Elämäniloa vanhenemiseen – kuinka vanheta ruotsalaisittain

Arja Jämsén  

Ruotsalainen Margareta Magnusson (s. 1934) kirjoitti viitisen vuotta sitten kuolinsiivouksesta, Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Kirjasta tuli menestys.  

Uudessa kirjassaan Magnusson hän jatkaa ikääntymisen teemoja. Hän kertoilee rupattelevaan sävyyn omasta elämästään. Hän on elämänsä aikana asunut vuosia eri puolilla maailmaa, joten monenlaisia sattumuksia riittää kerrottavaksi. Magnusson on nyt leski ja kirjoittaa asuvansa kaksin rollaattorinsa kanssa.  

Kirjan otsikko, ”Vanhene kuin ruotsalainen”, houkuttaa ottamaan selvää, mitä suomalainen voisi Magnussonilta ottaa onkeensa. Ehkä tärkein oppi on elämänmyönteisyys. Koronapandemia on värittänyt kirjan kirjoittamista, mutta kirjan tarinat eivät kuitenkaan ole valittavia, vaan pikemminkin hilpeitä. ”Tänään olen tyytyväinen siihen, että minulla on hyvä olo, aurinko paistaa ja rakas ystäväni lähtee kanssani kävelylle.” 

Päiviin sisältyy muun muassa säännöllisiä videopuheluita lapsuudenystävän kanssa. Juttelun lomassa nautitaan ruudun molemmin puolin gin tonicit. Tämän onkin yksi Magnussonin ohjeista: krempoista ja rajoituksista huolimatta elämästä pitää nauttia ja ehdottomasti hyvässä seurassa. Aina voi oppia jotain uutta, ja uteliaisuus kannattaa säilyttää. Jopa tietokone tuottaa iloa, kun Magnusson ottaa esimerkiksi selvää, miten kuukuppi toimii. 

Rutiinit ovat tärkeitä. Pidä huolta hiuksista, Magnusson muistuttaa. Ei väliä, onko niitä vähän vai paljon. Ja notku nuorten seurassa! Älä valittele äläkä syyllistä, vaan kysele ja kuuntele, vaikka et olisikaan kovin kiinnostunut.  

Magnusson suosittelee ikäihmisille myös vapaaehtoistyötä, joka voi olla monenmoista. Voi autella ikätovereita puutarhanhoidossa, voi lukea lapsille kirjastossa, mikä nyt kenellekin sopii. Vapaaehtoistyö tuo hänen mukaansa elämään iloa ja taas oppii jotain uutta.  

Lempeä kirja kulkee tajunnanvirranomaisesti muistoissa ja tässä päivässä. Ehkä tässä onkin yksi kirjan jujuista, niin paljon vanhan ihmisen maailmaan mahtuu, sekä mennyttä että nykypäivää ja tulevaa. Kirjassa on hauska pieni piirroskuvitus, joka tuo mieleen vanhat Peppi Pitkätossu -kirjat.  

 Kirjoittaja: Arja Jämsén 

Kuva: pexels.com

Margareta Magnusson. 2022. Vanhene kuin ruotsalainen. Elämänohjeita eräältä, joka (todennäköisesti) kuolee ennen sinua. Helsinki: Tammi.  

Kirjoitus on julkaistu aiemmin 2.11.2012 Karelia-ammattikorkeakoulun IkäNYT! -ikäosaamisen verkkojulkaisussa. 

 

 

Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.)

Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen.

Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin eri tavoin hyvinvointipalvelujen tarjoamiseen, paikkaamiseen ja täydentämiseen. Kirjan avainkäsitteiksi Nummela nostaa kolmen sukupolven Suomen ja ylisukupolvisen auttamisen.

Nummela on haastatellut kirjaan 45 ihmistä, suurin osa on naisia, mutta on mukana muutama mieskin. Kaikki haastateltavat ovat syntyneet 50-luvulla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. 50-lukulaiset kuvaavat, miten he auttavat vanhempiaan ja lastensa perheitä. Haetaan lapsenlapsia päivähoidosta, viedään vanhaa äitiä lääkäriin, siivotaan, leivotaan, pestään pyykkiä.

