Syntymäpäivä on joka vuosi, ja varsinkin silloin tulee mietityksi ikää ja sen monia merkityksiä. Miten vanha sitä jo onkaan! Vai onko niillä numeroilla väliä?
Vanha sanalle löytyy hauskaa taustaa, mikäli Veijo Meren selityksiin on uskominen. Hän kirjoittaa vanha-sanan alkuperästä kirjassaan Sanojen synty (1982) ja löytää muinaisgermaanisen sanan ”wanho”. Se tarkoitti kumarassa olemista, vääntynyttä ja vinoa. Ja jos kielitieteellisesti oikaisemme pikkuisen lisää, sieltä löytyy myös ”waiwa”-sana. Eli tämän mukaan suomen kielen sanojen vanha ja vanhus kielitieteellinen tausta on yhtä koukkuselkää, tuskaa ja vaivaa.
Vanha ja vanhus -sanojen käyttöön tuntuu liittyvän kahtalaista ilmaa. Asiaa on tietysti myös kansalta kysytty. Vanhustyön Keskusliitto selvitti äskettäin, millä käsitteellä ihmiset haluaisivat tulla kutsutuksi vanhana. Vanhan ikärajaksi oli asetettu 65 vuotta, mikä on vanhuuseläkeiän raja.
Kyselyyn vastanneet pitivät myönteisimpänä senioria, vaikka sitä myös kritisoitiin vierasperäiseksi sanaksi. Toiseksi parhaimpana pidettiin ikäihmistä, iäkästä ja eläkeläistä. Uusia luovia nimityksiä ehdotettiin myös, muun muassa elkku, ikäveteraani, aikaihminen, pitkäikäinen ja kronologisesti ansioitunut.
Ikä on monelle varsin henkilökohtainen asia. Iän kysyminen voi joissain tilanteissa tuntua epähienolta, vähän samalta kuin kysyttäisiin pankkitilin saldoa. Joku toinen taas voi riemuiten julistaa olevansa jo vanha, kun täyttää 60 tai 70 vuotta.
Minä tein myös pienen vanhus-gallupin ikätovereilleni. Vanhus-sanaa karsastettiin. Enhän minä ole vanhus, parkaisi 67-vuotias palkkatyössä käyvä eläkeläinen. Vanhuksen tilalle tarjottiin eläkeläistä, senioria ja veteraania. Ajatellaan, että ihminen on vanhus vasta, kun on heikkoutta ja tuen tarvetta.
Vanhus-sana voi kuvata sekä ihmisen ulkoista olemusta että omaa sisäistä tunnetta. Voisiko olla yhtä aikaa ikinuori ja ikivanha? Siltä minusta usein tuntuu. Olen ikinuori, samalla lailla innostuva hupakko kuin yli 50 vuotta sitten. Ja sitten taas toisaalta ikivanha, elämää niin paljon nähnyt ja kokenut, vähän jo raihnainen ja kumara.
Ikä ei yksin määritä ihmisen tietoja ja taitoja eikä elämänlaatua ja mahdollisuuksia. Vanha voi olla monella eri tavalla, ja parasta ikää voi elää missä iässä tahansa. Ehkä ei olekaan erityisemmin väliä, mitä nimityksiä käytetään. Enemmän lienee kysymys siitä, miten sanoja käytetään. Iästä voidaan puhua huomaavaisesti, olitpa minkä ikäinen tahansa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin sanomalehti Karjalaisessa 17.8.2023.
Kirjoittaja Arja Jämsén
Kuva Arja Jämsén kotialbumi
