Terveiset Tartosta

Tuttava kysyi Facebookissa, että mitä sie siellä Tartossa luuraat. Minäpä kerron. Olen täällä kirjoittelemassa yhtä isompaa ja muutamia pienempiä juttuja. Miksei sitä kotona tai kaupunginkirjastossa voi kirjoittaa, kysyisi aina niin järkevä ja käytännöllinen äitini, jos eläisi. Voisi hyvin kirjoittaa kotonakin, mutta residenssi antaa kirjoittamiselle rauhan ja toisella tavalla virikkeellisen ympäristön. 

Olen ollut niin onnekas, että Tartto on jo kolmas kirjailijaresidenssini. Ensimmäinen oli Pietarissa ja toinen Frankfurt an der Oderissa Saksassa. Näitä kolmea kaupunkia ajatellessani huomaan, että niitä yhdistää kaupungin läpi virtaava joki. Pietarissa Neva-joki virtasi viiden minuutin kävelymatkan päässä asunnostani. Oderissa Oder-joki lipui ikkunan alla, ja Tartossa Emajoen varsi on osa kauneinta kaupunkia. Ja kaikissa kaupungeissa riittää  kalastajia joen penkereille – kelistä riippumatta. 

Kaupungeille on yhteistä myös se, että historia on runnonut niitä kaikkia rankalla kädellä. Sodat ovat moneen otteeseen velloneet tienoilla ja valloittajat marssineet milloin mihinkin suuntaan. Seisoin Pietarissa Talvipalatsin edustalla ja mietin, mitä kaikkea vallankumouksen melskeissä mahdettiin kokea. Entä ne Leningradin piirityksen 900 päivää, jolloin yli puoli miljoonaa ihmistä kuoli nälkään? 

Oder sijaitsee Oder-joen varrella Saksan ja Puolan rajalla. Itse asiassa Puolan Sludice näkyi olohuoneen ikkunasta. Historian kirjat kertovat, että toisen maailmansodan viime vaiheissa toukokuun alussa 1945 venäläiset joukot tulivat yli tästä kohtaa, siis ihan ikkunani alta, ja etenivät muutamassa päivässä Berliiniin. Myöhemmin jakolinjat menivät niin, että Oder oli osa DDR:ää ja joen toinen puoli, Sludice taas sijaitsi Puolassa. Nyt molemmat ovat osa EU:a, ja tupakkakauppa käy vilkkaasti. 

Tartto on myös ollut sotatanner vuosisatojen ajan. Historia näkyy ja siitä halutaan myös muistuttaa. Satuin katsomaan uuden virolaisen tv-sarjan Pank, pankin nousu ja uho, juuri ennen tänne tuloa. Ja se kyllä antoi vielä lisäperspektiiviä oleskeluuni. 

Päivärytmini on ulkoisesti hyvin tylsää ja yksitoikkoista, mutta sisäisesti vilkasta. Eläkeläiselämää?  Mietin esimerkiksi historiaa tavalla, joka ei tulisi mieleenikään kotinurkilla. Katselen ihmisiä, kuuntelen kieltä, elän muissa maailmoissa. Toki olen yhteyksissä läheisiin ihmisiin, sometan, saan iloisia terveisiä, masennun surullisista uutisista, ihan kuin kotonakin. 

Moni suomalainen on aikojen saatossa viihtynyt Tartossa. Runoilija Saima Harmaja kirjoittaa vuonna 1933: ”Aikaa menee myös kävelemiseen ja seurusteluun ja kahviloissa istumiseen; viimeksi mainittuun menee ikävä kyllä myös rahaa. Mutta kun täällä on ruokaa vain kolme kertaa päivässä, on vatsallekin mieluisaa saada pieni välipala silloin tällöin. Sitä paitsi kahviloissa tapaa kaikkia enemmän tai vähemmän merkittäviä ihmisiä.”

Joesta ja kalastajista vielä sen verran, että kun kiipeän Tarton asuntoni kolmanteen kerrokseen, naapurista tuoksuu paistettu kala. 

Pietarin, Oderin ja Tarton residenssiajoista saan kiittää Suomen tietokirjailijoita, Särö-säätiötä ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa. Kiitos, kiitos. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén, Werner Kohvik, Tartto