Auttamisen ja tukemisen tavat ovat moninaiset, ja haastatteluissa tulevat esille myös auttamiseen liittyvät ristiriitaisuudet, rajat ja esteet puolin ja toisin. Varsinkin 50-lukulaiset naiset havahtuvat monesti muistamaan oman äitinsä äänen, hyvässä ja pahassa. Iso kysymys onkin, miten murtaa erilaisia sukupolviketjujen taakkoja, muun muassa puhumattomuutta.

Kirjan ansio on siinä, että se kuvaa auttamisen ja tukemisen piirin ja muotojen laajuutta. Oman perheen ja suvun keskeinen tuki on vain osa arkienkeleiden elämää. Tukea ei tässä nähdä vain hoivana tai omaishoitajuutena, vaan se näyttäytyy haastattelujen pohjalta monitasoisena, monisuuntaisena ja sisällöltään vaihtelevana. Suurelta osin näkymättömäksi jäävät erilainen konkreettinen ja henkinen apu ja tuki ystäville, tuttaville, naapureille ja tuntemattomallekin. Yllättävän tavallista on myös se, että entiset puolisot voivat olla mukana tässä tukipiirissä. 

Kirja on 50-lukulaisten puheenvuoro. Haastatteluissa nousee kysymys hyvinvointivaltion lupauksesta. Millainen on tulevaisuuden hyvinvointivaltio, onko sitä enää? Yhä useampi kysyy, kuka minua sitten auttaa. Eräs 66-vuotias haastateltava muistuttaa: ”Toivon vain tulevaisuudessa, että meitä kuullaan, emme halua mahdottomia. Omaa autonomiaa haluan pitää yllä.” Kirjan loppuun onkin koottu kehittämisen paikat ja viestit päättäjille muun muassa uusien asumispalveluiden kehittämisestä ja kohtaamiskulttuurin uudistamisesta.   

Suomalaisen sosiaalipolitiikan historian kuvaus kehystää kirjan haastatteluja. Kirjaa voikin suositella myös nuoremmille sukupolville tarpeellisena historian oppituntina. On hyvä ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion merkitys, jottei uutterien arkienkeleiden työtä tuhoutuisi. 

Julia Savtchenkon kuvitus tuo kirjaan vahvuutta ja syvyyttä. Kuvat arkienkeleistä puuhissaan pysäyttävät ja saavat miettimään. 

 Kirjoittaja: Arja Jämsén

Artikkeli on julkaistu aiemmin ikäosaamisen verkkojulkaisussa IkäNYT!:ssä 2/2023.

Kirjoittaja on Tuija Nummelan pitkäaikainen ystävä.                                            

Tuija Nummela. 2023. Arkienkelit. 1950-lukulaiset hyvinvointivaltion piikoina ja renkinä. Tallinna: Momentum Kirjat. 

 

Lähteet

Jämsén, A & Nummela, T. (toim.). 2014. Opintolainalla onneen ja sivistykseen. Tampere:Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/103172/978-951-44-9527-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y. 26.10.2023. 

 

 

Hyvinvointivaltion uutterat piiat ja rengit

2.11.2023

Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.)

Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen.

Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin eri tavoin hyvinvointipalvelujen tarjoamiseen, paikkaamiseen ja täydentämiseen. Kirjan avainkäsitteiksi Nummela nostaa kolmen sukupolven Suomen ja ylisukupolvisen auttamisen.

Nummela on haastatellut kirjaan 45 ihmistä, suurin osa on naisia, mutta on mukana muutama mieskin. Kaikki haastateltavat ovat syntyneet 50-luvulla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. 50-lukulaiset kuvaavat, miten he auttavat vanhempiaan ja lastensa perheitä. Haetaan lapsenlapsia päivähoidosta, viedään vanhaa äitiä lääkäriin, siivotaan, leivotaan, pestään pyykkiä.

