Vihreää maisemaa täplittävät valkoiset ja mustat lampaat. Siellä täällä näkyy hevosia ja hassunnäköisiä lehmiä tukka silmillä. Kylät ja pellot vaihtuvat välillä tornitaloiksi ja tehdasalueiksi.
Olin junamatkalla Skotlannissa ja Englannissa. Viitisenkymmentä vuotta sitten matkareittejä ei sen kummemmin suunniteltu, Euroopan kartta repussa riitti. Nyt matkan suunnittelu sujui helposti kännykällä.
Seniorina kiinnitin erityisesti huomiota, miten ikäystävällisyys näkyy Britanniassa. Brexit on jakanut kansaa, hinnat ovat nousseet, eriarvoisuus lisääntynyt ja terveydenhuolto kipuilee työntekijäpulassa. Seniorimatkailijalla on kuitenkin turvallinen olo, junat kulkevat ja ihmiset ovat ystävällisiä.
Matkalla tapasimme kaikenikäisiä ja -kokoisia ihmisiä nauttimassa lomasta. Ihailen senioreita, jotka erilaisista liikkumisen vaikeuksista huolimatta kiipesivät portaita ja maisemareittejä. Ja apua saa aina tarpeen tullen. Täpötäydessä Lontoon metrossa poikkeuksetta tarjotaan ikäihmiselle istumapaikkaa.
Huomasin ikäystävällisyyttä arjen tekoina. Esimerkiksi pienessä Weymouthin kaupungissa harmaapäistä väkeä hölkkää ja pyöräilee pitkin meren rantaa, moni ui tai ulkoiluttaa koiravanhustaan pikkurattaissa. Osa istuu teekupin kanssa pienen perinteisen rantamökin, beach hutin, terassilla. Kadut ovat esteettömiä ja sähkömopon voi vuokrata. Pyörätuoleja on tuunattu läskipyörillä niin, että ne soveltuvat rantavedessä työnnettäviksi. Niitä vuokrataan maksutta.
Rantapuistossa ukulele-bändi soittaa Beatlesiä, ja porukka istuu nurmikolla kuin festareilla ikään. Kakkupuodissa on tarjolla perinteisiä englantilaisia leivoksia. Fish & chips -paikka mainostaa seniorialennusta. Hyvä idea on puiston penkki, jossa oli teksti: istupa tähän, jos haluat juttuseuraa. Se rohkaisee arempaakin istumaan viereen, hymyilemään ja kysymään, mitä kuuluu.
Kolmen viikon reissulta jäävät erityisesti mieleen konstailematon meininki ja ystävälliset kohtaamiset. Mieleenpainuva oli majoitus pubin yläkerrassa. Alakerrassa soi karaoke. Kerran vanhempi nainen istui pubin ulkopuolella tupakalla ja viittasi sisällä biisiä kovaan ääneen vetävään mieheen. Hän huokaisi: ”on minun eksäni, olen pahoillani”. Otimme osaa.
Kuljimme junalla 2 500 km. Junailu oli paitsi hauskaa myös ekologista. Reilipassin mukaan aiheutimme yli 90 prosenttia vähemmän päästöjä verrattuna lentämiseen.
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén
Kolumni on julkiastu aiemmin 27.7.2023 sanomalehti Karjalaisessa.
No comments:
Post a Comment