Ikäasumista hissillä vai porrastreenillä

Talo, jossa asun, on lähestulkoon samanikäinen kuin itse olen. Muutin taloon aikoinaan pienen lapsen äitinä. Kipaisin hissittömän talon portaat ylös ja alas, käsissä milloin kauppakassi, milloin kirjareppu. Ja usein oli vielä lapsi kainalossa. Eikä askel painanut. 

Nyt kiroan talon portaita ja hissittömyyttä raahatessani matkalaukkua neljänteen kerrokseen. Tällaisia nelikerroksisia hissittömiä taloja on kotikaupungissani paljon. Hissejä on myös rakennettu paljon. Osaan taloista hissi on rakennettu kaventamalla portaita ja osaan hissikuilu on rakennettu talon ulkopuolelle. Meidän talossamme kumpikaan vaihtoehto ei teknisen selvityksen mukaan ole mahdollista. 

Ikääntyessä miettii tulevaisuuden asumista ja ikäystävällisempää kotia. Asunto ja asuinympäristö voivat tukea ikääntyvän arkea ja hyvinvointia tai ne voivat rajoittaa ja estää hyvää elämää. Esimerkiksi hissi on helpotus ja mahdollistaa ulospääsyn. Mutta omassa tilanteessani voin katsoa asiaa myös toisesta näkökulmasta. Minulle tulee nyt porrastreeniä useamman kerran päivässä, ihan luonnostaan ja ilmaiseksi. Jos hikeennyn, ähisen ja puhisen, sekin lienee minulle ihan oikein.  

Lähipiirissäni on 102 vuotta täyttänyt naisihminen, joka asuu nelikerroksisen hissittömän talon yläkerrassa. Hän pitää kuntoaan yllä kulkemalla portaat vähintään kerran päivässä alas ja ylös. Eikä ole lunta eikä jäätä vaarana, hän sanoo. Hän on itse sitä mieltä, että porraskävely on osaltaan varmistanut hyvän toimintakyvyn säilymistä.  

Ikäasuminen näkyy myös uudessa hallitusohjelmassa, jossa hissi- ja esteettömyysavustukset mainitaan osana ikääntyneiden asumisen erillisohjelmaa. Lisäksi halutaan edistää uusia yhteisöllisiä asumisratkaisuja ja kiinnittää erityistä huomiota muistisairautta sairastavien asumisen turvallisuuteen.

Yhteisöllisen asumisen ajatellaan tuovan asumiseen turvallisuutta ja toisaalta vähentävän yksinäisyyttä. Omalle ikäpolvelleni kommuunit ja kimppakämpät ovat tuttuja opiskeluajoilta. Yhteisasumisesta on mukavia muistoja, asuminen oli halpaa ja porukka samanhenkistä.  

Uudet ”mummokommuunit”, esimerkiksi Outokummussa, ovat herättäneet suurta kiinnostusta. Viimeisimpänä uutisoitiin Kouvolan asuntomessuille rakennetusta kyläyhteisöstä, Virkkulankylästä (Yle 10.9.2019). Saman mallin mukaisia senioreiden ”kyliä” on rakennettu eri puolille Suomea, muun muassa Joensuuhun ja Outokumpuun.    

Tarvitaan monenlaisia ikäasumisen malleja ja yhteisöllisyyden asteita. Ei yhteisöllinen asuminen, saati yhteisasuminen, kaikille sovi eikä tarvitsekaan sopia. Mutta jollekin yksinasuvalle se voi olla yksinäisten eläkepäivien pelastus. 

Eräs eläkeläisystäväni asuu kerrostalossa naapureinaan kaksi muutakin yksin asuvaa eläkeläistä. Heillä kaikilla on omat asuntonsa, mutta he touhuavat paljon yhdessä: käyvät yhdessä marjassa, matkoilla, saunassa, auttavat toipilasta kotihommissa ja lainaavat toisilleen vaikka mehumaijaa. Kutsuisin heitä kolmen ikäihmisen yhteisölliseksi naapurustoksi.  

Kirjoittaja Arja Jämsén

Kirjoitus on julkaistu 27.9.2019 sanomalehti Karjalaisen Ikäystävällistä-kolumnisarjassa.