Auttamisen ja tukemisen tavat ovat moninaiset, ja haastatteluissa tulevat esille myös auttamiseen liittyvät ristiriitaisuudet, rajat ja esteet puolin ja toisin. Varsinkin 50-lukulaiset naiset havahtuvat monesti muistamaan oman äitinsä äänen, hyvässä ja pahassa. Iso kysymys onkin, miten murtaa erilaisia sukupolviketjujen taakkoja, muun muassa puhumattomuutta.

Kirjan ansio on siinä, että se kuvaa auttamisen ja tukemisen piirin ja muotojen laajuutta. Oman perheen ja suvun keskeinen tuki on vain osa arkienkeleiden elämää. Tukea ei tässä nähdä vain hoivana tai omaishoitajuutena, vaan se näyttäytyy haastattelujen pohjalta monitasoisena, monisuuntaisena ja sisällöltään vaihtelevana. Suurelta osin näkymättömäksi jäävät erilainen konkreettinen ja henkinen apu ja tuki ystäville, tuttaville, naapureille ja tuntemattomallekin. Yllättävän tavallista on myös se, että entiset puolisot voivat olla mukana tässä tukipiirissä. 

Kirja on 50-lukulaisten puheenvuoro. Haastatteluissa nousee kysymys hyvinvointivaltion lupauksesta.  Millainen on tulevaisuuden hyvinvointivaltio, onko sitä enää? Yhä useampi kysyy, kuka minua sitten auttaa. Eräs 66-vuotias haastateltava muistuttaa: ”Toivon vain tulevaisuudessa, että meitä kuullaan, emme halua mahdottomia. Omaa autonomiaa haluan pitää yllä.” Kirjan loppuun onkin koottu kehittämisen paikat ja viestit päättäjille muun muassa uusien asumispalveluiden kehittämisestä ja kohtaamiskulttuurin uudistamisesta.   

Suomalaisen sosiaalipolitiikan historian kuvaus kehystää kirjan haastatteluja. Kirjaa voikin suositella myös nuoremmille sukupolville tarpeellisena historian oppituntina. On hyvä ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion merkitys, jottei uutterien arkienkeleiden työtä tuhoutuisi. 

Julia Savtchenkon kuvitus tuo kirjaan vahvuutta ja syvyyttä. Kuvat arkienkeleistä puuhissaan pysäyttävät ja saavat miettimään.

 

Hyvinvointivaltion uutterat piiat ja rengit

2.11.2023

Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.)

Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen.

Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin eri tavoin hyvinvointipalvelujen tarjoamiseen, paikkaamiseen ja täydentämiseen. Kirjan avainkäsitteiksi Nummela nostaa kolmen sukupolven Suomen ja ylisukupolvisen auttamisen.

Nummela on haastatellut kirjaan 45 ihmistä, suurin osa on naisia, mutta on mukana muutama mieskin. Kaikki haastateltavat ovat syntyneet 50-luvulla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. 50-lukulaiset kuvaavat, miten he auttavat vanhempiaan ja lastensa perheitä. Haetaan lapsenlapsia päivähoidosta, viedään vanhaa äitiä lääkäriin, siivotaan, leivotaan, pestään pyykkiä.

Auttamisen ja tukemisen tavat ovat moninaiset, ja haastatteluissa tulevat esille myös auttamiseen liittyvät ristiriitaisuudet, rajat ja esteet puolin ja toisin. Varsinkin 50-lukulaiset naiset havahtuvat monesti muistamaan oman äitinsä äänen, hyvässä ja pahassa. Iso kysymys onkin, miten murtaa erilaisia sukupolviketjujen taakkoja, muun muassa puhumattomuutta.

Kirjan ansio on siinä, että se kuvaa auttamisen ja tukemisen piirin ja muotojen laajuutta. Oman perheen ja suvun keskeinen tuki on vain osa arkienkeleiden elämää. Tukea ei tässä nähdä vain hoivana tai omaishoitajuutena, vaan se näyttäytyy haastattelujen pohjalta monitasoisena, monisuuntaisena ja sisällöltään vaihtelevana. Suurelta osin näkymättömäksi jäävät erilainen konkreettinen ja henkinen apu ja tuki ystäville, tuttaville, naapureille ja tuntemattomallekin. Yllättävän tavallista on myös se, että entiset puolisot voivat olla mukana tässä tukipiirissä. 

