Monday, April 26, 2021

Tässä ajassa tarvitaan hyvää tekevää huumoria

 Ilolla ilmoitan, että Humoriskinen sossutkaus – Kurkistus sosiaalialan huumoriin -kirja on ilmestynyt.

Kirjaprojekti väritti paria ensimmäistä eläkevuottani. Se tarjosi mukavaa porukalla tekemistä, inspiraation puuskia ja uusia ajatuksia. Kävi nimittäin niin, että olin vetelemässä viimeisiä työkuukausiani, kun sosiaalialan ammattilaiset Erja Nevalainen ja Taina Tolonen kysyivät, lähtisinkö kimppaan.

Erjalla ja Tainalla oli idea: kirjoitetaan kirja sosiaalialan huumorista! Molemmat olivat jo pitkään miettineet huumorin olemusta ja merkitystä sosiaalialalla. Ja varsinkin aikana, jolloin kohdataan suuria mullistuksia niin työyhteisöissä kuin yhteiskunnassakin. Mikä ettei, minua ei tarvinnut kauan houkutella. Lähdin mukaan, vaikka en pidä itseäni erityisenä huumoriveikkona eikä minua sellaisena tunnetakaan.

Kirja on katsaus, kurkistus sosiaalialan huumoriin. Näin me sen näemme ja koemme nyt ja tässä kohtaa. Se ei ole vitsikirja eikä se myöskään pyri tieteelliseksi tutkimukseksi. Kirja alkaa luotauksella huumoritutkimukseen ja jatkuu pohjoiskarjalaisten ja pohjoissavolaisten sosiaalialan työntekijöiden ryhmähaastatteluilla. Lisäksi saimme työntekijöiltä värikkäitä kokemuksellisia ja kuvitteellisia huumorikirjoitelmia.

Jo alkuvaiheessa kävi ilmi, että sosiaalialan huumoria on tutkittu vähän, tuskinpa ollenkaan. Mutta edessä oli yllätysten yllätys. Aineistohaulla löysin tohtori Stephen Jordanin Essexin yliopistosta Britanniasta. Hän opettaa sosiaalityötä ja on väitellyt sosiaalityön huumorista. Hän kuvaa tutkimuksissaan huumoria suureksi voimavaraksi, mutta korostaa samalla, että huumoriin sisältyy myös riskejä, sitä voidaan sosiaalityössä käyttää myös väärin.

Jordan oli riemuissaan kuullessaan aiheestamme, ja saimme häneltä sähköpostihaastattelun. Hän kertoo oman kirjansa olevan maailman ensimmäinen lajissaan. Me vaatimattomina tyttöinä voimme nyt kertoa, että meidän kirjamme on sitten maailman toinen.   

Kirjamme monimerkityksellisen nimi Humoriskinen sossutkaus ja värikäs kuvitus ovat kuvataitelija Riikka Muikun käsialaa.

Sosiaalialan työntekijöiden lähettämissä kirjoituksissa ja haastatteluissa kävi selvästi ilmi, että huumori on taitolaji, joka sisältää myös riskejä. Työssä kohdataan raskaita ja synkkiä asioita ja elämäntilanteita. Saako sosiaalityössä nauraa? Miten vitsaillaan vastuullisesti?

Kannustamme viljelemään huumoria, niin työssä kuin elämässä muutenkin. Huumori vahvistaa hyvinvointia. Yhteinen nauru työkavereiden ja asiakkaiden kanssa helpottaa oloa ja parantaa jaksamista. Se voi tuoda asiakassuhteeseen parempaa keskinäistä ymmärrystä ja yhteistä potkua. 

Toivomme, että kirjamme löytäisi lukijansa, huvittaisi ja huojentaisi ja virittäisi myös jatkokeskustelua.

PS. Mieltä jäi kutkuttamaan seuraava huumoripitoinen aihe. Huumori ikäihmisten voimanlähteenä? Vanhushuumori? Eläkeläishuumori? Seniorihuumoti? Vanhustyön huumori?

 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Erja Nevalainen, Arja Jämsén & Riikka Muikku: Humoriskinen sossutkaus - Kurkistus sosiaalialan huumoriin. Kirjokansi 2021.

Lisätiedot ja tilaukset: Kirjokansi kustantamo. www.kirjokansi.fi/


Kuva: Arja Jämsén

No comments:

Post a Comment