Saturday, January 29, 2022

Mitä pahaa vanhenemisessa?

Arja Jämsén

Joskus törmää testeihin, joissa voi selvittää henkisen ikänsä. Musiikkimaku, puheenparsi tai lempiruoka voi sen kertoa. Erään sanatestin mukaan oma henkinen ikäni olisi 21 vuotta. En osannut ratkaista, olisinko tuloksesta hyvilläni vai nolo. 

Ikääntymistä, erityisesti naisen ikääntymistä käsitellään myös elokuvissa. Tuoreen kotimaisen elokuvan nimi toteaa, että 70 on vain numero. Elokuvassa Hannele Lauri esittää aika lailla ikäistään iskelmätähteä, jolle ikääntyminen on vaikeaa. Tai hän ei ota sellaista huomioon omalla kohdallaan. Nuori poikaystävä pitää hänet niin virkeänä, että hän jopa kyselee lääkäriltä lapsensaantimahdollisuuksiaan. Tämän lääkäri torppaa sanomalla suoraan, että olet kohta 70, ei onnistu.  

Ikä ja iästä puhuminen on monelle vaikea asia. Itsekin saatan vastata olevani 60 ja risat vanha. Mitä vikaa ikääntymisessä on, kun haaveilemme ikuisesta nuoruudesta ja iättömyydestä? Syitä lie monia. Vanhuus saattaa pelottaa, jos se omissa ennakkokuvitelmissa tarkoittaa sairauksia, kipuja, yksinäisyyttä. Iltapäivälehtien vakio-otsikoita ovat esimerkiksi dementian viisi oireita, näin ehkäiset dementian, syövän tai infarktin. Samoin on jatkuvasti lehtijuttuja 105-vuotiaista ihmetyypeistä, jotka heittävät kuperkeikkaa, väittelevät tohtoriksi tai saavat kaksoset. Apua, en kestä!

Totta on, että kun mittarissa on reilusti yli 60 vuotta, on elämää enemmän takana kuin edessä. Mennyttä elämää arvioidaan, miten meni, noin omasta mielestä. Onko voittajafiilis, päivääkään en vaihtaisi, vai voisiko vaihtoon mennä useampikin jakso eletystä elämästä.  

Ikäkriisissä kärvistelevää syntymäpäiväsankaria lohdutetaan sanomalla, että ikä on vain numero. Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Arvelen, että sillä halutaan kertoa, ettei iällä ole väliä, että ihminen on sen ikäinen kuin haluaa ja tuntee olevansa eikä ikääntymistä oikeastaan olekaan. Onhan se noinkin. Tänä päivänä nuoret ja vanhat voivat toisin kuin ennen pukeutua samanlaisiin vaatteisiin, pitää samoista bändeistä ja hurvitella yhtä hurjasti.

Toisaalta hokema huokuu ajatusta ikääntymisestä ei-toivottuna ja ikävänä asiana, joka halutaan kieltää, häivyttää pois mielestä ja näkyvistä. Tarkoittaako se samalla, että ikääntyvät ja vanhat ihmiset ovat ei-toivottuja ja ikäviä? Vanhustutkija Marja Jylhä, 68 vuotta, teilaa ”ikä on vain numero” -ajatelman hölynpölynä ja suoranaisena ikäsyrjintänä. On väistämätön tosiasia, että ihminen ikääntyy ja muuttuu.

Kun leikittelee ajatuksella, mikä ikä on elämän parasta aikaa, vastaukset vaihtelevat. Villi nuoruus ehdottomasti, sanoo yksi. Lapsiperheikä, vastaa toinen. Tuleva eläkeaika, arvioi kolmas. Osa haluaisi palata eiliseen, osa katsoo tulevaan. Olisiko ikääntymiseen mahdollista suhtautua rauhallisesti, jopa innostuneesti? Elämä on ihmisen parasta aikaa, tiesi Nykäsen Mattikin. Aina voi tapahtua jotain hyvää, aina voi päästä oppimaan, näkemään ja kokemaan uutta ja innostavaa. 

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin sanomalehti Karjalaisessa 30.1.2022.

Teksti: Arja Jämsén 

Kuva: Arja Jämsén 

                                            


 

1 comment:

  1. Samoja ajatuksia käy minunkin mielessäni, kun tänä vuonna täytän 70 vuotta. Yritän muistuttaa itseäni sanonnalla: Jos en vanhenisi, olisin kuollut :):) Kumpi on parempi vaihtoehto?

    ReplyDelete