Kirja on 50-lukulaisten puheenvuoro. Haastatteluissa nousee kysymys hyvinvointivaltion lupauksesta.  Millainen on tulevaisuuden hyvinvointivaltio, onko sitä enää? Yhä useampi kysyy, kuka minua sitten auttaa. Eräs 66-vuotias haastateltava muistuttaa: ”Toivon vain tulevaisuudessa, että meitä kuullaan, emme halua mahdottomia. Omaa autonomiaa haluan pitää yllä.” Kirjan loppuun onkin koottu kehittämisen paikat ja viestit päättäjille muun muassa uusien asumispalveluiden kehittämisestä ja kohtaamiskulttuurin uudistamisesta.   

Suomalaisen sosiaalipolitiikan historian kuvaus kehystää kirjan haastatteluja. Kirjaa voikin suositella myös nuoremmille sukupolville tarpeellisena historian oppituntina. On hyvä ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion merkitys, jottei uutterien arkienkeleiden työtä tuhoutuisi. 

Julia Savtchenkon kuvitus tuo kirjaan vahvuutta ja syvyyttä. Kuvat arkienkeleistä puuhissaan pysäyttävät ja saavat miettimään.

 

Hyvinvointivaltion uutterat piiat ja rengit

2.11.2023

Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.)

Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen.

Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin eri tavoin hyvinvointipalvelujen tarjoamiseen, paikkaamiseen ja täydentämiseen. Kirjan avainkäsitteiksi Nummela nostaa kolmen sukupolven Suomen ja ylisukupolvisen auttamisen.

Nummela on haastatellut kirjaan 45 ihmistä, suurin osa on naisia, mutta on mukana muutama mieskin. Kaikki haastateltavat ovat syntyneet 50-luvulla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. 50-lukulaiset kuvaavat, miten he auttavat vanhempiaan ja lastensa perheitä. Haetaan lapsenlapsia päivähoidosta, viedään vanhaa äitiä lääkäriin, siivotaan, leivotaan, pestään pyykkiä.

Auttamisen ja tukemisen tavat ovat moninaiset, ja haastatteluissa tulevat esille myös auttamiseen liittyvät ristiriitaisuudet, rajat ja esteet puolin ja toisin. Varsinkin 50-lukulaiset naiset havahtuvat monesti muistamaan oman äitinsä äänen, hyvässä ja pahassa. Iso kysymys onkin, miten murtaa erilaisia sukupolviketjujen taakkoja, muun muassa puhumattomuutta.

Kirjan ansio on siinä, että se kuvaa auttamisen ja tukemisen piirin ja muotojen laajuutta. Oman perheen ja suvun keskeinen tuki on vain osa arkienkeleiden elämää. Tukea ei tässä nähdä vain hoivana tai omaishoitajuutena, vaan se näyttäytyy haastattelujen pohjalta monitasoisena, monisuuntaisena ja sisällöltään vaihtelevana. Suurelta osin näkymättömäksi jäävät erilainen konkreettinen ja henkinen apu ja tuki ystäville, tuttaville, naapureille ja tuntemattomallekin. Yllättävän tavallista on myös se, että entiset puolisot voivat olla mukana tässä tukipiirissä. 

Kirja on 50-lukulaisten puheenvuoro. Haastatteluissa nousee kysymys hyvinvointivaltion lupauksesta.  Millainen on tulevaisuuden hyvinvointivaltio, onko sitä enää? Yhä useampi kysyy, kuka minua sitten auttaa. Eräs 66-vuotias haastateltava muistuttaa: ”Toivon vain tulevaisuudessa, että meitä kuullaan, emme halua mahdottomia. Omaa autonomiaa haluan pitää yllä.” Kirjan loppuun onkin koottu kehittämisen paikat ja viestit päättäjille muun muassa uusien asumispalveluiden kehittämisestä ja kohtaamiskulttuurin uudistamisesta.   

