja pysyä ajan tasalla. Elämään tulee työn kautta lisää merkitystä, tarpeellisuuden ja joukkoon kuulumisen tunnetta. Lisätienestikään ei tee pahaa. Se tuo leivän päälle lisuketta, voi matkustella ja saada elämään ehkä pientä luksusta.

Onko eläkeläismarkkinoilla samanlainen kohtaanto-ongelma kuin työmarkkinoilla yleisemminkin? Toisaalla on töitä ja toisaalla työhalukkaita eläkeläisiä, mutta ne eivät vaan osu kohdakkain?  

Ratkaisuna kohtaanto-ongelmaan voisi olla muun muassa, että asiasta puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin. Työpaikan kehityskeskusteluissa asia voisi olla esillä jo siinä vaiheessa, kun eläköityminen vasta siintää horisontissa. Eläkeläinen kaipaa myös tietoa verotuksesta ja eläkkeen karttumisesta, ja työyhteisöt tarvitsevat ikäjohtamisen taitoja ja ikämoninaisuuden ymmärrystä.

Osa-aikaisuus, osavuotisuus ja omatahtisuus ovat usein eläkeläisen työnteon kriteereitä. Ei haluta entisenlaista tiukkaa työtahtia ja kiriputkea, vaan rauhallisempaa, pienimuotoisempaa ja hallitumpaa työhön osallistumista. Työnteko halutaan pitää omissa käsissä.

Suomeen on jo perustettu eläkeläisiin erikoistuneita rekrytointitoimistoja. Ainakin nimet ovat lupaavia: Superseniorit, Superammattilaiset, Senioriosaajat. Tärkeintä on kuitenkin, että ihmisellä on mahdollisuus valita ja elää omannäköistä elämää, jatkaapa sitten työstä vapaana tai työssä puurtavana eläkeläisenä.  On arvostettavaa, jos eläkekahveilla on tyytyväinen olo. Olen työni tehnyt, nyt saa riittää.    

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin sanomalehti Karjalaisessa 15.2.2022.