Tuesday, December 11, 2018

Älä vanhuutta pelkää!



Heti kärkeen varoitus lukijalle: Nyt seuraa markkinointia ja kissan hännän nostoa.

Esittelen vastikään julkaistua pientä kirjoituskokoelmaa ”Älä vanhuutta pelkää”.  Se kertoo ikääntymisestä monelta kantilta ja usean kirjoittajan silmin. 

Kolumneissa pohditaan, mitä kaikkea tulee vastaan, kun askel lyhenee ja pää harmaantuu. Mihin pitäisi osata varautua? Miten olisi mahdollista pysyä oman elämänsä ohjaksissa? Mihin asioihin ylipäänsä pystyy vaikuttamaan? Mistä kaikesta omannäköinen elämä lopulta syntyy? 

Entä oikein vanhana-vanhana ja mahdollisesti kotihoidon asiakkaana, millaisia ovat päiväni silloin? Entä jos sairastun muistisairauteen, miten jatkan hyvää arkea ja juhlaa? Kolumneissa ääneen pääsevät myös omaishoitajat. Esimerkiksi vanhan äidin työssäkäyvä tytär kertoo arjestaan.  

Tavoitteena on valottaa ikääntymiseen liittyviä mahdollisuuksia, romuttaa ikääntymiseen liittyviä tabuja ja surkeuskuvia. Halutaan kääntää ikäkatsetta ja -asenteita piirun verran valoisampaan suuntaan. Ikääntyminen on moninaista, ja meitä on moneksi. Ikääntyvät ovat eri-ikäisiä (!) ja erikuntoisia. He haluavat/me haluamme vanhana osittain samoja, mutta aivan eri asioita kuin edelliset sukupolvet. Haluamme vaikuttaa ja osallistua elämän menoon.

Kirjoitusten toivotaan antavan näkyä ja uskoa tulevaisuuteen kaikille meille ikääntyville, omaistaan hoivaaville, vapaaehtoisina toimiville, vanhustyössä ahkeroiville ja tulevaisuuden suuntia puntaroiville päättäjille. 

Kolumnit ovat osa Siun soten AVOT-hankkeen (Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla) viestintää. Kirjoittajat ovat pohjoiskarjalaisia, Siun soten työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita, jotka halusivat kertoa ikääntymisestä ja vanhuspalvelujen uudistamisesta muillekin kuin hankemaailmaan ja -kieleen vihkiytyneille. 

Alun perin kolumnit julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa. 

Julkaisu: Arja Jämsén (toim.): Älä vanhuutta pelkää – AVOT-kolumneja. Siun soten julkaisuja 1/2018. 

Verkkojulkaisu:

Siun soten AVOT-hanke on osa hallituksen I&O-kärkihanketta, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omais- ja perhehoitoa. 


Monday, December 3, 2018

Miltä ikääntyminen tuntuu?



Kysyin huvikseni herra Googlelta, miltä ikääntyminen tuntuu. Sain kymmenittäin vastauksia ja linkkejä tiedonlähteille, lähinnä erilaisille keskustelupalstoille.  

Ensimmäiseksi rävähti keskustelupalstalta 17-vuotiaan nuoren riemu ikääntymisestä: ”kohta pääsee ostamaan kaljaa ja tupakkaa”.  Keski-ikäiset naiset kirjoittavat, että vasta 45-vuotiaana ikä alkaa tuntua, tulee raihnaisuutta ja ulkonäkö repsahtaa. Monet 55-vuotiaat naiset sen sijaan vakuuttavat tyytyväisyyttään. Miehiä ei näiltä palstoilta löydy.

Yksi hauska keskusteluketju pohti ”ruman” ja ”kauniin” naisen ikääntymistä. Arvatkaapa, ruman naisen ikääntyminen on helpompaa. Hän on tuskaillut ulkonäköään jo nuorena ja sitten ikääntyessä elämä vain soljuu entisellä painolla eteenpäin. Sen sijaan kauniin naisen tuska ulkonäöstään on vasta edessä! No, onpahan laiha lohtu sekin. 

Varsin monet kirjoittajat ja keskustelijat kertovat omakohtaisesta vanhenemisesta hyvin myönteisesti. On aikaa, on vapautta ja iloa, elämänkokemusta ja uskallusta. Varsinkin eläköitymiskeskustelut kuulostavat minusta jokseenkin yltiöpositiivisilta. 