Suomalaisen sosiaalipolitiikan historian kuvaus kehystää kirjan haastatteluja. Kirjaa voikin suositella myös nuoremmille sukupolville tarpeellisena historian oppituntina. On hyvä ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion merkitys, jottei uutterien arkienkeleiden työtä tuhoutuisi. 

Julia Savtchenkon kuvitus tuo kirjaan vahvuutta ja syvyyttä. Kuvat arkienkeleistä puuhissaan pysäyttävät ja saavat miettimään.

Hyvinvointivaltion uutterat piiat ja rengit

2.11.2023

Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.)

Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen.

Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin eri tavoin hyvinvointipalvelujen tarjoamiseen, paikkaamiseen ja täydentämiseen. Kirjan avainkäsitteiksi Nummela nostaa kolmen sukupolven Suomen ja ylisukupolvisen auttamisen.

Nummela on haastatellut kirjaan 45 ihmistä, suurin osa on naisia, mutta on mukana muutama mieskin. Kaikki haastateltavat ovat syntyneet 50-luvulla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. 50-lukulaiset kuvaavat, miten he auttavat vanhempiaan ja lastensa perheitä. Haetaan lapsenlapsia päivähoidosta, viedään vanhaa äitiä lääkäriin, siivotaan, leivotaan, pestään pyykkiä.

Auttamisen ja tukemisen tavat ovat moninaiset, ja haastatteluissa tulevat esille myös auttamiseen liittyvät ristiriitaisuudet, rajat ja esteet puolin ja toisin. Varsinkin 50-lukulaiset naiset havahtuvat monesti muistamaan oman äitinsä äänen, hyvässä ja pahassa. Iso kysymys onkin, miten murtaa erilaisia sukupolviketjujen taakkoja, muun muassa puhumattomuutta.

Kirjan ansio on siinä, että se kuvaa auttamisen ja tukemisen piirin ja muotojen laajuutta. Oman perheen ja suvun keskeinen tuki on vain osa arkienkeleiden elämää. Tukea ei tässä nähdä vain hoivana tai omaishoitajuutena, vaan se näyttäytyy haastattelujen pohjalta monitasoisena, monisuuntaisena ja sisällöltään vaihtelevana. Suurelta osin näkymättömäksi jäävät erilainen konkreettinen ja henkinen apu ja tuki ystäville, tuttaville, naapureille ja tuntemattomallekin. Yllättävän tavallista on myös se, että entiset puolisot voivat olla mukana tässä tukipiirissä. 

Kirja on 50-lukulaisten puheenvuoro. Haastatteluissa nousee kysymys hyvinvointivaltion lupauksesta.  Millainen on tulevaisuuden hyvinvointivaltio, onko sitä enää? Yhä useampi kysyy, kuka minua sitten auttaa. Eräs 66-vuotias haastateltava muistuttaa: ”Toivon vain tulevaisuudessa, että meitä kuullaan, emme halua mahdottomia. Omaa autonomiaa haluan pitää yllä.” Kirjan loppuun onkin koottu kehittämisen paikat ja viestit päättäjille muun muassa uusien asumispalveluiden kehittämisestä ja kohtaamiskulttuurin uudistamisesta.   

Suomalaisen sosiaalipolitiikan historian kuvaus kehystää kirjan haastatteluja. Kirjaa voikin suositella myös nuoremmille sukupolville tarpeellisena historian oppituntina. On hyvä ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion merkitys, jottei uutterien arkienkeleiden työtä tuhoutuisi. 

Julia Savtchenkon kuvitus tuo kirjaan vahvuutta ja syvyyttä. Kuvat arkienkeleistä puuhissaan pysäyttävät ja saavat miettimään. 

Tuija Nummela. 2023. Arkienkelit. 1950-lukulaiset hyvinvointivaltion piikoina ja renkinä. Tallinna: Momentum Kirjat. 

