Eläkeläisten kylässä

Syyskesän aamu on jo valoisa, kun istumme Katjan ja Volodnan kanssa aamiaispöydässä Ontajärvellä. Pöydässä on puuroa, tummaa leipää, blinejä ja vadelmahilloa.  

Kissa makoilee tyytyväisenä tuolilla. Se on jo saanut aamupalansa mouruttuaan ensin ruokaa kovalla äänellä. Koira istuu pihalla, joka on kukkiva paratiisi. Kukkien lisäksi pihalla kasvaa perunaa, porkkanaa ja yrttejä. Katja osoittaa kasvihuonetta, jossa tomaatit ovat kypsymässä. Hän kertoo, että tuossa oli ennen navetta. Lehmiä ei ole enää koko kylässä.   

Ontajärven kylä on osa Rukajärven kuntaa ja sijaitsee Mujejärven piirissä Karjalan tasavallassa Venäjällä. Kylä on hiljennyt ja elämä muuttunut, Katja kertoo. Hän on nyt 65-vuotias ja ollut eläkkeellä jo 15 vuotta. Hän työskenteli ennen kylän postissa ja myöhemmin metsäyhtiön konttorissa. 

Nyt vain muutama kyläläinen on palkkatyössä. Töitä ei ole, Katja sanoo. Ennen oli metsäyhtiö, koulu, päiväkoti, kauppoja, leipomo ja niin edelleen. Nyt palkallista työtä on kaupan myyjälle, postinhoitajalle, lääkärille ja kyläneuvoston puheenjohtajalle. Yksi kyläläisistä on perustanut yksityiskaupan. 

Nuoret muuttavat muualle opiskelemaan ja töihin (niin kuin meilläkin). Katjan poika asuu perheineen Pietarissa ja on autonasentaja. Kotiseutua ei ole kuitenkaan unohdettu. Pojanpoika, vunukka, oli ollut koko kesän, kolme kuukautta, babuskan luona Ontajärvellä. Ja poika ja miniä haluavat muuttaa takaisin kotikylään heti, kun pääsevät eläkkeelle. 

Kylä vaikuttaa hiljaiselta ja menneisyyteen uinahtaneelta. Vaaleansininen, pitsiverhoinen kulttuuritalo, kirkkaansininen kylätalo, pieni kauppa, pölyävät hiekkatiet, tyhjilleen jääneet talot. Kissat ja koirat kulkevat pitkin kylän raitteja. Museo kertoo vanhoista ajoista. 

Mutta kylällä on myös toinen, vilkas ja työteliäs puoli. Yhdessä talossa on kanoja ja äänekäs kukko, toisessa lampaita. Kylätalolla naiset paukuttavat kangaspuilla värikkäitä mattoja myytäväksi. Joka pihassa on perunamaata, hedelmäpuita ja muuta viljelystä. Ontajärvi antaa kalaa, metsät marjoja ja sieniä. 

Oman ominaispiirteensä Ontajärven kylään tuo se, että sillä on ollut jo noin kolmekymmentä vuotta ystävyyskyläsuhde Tuupovaaran Öllölän kylän kanssa. Osa öllöläläisistä on vieraillut Ontajärvellä kymmeniä, kymmeniä kertoja, joku yli 70 kertaa. Ihmisten kesken on syntynyt syviä ystävyyssuhteita. Lisäksi matkailu tuo kyläläisille kaivattuja lisätuloja.  

Olen Ontajärvellä ensimmäistä kertaa, mutta vastaanotto on lämmin. Kulttuuritalolla järjestetään karjalaiset illatsut, joissa esiintyy kylän oma ohjelmaryhmä. Ohjelmistossa on karjalaisia ja venäläisiä lauluja ja laululeikkejä. Ryhmän vanhin jäsen Anastasia on jo yli 90-vuotias. Lavan koristeena on taustakangas, jossa lukee vapaasti käännettynä ”meidän kylämme elää”. 

Ontajärvellä vierailee myös sotahistorian harrastajia, jotka kulkevat Rukajärven tien maisemissa vanhoja muistellen. Maljannostopuheissa korostetaan kuitenkin rauhaa ja ystävyyttä. 

Kylän tulevaisuutta ei käy arvaileminen. Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, sanotaan. Ihmiset ovat sitkeitä, ja toivo tulevaisuudesta elää. Nuori, tällä hetkellä Petroskoin musiikkiopistossa opiskeleva Irina kantaa praasniekassa kynttilälyhtyä ja laulaa myöhemmin kulttuuritalolla ja ljublju tebja, Karelia, minä rakastan sinua, Karjala. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén. Ontajärven kylä.