Harva kirjoittaja haluaa tai uskaltaa avata pelkoa sairauksista, yksinäisyydestä, kuolemasta. Kuitenkin elämän rajallisuuden tajuaminen on varsin konkreettinen tosiasia eläkeiän koittaessa. Moni joutuu kohtaamaan vanhempien poismenon, ikätovereiden hautajaisiakin on jo ollut useita. 

Google tarjoaa kysymykseeni vastaukseksi myös AgeMan-ikäpuvun kokeilua. Puku painaa lähes 20 kiloa. Lisävarusteilla se saadaan tuottamaan kantajalleen tinnitystä, kuulo- ja näkövaikeuksia ja nivelkipuja. Pukua kokeilemalla nuorempi väki toivon mukaan ymmärtää paremmin vanhan ihmisen tarpeita ja osaa ottaa niitä huomioon ympäristön, palvelujen ja tuotteiden suunnittelussa. 

Googlailun jälkeen minulle jää vahva tunne, että aika vähän ikäihmisiltä tai vanhoilta itseltään kysytään, miltä tuntuu. 

Kysyn sinulta, hyvä lukija, mitä mieltä sinä olet. Kuullaanko ikäihmisiä tarpeeksi? Onko se edes tarpeen? Jos ikäihmisten tuntemusten ja kokemusten kuuleminen on tarpeen, niin miten pitäisi kuulla? Mitä sinä haluat kertoa?  

Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén 




Thursday, November 29, 2018

Eläkeläiset ovat kulttuurin moniottelijoita



Suomen Teatterit ry teetti viime vuonna tutkimuksen teattereissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käymisestä. Noin puolet kaikista 15–79-vuotiaista oli vuoden aikana käynyt teatterissa. (Toim. huom. Otanta tosiaan päättyi 79 ikävuoteen.)  Erityisesti pantiin merkille, että eläkeläisten teatterissa ja muissa kulttuuritilaisuuksissa käynnit olivat lisääntyneet selvästi. 

Eläkeläisjärjestöt ovat merkittäviä kulttuuriharrastuksen edistäjiä. Teatteri- tai konserttireissulle starttaava bussi täynnä iloisesti kalkattavia eläkeläisiä on tuttu näky. Kimppaharrastaminen onkin samalla mitä parhainta mielenterveystyötä ja yksinäisyyden torjuntaa. ”Yksin ei tule lähdetyksi”, sanoo moni ikäihminen. Lähteminen on vaikeaa varsinkin, jos on liikkumisvaikeuksia tai ei ole tottunut kulttuurin harrastaja.  

Kulttuurin on oltava saavutettavaa ja osallistumisen helppoa. Tätä korostaa muun muassa Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n Kulttuuria kaikille -palvelu. Ns. yleisötyö on viime aikoina yleistynyt teattereissa, mutta ikäihmiset eivät ole vielä toistaiseksi tainneet olla erityisenä kohderyhmänä. Miksiköhän?

Lippujen hinnat ovat usein melko korkeita. Pieni eläkeläisalennus auttaa siinä vähän. Noheva eläkeläinen keksii lisäksi muita lipun halvennuskikkoja: saman päivän lipun saa halvemmalla, ennakkoesityksiin pääse pikkurahalla, joissain tapauksissa maksutta, ja bonuksena vielä se, että onhan se mielenkiintoista nähdä esitys jo ennen ensi-iltaa. Elokuvien päiväesityksissä on eläkeläisalennus. Ja tosi paljon on tarjolla myös pääsymaksutonta kulttuuria.

Niinkin arkinen asia kuin fyysinen esteettömyys on osallistumisen tärkeä edellytys. Miten teatterissa tai konserttisalissa pääsee liikkumaan rollaattorilla tai kepin kanssa? Paljonko on portaita ja kynnyksiä, onko hissi? Entä millaiset toilettitilat ovat? Missä pyörätuolia käyttävä istuu, luontevalla paikalla katsomossa vai jossain käytävän reunamilla, erillään muusta yleisöstä? Ovatko näkyvyys ja kuuluvuus hyvät?

Kulttuurin myönteisistä hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkimuksiin perustuvaa näyttöä. Jo kymmeniä vuosia on vanhustyössä, kehitysvammahuollossa ja lastensuojelussa käytetty kulttuuri- ja taidelähtöisiä menetelmiä hyvällä menestyksellä. Surullista vain, että punakynä usein ensimmäiseksi pyyhkäisee nämä määrärahat pois yksiköiden budjeteista.

