Sunday, November 9, 2025

Ei enää eläkkeen odotushuoneita

   

Marketta Rantama ja Paula Aikio-Tallgren ovat kirjoittaneet työpaikoille ikäjohtamisen oppaan. Aiheen ajankohtaisuutta osoittaa se, että heti ilmestymisensä jälkeen kirja on herättänyt vilkasta keskustelua, puolesta ja vastaan.

Kirjan otsikko ”Työn ja eläkkeen raja murtuu” kertoo itse asiassa muutoksesta, joka on jo osittain tapahtunut. Puolet eläkkeelle siirtyvistä olisi kiinnostunut jatkamaan työelämässä esimerkiksi erilaisissa keikkatöissä, projektitehtävissä tai yrittäjänä. Myös taloudelliset syyt saattavat osalla vaikuttaa. Eläkeläisköyhyys ei ole Suomessakaan tuntematon ilmiö. Toinen puolet haluaa siirtyä suoraan eläkkeelle. Kaikissa tilanteissa eläkkeelle siirtymisen tulisi joka tapauksessa olla aina hyvän mielen polku.  

Työelämässä ei ole vielä täysin osattu ennakoida tulevaa eikä vastata työn ja eläkkeen rajan murtumiseen. Eläkeläisen työmarkkinat jäävät tunnistamatta. Rantama ja Aikio-Tallgren kirjoittavat ”eläkkeen odotushuoneista”, joissa suuri osa yli 55-vuotiaista alkaa himmailla eläkettä odotellen. Kahvihuoneissa vitsaillaan ikääntymisestä ja rollaattorin paikasta, kun työ ei enää tunnu merkitykselliseltä. ”Hiljaiset loparit” eli periksi antaminen saattavat tuntua hyvältä ratkaisulta. Tähän puutuneeseen tilanteeseen löytyy kirjoittajien mielestä ratkaisuja hyvästä ikäjohtamisesta.

Pinttyneisiin asenteisiin muutosta

 Kirja vahvistaa viestiä asennemuutoksen tarpeellisuudesta. Osaaminen ei katoa eläkkeellelähtökahveilla. Eläkeikää lähestyvät ovat työpaikan osaamiskeskittymä, jonka ei kannattaisi pitää kynttilää vakan alla. Ikäihmiset eivät ole työelämässä taakka ja kuluerä eivätkä myöskään vie nuorten työpaikkoja. Eri-ikäiset työntekijät tuovat yritykseen ja työpaikalle erilaista vahvuutta, moninaisuutta sekä kulttuurista ja historiallista pääomaa. Kirja vastuuttaa nyt työpaikkoja luomaan hyvää ikäpolitiikkaa. Valtio on eläkeratkaisuillaan osansa tehnyt, sanotaan. Kirjassa kerrataan suomalaisen eläkepolitiikan vaiheet, ja kiinnostavasti nousee esille se, miten eläkepolitiikkaa on eri aikoina käytetty työllisyyspolitiikan välineenä.

Nyt kysytään, onko työpaikoilla pitovoimaa vai työntääkö se eläkeikää lähestyvät eläkkeen odotushuoneeseen? Kirjoittajat kehottavat sanoutumaan irti meille niin tutusta ikähuumoripuheesta, jossa naureskellaan aamukammalle ja rollaattoritoiveille. Kielteistä vanhuskuvaa ei tarvitse enää tämän enempää vahvistaa.

Kirja on käytännönläheinen opas, joka antaa konkreettisia työkaluja muun muassa urakeskusteluihin ja seniorin CV:n laatimiseen. Kirja tarjoaa keskustelun avauksia työelämään ja sopii työnantajille, esihenkiloille, yli 55-vuotiaille työntekijöille ja eläkeläisille. Ja miksei myöskin nuoremmille sukupolville avaamaan ajattelua ikääntymisestä ja konkarityöntekijöiden osaamisesta.

Kirjoittajista Rantama on HR-ammattilainen, joka eläköidyttyään toimii nyt yrittäjänä. Aikio-Tallgrenilla on perheyrittäjätausta ja hän toimii tällä hetkellä eri-ikäisistä koostuvan asiantuntijayhteisön toimitusjohtajana.

Marketta Rantama & Paula Aikio-Tallgren: Työn ja eläkkeen raja murtuu -opas. Momentum Kirjat. 2025.


