Tuesday, February 23, 2021

Vanha nainen tanssii omassa rytmissä

Eveliina Talvitie on viisikymppinen toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa suomalaisista naispoliitikoista. Nyt hän tarttuu naisen ikääntymiseen. Aihe on virinnyt osin oman ikääntymisen myötä.

Kirjan keskeiset käsitteet ovat nainen, vanha ja tanssi. Kirjaan on haastateltu 11 julkisuudesta tuttua naista, suuri osa heistä erilaisissa luovissa ammateissa, näyttelijöitä, tanssijoita, kuvataiteilijoita. Lisäksi haastatellaan psykologia, ay-johtajaa ja toimittajia. Tanssi kulkee kirjan punaisena lankana ja elämän metaforana. Riemullinen tanssi, liike ja voima, johon sisältyy myös kipua ja tuskaa.

Talvitien kutsu haastateltavaksi ”Vanha nainen tanssii” -kirjaan ” sai vaihtelevan vastaanoton. Moni koki otsikon ”täräyttävänä kysymyksenä”, joku jopa rienauksena. Enhän minä ole vanha! Lopulta kuitenkin vain yksi kieltäytyi mukaantulosta.

Talvitie käy dialogia haastateltaviensa kanssa ja pohtii myös omaa suhdettaan ikääntymiseen ja naiseuteen. Miksi naisen suhde ikääntymiseen on keskimäärin vaikea ja puolustuskannalla olemista? Suhtaudumme ikään ja ikääntymiseen ristiriitaisesti. Ikä on vain numero, sanomme. Mutta samaan aikaan työmarkkinoilla vallitsee toisenlainen tilanne, ja ikä on varsinkin naiselle rasite. Ulkonäköpaineet ovat arkinen tosiasia. Talvitie kuvaa naisen loikkaa työelämässä lyhyeksi pyrähdykseksi. ”Ensin olet tyttö ja seuraavassa hetkessä täti.”

Mistä kertoo se, että ”vanha” koetaan sanana vaikeaksi, ikäväksi, jopa loukkaavaksi?  Eikö ole sallittua ikääntyä? Näyttelijä Seela Sella on vastannut tähän, ettei hän ole seniori eikä hörönlörö, vaan vanha ihminen. Samalla kaikenikäiset Seelat elävät hänen sisällään, ja sieltä kumpuaa taitelijan luomisvoima. Talvitie kuvaa, että vanha kantaa nuorta mukanaan ja voi palata siihen milloin vain.

Haastateltavat suhtautuvat ikääntymiseen ja ”vanhana naisena” elämiseen pääsääntöisesti myönteisenä asiana. Kremppaa tulee, peilistä katsoo välillä tunnistamaton naama, jalka ei aina tanssissa entiseen tapaan nouse, mutta siitä huolimatta eletään elämän parasta vaihetta. Ikääntyminen on onni, mahdollisuus uuteen, kun on elämälle utelias.

Olisi kiinnostavaa jatkaa aiheen käsittelyä lähestymällä kaikenlaisia, erilaisia naisia. Kotiäitejä, tehtaantyöläisiä, emäntiä, toimistotyöntekijöitä, opettajia, hoitajia… Miten he kokevat oman ikääntymisensä tässä yhteiskunnassa?

Voisiko vanha nainen olla ylpeä iästään ja kulkemastaan elämäntaipaleesta? Miten naiset puhuvat toisistaan, toistensa ulkonäöstä ja ikääntymisestä? Miten olisi mahdollista lisätä armollista katsetta itseen ja ikääntyviin kanssakulkijoihin?

Lukijan pohdittavaksi jää, miten itse puhuu iästä ja ikääntymisestä.

Kirjan upeat valokuvat ovat Jyri Pitkäsen.

Eveliina Talvitie: Vanha nainen tanssii. Into. 2021.

 

 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: tanako: Red toes.

Kirjaesittely on julkaistu ikäosaamisen verkkolehdessä IkäNYT! helmikuussa 2021.

 

No comments:

Post a Comment