Monday, May 30, 2022

Isovanhemmuus muutoksen pyörteissä

Arja Jämsén

Isäni ei ajan tavan mukaan minun lapsuudessani juuri pehmoillut. Taisin pari kertaa saada remmistäkin. Hänen hellyystaitonsa puhkesivat kuitenkin kukkaan, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi. Hänestä tuli puuhakas ukki, joka rakensi hiekkalaatikot, syötti nukkevauvaa ja taipui loputtomiin kauppaleikkeihin. Hän opetti myös arjen taitoja, pyörällä ajamista, saunan lämmitystä ja onkimista.  

Juuri ilmestyneessä julkaisussa ”Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita” käsitellään muuttuvaa vanhuutta Suomessa ja Venäjällä. Ilkka Pietiä ja kumppanit kirjoittavat, että isovanhemmuutta on tutkittu yllättävän vähän ottaen huomioon isovanhempien henkisen, taloudellisen ja käytännöllisen merkityksen monille lapsiperheille. Varsinkin isoisien osallistumisen nähdään kasvaneen ja monipuolistuneen.

Isovanhemmat ovat usein välttämätön arjen apu. Tarvitaan sairastuneen lapsen hoitajaa, kuljetusapua harrastuksiin, hoitoapua, kun vanhemman työruuhka kaatuu päälle. Isovanhemmat auttavat taloudellisesti ja voivat tarjota vanhemmille hetken omaa aikaa.

Isovanhemmilla on tänä päivänä muutakin touhua kuin lastenlapset. Moni jatkaa eläkeläisenäkin työelämässä, harrastaa, matkustelee, toimii järjestöissä ja saattaapa pyöriä Tinderissäkin. Vaikka isovanhemmuus on selvästi muutoksessa, siitä ajatellaan kuitenkin vielä varsin vanhaan malliin, pullantuoksuinen lempeä mummo ja ukki siellä jossain taustalla.

Isovanhemmuudessa piilee tänä päivänä useita ristiriidan siemeniä. Miten olla yhtä aikaa saatavilla ja valmiina auttamaan ja toisaalta pysytellä sivussa, olla tuppaantumatta. Millaista on kaikin puolin hyvä isovanhemmuus? Pyrinkö auttamaan liikaa vai enkö huomaa tuen tarvetta, enkö hoksaa auttaa?

Ei ole harvinaista, että isovanhempien osallistumisesta syntyy skismaa esimerkiksi isovanhempien päihteiden käytön takia. Kaikki lapsiperheet eivät halua isovanhempia lastenlastensa elämään. Monimuotoiset uusperheet voivat myös aiheuttaa hämmennystä ja epäsopua perheiden verkostoissa, kun mummoja ja ukkeja on joka lähtöön.

Kaikkia tarvitaan, kun muistetaan, että on erilaisia tapoja olla vanha ja erilaisia tapoja olla isovanhempi. 

Julkaistu aikaisemmin sanomalehti Karjalaisessa 31.5.2022. 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

 


 


No comments:

Post a Comment