---

Kirjoittaja:

Arja Jämsén, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja on Tuija Nummelan pitkäaikainen ystävä.

---

Lähteet:

Jämsén, A & Nummela, T. (toim.). 2014. Opintolainalla onneen ja sivistykseen. Tampere: Tampere University Press. https://urn.fi/URN:ISBN:978–951-44–9527-4 26.10.2023.

Hyvinvointivaltion uutterat piiat ja rengit

2.11.2023

Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.)

Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen.

Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin eri tavoin hyvinvointipalvelujen tarjoamiseen, paikkaamiseen ja täydentämiseen. Kirjan avainkäsitteiksi Nummela nostaa kolmen sukupolven Suomen ja ylisukupolvisen auttamisen.

Nummela on haastatellut kirjaan 45 ihmistä, suurin osa on naisia, mutta on mukana muutama mieskin. Kaikki haastateltavat ovat syntyneet 50-luvulla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. 50-lukulaiset kuvaavat, miten he auttavat vanhempiaan ja lastensa perheitä. Haetaan lapsenlapsia päivähoidosta, viedään vanhaa äitiä lääkäriin, siivotaan, leivotaan, pestään pyykkiä.

Auttamisen ja tukemisen tavat ovat moninaiset, ja haastatteluissa tulevat esille myös auttamiseen liittyvät ristiriitaisuudet, rajat ja esteet puolin ja toisin. Varsinkin 50-lukulaiset naiset havahtuvat monesti muistamaan oman äitinsä äänen, hyvässä ja pahassa. Iso kysymys onkin, miten murtaa erilaisia sukupolviketjujen taakkoja, muun muassa puhumattomuutta.

Kirjan ansio on siinä, että se kuvaa auttamisen ja tukemisen piirin ja muotojen laajuutta. Oman perheen ja suvun keskeinen tuki on vain osa arkienkeleiden elämää. Tukea ei tässä nähdä vain hoivana tai omaishoitajuutena, vaan se näyttäytyy haastattelujen pohjalta monitasoisena, monisuuntaisena ja sisällöltään vaihtelevana. Suurelta osin näkymättömäksi jäävät erilainen konkreettinen ja henkinen apu ja tuki ystäville, tuttaville, naapureille ja tuntemattomallekin. Yllättävän tavallista on myös se, että entiset puolisot voivat olla mukana tässä tukipiirissä. 

Kirja on 50-lukulaisten puheenvuoro. Haastatteluissa nousee kysymys hyvinvointivaltion lupauksesta.  Millainen on tulevaisuuden hyvinvointivaltio, onko sitä enää? Yhä useampi kysyy, kuka minua sitten auttaa. Eräs 66-vuotias haastateltava muistuttaa: ”Toivon vain tulevaisuudessa, että meitä kuullaan, emme halua mahdottomia. Omaa autonomiaa haluan pitää yllä.” Kirjan loppuun onkin koottu kehittämisen paikat ja viestit päättäjille muun muassa uusien asumispalveluiden kehittämisestä ja kohtaamiskulttuurin uudistamisesta.   

Suomalaisen sosiaalipolitiikan historian kuvaus kehystää kirjan haastatteluja. Kirjaa voikin suositella myös nuoremmille sukupolville tarpeellisena historian oppituntina. On hyvä ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion merkitys, jottei uutterien arkienkeleiden työtä tuhoutuisi. 

Julia Savtchenkon kuvitus tuo kirjaan vahvuutta ja syvyyttä. Kuvat arkienkeleistä puuhissaan pysäyttävät ja saavat miettimään. 

Tuija Nummela. 2023. Arkienkelit. 1950-lukulaiset hyvinvointivaltion piikoina ja renkinä. Tallinna: Momentum Kirjat. 

---

Kirjoittaja:

Arja Jämsén, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja on Tuija Nummelan pitkäaikainen ystävä.

---

Lähteet:

Jämsén, A & Nummela, T. (toim.). 2014. Opintolainalla onneen ja sivistykseen. Tampere: Tampere University Press. https://urn.fi/URN:ISBN:978–951-44–9527-4 26.10.2023.