Eläkeläiset ja ikäihmiset eivät ole vain kulttuurin ”kuluttajia”. He ovat myös kulttuurin tekijöitä, laulavat, tanssivat, maalaavat, tekevät teatteria ja vaikka mitä!  Siinä onkin tuhannen taalan paikka niin kuntapäättäjille kuin järjestöille, miten tämä aktiivinen toiminta mahdollistetaan ja miten sitä tuetaan. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén. Kohtaamisia kaupungissa. Ateneumin taidemuseo




Friday, November 23, 2018

Kahvilaketju työllistää vain yli 60-vuotiaita



Starbucks on monikansallinen kahvilaketju, jolla on kahviloita ympäri maailmaa. Muutamia myös Suomessa.

Loppukesästä uutisoitiin, että Starbucks avasi ensimmäinen kahvilansa latinalaisessa Amerikassa, Mexico Cityssä. Ketju laajenee strategiansa mukaisesti, ei siinä sen kummempaa. Varsinainen pihvi uutisessa oli se, että Mexico Cityn Starbucksin kaikki työntekijät ovat yli 60-vuotiaita. Tavallisista kun on, että kahviloiden ja pikaruokapaikkojen työntekijät ovat järjestään nuoria. (Mexico News Daily 30.8.2018; Washington Post 16.9.2018.)

Kahvilaketjun ikäohjelmassa turvataan seniorityöntekijöiden työterveys ja muokataan työoloja, päivittäinen työaika rajataan 6,5 tuntiin ja esimerkiksi hyllyjä madalletaan.

Miksi ihmeessä näin? Starbucks haluaa uutisten mukaan kantaa yhteiskuntavastuunsa, mikä osuu yksiin Meksikon kansallisen ikäohjelman kanssa. Ohjelmaa johtaa Inapam (The National Institute for the Elderly), jonka tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten mahdollisuuksia aktiiviseen elämään ja hyvinvointiin. 

Ikäihmisten työllisyyden tukeminen on ykköstavoitteita. Eläkeikäisten ympäri maailman on usein pakko jatkaa työntekoa, jotta voisivat turvata välttämättömän toimeentulon. Näin on myös Meksikossa, jossa vain neljännes eläkeläisistä saa työeläkettä. Eläkeläisiä näkee paljon pienissä aputöissä, siivoamassa tai kauppaamassa lehtiä.

Viime kädessä lasten velvollisuus on huolehtia vanhemmistaan. Tätä nykyä lastenkin toimeentuloa on vaikeutunut, muun muassa työttömyyden takia. 

Työllä on eläkeläisille toimeentulon lisäksi myös muita merkityksiä. Starbucksin seniorityöntekijät kertovat em. lehtiartikkeleiden mukaan olevansa ylpeitä työstään ja työpaikastaan. ”On hienoa oppia uutta!”

Suomessakin puhutaan paljon eläkeläisten työssäkäynnistä. Paljon puhetta, vähän villoja. Keskustelu on myös osin ristiriitaista: työtekijöistä on monilla aloilla huutava pula, senioreilla on paljon osaamista ja kokemusta, jota ei saa hukata, vanhat oppivat/eivät opi uutta, eläkeläiset vievät nuorilta työpaikat. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Pippa Jämsén. Tepoztlán Meksiko


Tuesday, November 20, 2018

Halmstad rakastaa ikäihmisiä


Vierailin Ruotsissa sisareni luona ja teimme lähtöä keskustaan. Sisareni ehdotti, että mennään bussilla. Olin ihmeissäni, koska aina tuo kolmen kilometrin matka on taitettu ruotsalaisella Saabilla, kuinkas muuten. Syy moiseen ilmeni, kun kuulin, että Halmstadin kunnassa on vuodesta 2009 lukien ollut käytäntö, että yli 70-vuotiaat voivat käyttää julkisen liikenteen busseja maksutta arkipäivisin klo 9-15 ja lauantaisin ja sunnuntaisin koko päivän.

Bussilipun hinta on normaalisti alle kolme euroa riippuen, miten hyödyntää matkakorttia. Kyse ei olekaan rahasta, vaan aivan muusta. Sisareni ja hänen miehensä kertoivat, että auton käyttö väheni huomattavasti kodin ja keskustan välillä, kun he täyttivät 70 vuotta. Julkisen liikenteen käytöstä on tullut tapa liikkua.