Kirjoittaja: Arja Jämsén, tietokirjailija

Artikkeli on aiemmin julkaistu ikäosaamisen verkkojulkaisussa IkäNYT! 2/2025  

Äitinä omalle äidille

 

Näin ne roolit vaihtuvat, totesi äitini, kun vuosia sitten laittelin karjalanpaistia uuniin hänen keittiössään. Äiti, ennen niin erinomainen ruuanlaittaja, ei toimeen enää juuri tarttunut. Hän oli sairastunut muistisairauteen, ja minä olin tavanomaisella viikonloppukäynnilläni hänen luonaan.

Samasta asiasta, roolien vaihtumisesta, kertoo Tatiana Elfin kirja Äitinä omalle äidille. Kirja sisältää elämänkerta- ja seikkailuromaanin värikkäät ainekset, vaikka perustuukin todellisiin tapahtumiin. Elf on käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut aikaisemmin muun muassa tv-sarjan Kultakala (2022). Sarja perustuu samoihin kokemuksiin äidin muistisairaudesta ja omaishoitajuudesta kuin kirja Äitinä omalle äidilleni.

Kirja lähtee liikkeelle kaukaa äidin lapsuudesta ja kuvaa hänen poikkeuksellista elämäänsä aikuisena. Hän kiertelee maailmalla ja asuu paljon ulkomailla, muun muassa Etelä-Afrikassa. Hän ei todellakaan ole ihan tavallinen äiti alun perinkään. Elfin äiti työskenteli seurapiirikampaajana, jonka kammattavana monet helsinkiläiset julkkikset kävivät. Olipa muun muassa Margaret Thatcherkin hänen asiakkaanaan vieraillessaan kerran Helsingissä.

Äiti alkaa kuitenkin jossain vaiheessa käyttäytyä ”omituisesti”. Hän on tyytymätön asuntoonsa ja haluaa muuttaa usein. Arjessa ilmaantuu pikkuongelmia tämän tästä, ja äiti käyttää luottokorttia varsin huolettomasti. Tytär huomaa myös äidin alkoholin käytön lisääntyneen. Äiti sanoo, ettei hän juo alkoholia, hän juo viiniä. Äiti on silloin alle 60-vuotias. Aikaa myöten tilanne pahenee, äiti kaatuilee, joutuu tämän tästä päivystykseen ja usein myös putkaan.   

Omaishoitaminen hivuttautuu osaksi arkea

Samaan aikaan tytär tekee uraa, huolestuu ja huolehtii äidistä ja hoitaa äidin asioita valtakirjojen avulla. Viimein äiti pääsee muistitutkimuksiin ja saa Alzheimer-diagnoosin. Tytär opiskelee lääkitykset, edunvalvonnat, kelat, muistiliitot, kotihoidot, turvarannekkeet. Äidin rahankäyttö on yhä sotkuista, hän tilaa esimerkiksi kahdeksan leivänpaahdinta. Tytär yrittää vaivalloisesti edetä viranomaisverkostossa. Elf kuvaa näitä vaiheita arkirealistisesti Alzheimer-päiväkirjana.

Omaishoitaminen hiipii hiljalleen tyttären elämään. Osansa lie myös tyttären ja äidin läheisellä suhteella, jossa huoli ja huolenpito ovat läsnä. Äiti on huolehtinut tyttärestä, ja pikkuhiljaa tytär alkaa huolestua ja huolehtia äidistään. Kummallisen käyttäytymisen taustat ja muistisairausdiagnoosin saaminen kestää, ja avunlähteille on vaikea löytää. Omainen painii epätietoisuudessa, mistä on kysymys ja tuntee syyllisyyttä, kun ei osaa, ehdi tai jaksa toimia oikein.

Äiti on yhä kaunis ja tyylikäs, hän toimi nuorena myös mannekiinina. Elf tuo hoitokotiin edelleen kauniita vaatteita, joita siellä ei kuitenkaan oteta käyttöön. Ovat kuulemma epäkäytännöllisiä ja menevät pilalle pyykissä. Äiti ei asiaan enää osaa ottaa kantaa, mutta tytärtä se surettaa. 

Elfin kirja ei ole aivan tavallinen omaishoitajan tarina, mutta kertoo elävästi monelle tyttärelle tutuista tunteista, syyllisyydestä, rakkaudesta ja surusta, kun elämäniloinen äiti vähitellen häviää pois.

Äitinä omalle äidille

Tatiana Elf: Äitinä omalle äidille. Kertomus muistisairaudesta, rakkaudesta ja liikkuvasta naisista. TrueStory. 2024


Kirjoittaja: Arja Jämsén, tietokirjailija

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin ikäosaamisen verkkojulkaisussa 

 

 

 

 

 

https://www.karelia.fi/2025/11/aitina-omalle-aidille/