Maskottimummoja ja senioriasiantuntijoita

Arja Jämsén

Äskettäin haettiin näyttävällä lehti-ilmoituksella myyjiä digilaitteita ja kodinkoneita myyvän liikkeen joulusesonkiin. Ei siinä mitään ihmettelemistä. Erityiseksi haun teki se, että haettiin seniorisasiantuntijoita. Hakijoilta odotettiin kokemusta ”senioriteetista”, innostusta ja asennetta. 

Taustalla lienevät huomiot ikääntyvästä väestöstä kuluttajina sekä myös hälyttävät uutisoinnit epäeettisestä kaupankäynnistä. Itsellänikin on puhelinkaupoilla kokemusta tyrkyttämisestä. Kovasti piti panna vastaan, ettei minulle myyty panssarilasia, jota en halunnut.

Ikäihmisenä koen epävarmuutta asiakkaana digiostoksilla, autokaupoilla tai vaikkapa asuntomarkkinoilla. Olo on hutera alueilla, joilla ei ole vahvaa osaamista. Asiakkaan ja myyjän välille syntyy helposti kielellinen kuilu. Seniori ei aina tavoita myyjän käyttämää terminologiaa. Toisaalta myyjä ei välttämättä ymmärrä seniorin tarpeita. Silloin ikäihminen voi kaivata senioriasiantuntijaa, joka tajuaa tilanteen.

Moni ikäihminen kaipaa vertaista myös tavallisessa palvelutilanteessa, ja vaatekaupan myyjänä tai kampaajana vertaisseniori voi tuntua mukavalta. Mutta on myös toisinpäin: joku toinen kohtaa mieluummin nuoren työntekijän ja virkistyy vuorovaikutuksesta. Suotakoon meille vaihtoehtoja ja vallinnan mahdollisuuksia.

Ei seniorien positiivinen erityiskohtelu työmarkkinoilla ihan uusi asia ole. Reilut kymmenen vuotta sitten uutisoitiin ”toimistomummoista” ja ”yritysmummoista”. Muun muassa ohjelmistoyritykset palkkasivat silloin 50–60-vuotiaita työyhteisöön, jossa suurin osa työntekijöistä oli alle 30-vuotiaita. Työtehtäviin kuului siivousta, kahvinkeittoa ja asiakkaista ja työntekijöistä huolehtimista. Yritysten kokemusten mukaan ”mummon” työ näkyi työyhteisön lämpimänä ilmapiirinä. Samalla seniorityöntekijä tuo työyhteisöön vanhemman sukupolven elämänkokemusta.  

Oma erityinen alueensa on ikäihmisten ja kokemustoimijoiden käyttö palvelujen kehittämisessä ja arvioinnissa. Pohjois-Karjalassa on kokemusta Muistiaktiivien eli itse muistisairauteen sairastuneiden osallistumisesta muistiystävällisten palvelujen ja ympäristön suunnitteluun.

Muistiaktiivien suurin ponnistus tänä vuonna oli muistiystävällisen puistoympäristön suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen yhdessä Joensuun kaupungin, Pohjois-Karjalan Muisti ry:n ja Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. He toivat käytännön toteutukseen ideat siitä, mikä ympäristössä tukee muistiystävällistä kokemusta ja mikä taas päinvastoin haittaa. Muistiystävällistä puistoaluetta ei olisi syntynyt ilman Muistiaktiivien panosta. Kaivannonpuiston ikä- ja muistiystävällisen puistoympäristön suunnittelu ja rakentaminen oli merkittävä kokemus kaikille siihen osallistuneille. 

Kiintiö- tai maskottimummoja emme varmasti tarvitse. Työelämä kaipaa kuitenkin ikämoninaisuutta ja senioreiden osaamista. Ja ikääntyvä yhteiskunta tarvitsee kaikenikäisten tietoa ja taitoa. 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Itä-Suomen sosiaalialan ISOblogina 6.11.2023 

https://www.isonet.fi/julkaisut-ja-materiaalit/isoblogi.html