Ikäihmisten määrä kasvaa kaikkialla. Ikäihmiset käytävät paljon autoa, koska se mahdollistaa sujuvan liikkumisen erilaisista toimintakyvyn rajoituksista huolimatta. Kun suuri joukko muuttaa käyttäytymistottumustaan, on kyse sekä talouden että ympäristön kannalta merkittävistä asioista. Panoksena on maksuton bussilippu.

Julkisen liikenteen hyödyntäminen mahdollistaa myös liikunnan lisäämisen. Kolmen kilometrin matka keskustaan taittuu hyväkuntoisilta eläkeläisiltä ketterästi. Kotimatkalla kauppaostosten kanssa on helppo hypätä bussiin. Kaupunkireissuun voi yhdistää myös kuntosalilla käynnin, kielikurssin tai kulttuuririennon. Kodista lähteminen harrastusten ja ihmisten pariin lisää ikäihmisten hyvinvointia monella tavalla. Samaan reissuun voi yhdistää monta asiaa ja liikkuminen sujuu vilauttamalla eläkeläiskorttia bussikuskille. 

Maksuton bussiliikenne ikäihmisille on paikallinen poliittinen päätös. Sama käytäntö ei ole voimassa koko Ruotsissa. Halmstadissa asuvalle sisarelleni se kertoo, että kunnassa arvostetaan ikäihmisiä ja heidän hyvinvointiaan. Ikäihmisten toivotaan olevan aktiivisia julkisen liikenteen käyttäjiä ja palvelujen kuluttajia. Kärlekin kaupunginosan bussiin nousevat tyytyväiset ikäihmiset.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela































Sunday, November 18, 2018

Elämää kissan kanssa



Ei, en ole ottanut kissaa sulostuttamaan eläkepäiviäni. Sain kissanhoitohukin, kun omistajansa on matkoilla. Olen kuvannut työhukiani kissavahtina tai kissanhoitajana, mutta kumpikaan ei oikein tarkalleen kerro työn luonteesta ja sisällöstä.

Häntä (siis nimenomaan ”häntä”, ei sitä) ei tarvitse vahtia. Sisäkissa mikä sisäkissa. Eikä ihmeemmin ole ollut hoitamisenkaan tarvetta, jollei ruokkimista ja hiekkalaatikon hoitamista tai siivoamista lasketa. 

Nyt kun olen viettänyt kissanpäiviä, olen samalla seurannut kissan elämää ja miettinyt, mitä ihminen voisi ottaa siitä opikseen tai vähintään mietintään. Muutamia teemoja löysin.

Itsenäistä elämänasennetta? Kissa on itsenäinen olento, joka valikoi seuransa. Ainakin tämä yksilö on hyvin tarkka. Ei kiehnää kenen tahansa jalan juuressa eikä kehrää kelle tahansa, joka sattuu päätä silittämään. Ei myöskään ole muutamalla maitonappikarkilla ostettavissa. 

Oppivaa uteliaisuutta? Kissa huomaa heti, jos tilaan ilmaantuu jotain uutta. Ahah, uusi kassi, mitä täällä on? Porakone, tätä en ole ennen nähnyt, mitä sillä tehdään? Uusi kukka, miltä tämä maistuu?  

Lapsenomaista iltavilliä? Vanhakin kissa jaksaa joskus illalla innostua. Yhtäkkinen elämän riemu valtaa mielen ja tekee mieli vaan juosta ympyrää, leikkiä pallolla tai riehua muuten vaan. Pää tyhjenee päivän huolista ja murheista ja tulee hyvä olo. 

Sosiaalisuutta? Kaikesta itsenäisyydestä (itsepäisyydestä?) huolimatta kissa näyttää tarvitsevan toista, joka voi olla vaikka ihminen. Kissa odottaa kynnysmatolla, kun kuulee askeleita porraskäytävästä. Joko sie tuut? Sylin kaipuun iskiessä ihmisen on oltava lähellä. Väite, että kissa kiintyy vain paikkoihin, ei ihmisiin, on höpönhöpöä. Kissa on sosiaalinen eläin. Kuten ihminenkin, mukaan lukien eläkeläinen. 

Lokaisaa elämänasennetta? Kun kissalla on turvalliset ja hyvät elinolot, häntä ei stressi vaivaa. Oi, sitä olen tällä kissahukillani koettanut opetella. Nukutaan pitkät yöunet ja pötkötellään päivällä. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén. Kissa ja hiiri töissä.