Eläkeläisen ruuhkavuodet

 

Ikätovereiden tapaamiset ovat usein elämänmakuisia. Jaetaan oman elämän, lasten perheiden ja iäkkäiden vanhempien sattumuksia, iloja ja suruja. Seuraavan tapaamisen ajankohdan sopiminen voi olla joskus hankalaa. Jonkun pitää hakea lapsenlapsi päiväkodista vanhemman hankalien työaikojen takia. Toisen pitää huolehtia muistisairaan äidin asioista, kolmannen mennä vapaaehtoiseksi lukumummoksi kirjastoon.

Nauretaan ja välillä itketäänkin elämän uusia ruuhkavuosia. Luottamukseen perustuvassa seurassa puhutaan myös uupumuksesta ja riittämättömyydestä ja välillä ihmetellään nykyperheiden elämänmenoa.

Omat ruuhkavuoteni täyttyvät lasten rinnalla kulkemisesta, lastenlasten hoidosta ja ystävän auttamisesta. Elämä oli ruuhkaista jo työaikana, eikä eläkkeelle siirtyminen suinkaan helpottanut elämää. Tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä.

Isovanhemmuus on jälkiruoka, jota nautitaan parempikuntoisina ja pitempään kuin ennen. Se on myös toivottu elämänvaihe. Toisaalta moni osallistuu myös vanhempiensa arkeen. On palveluseteliä, monimutkaisia digitaalisia palveluita ja pankkiasioita, joihin kaivataan apua. Moni toimii vanhemman tai puolison omaishoitajana. Epävirallisten omaishoitajien määrää ei mahda kukaan tietää. Tavallista on myös etäomaishoitajuus, jolloin tytär, poika tai muu omainen huolehtii ikäihmisestään usein satojen kilometrien päästä.  

Suomessakin keskustellaan aika ajoin siitä, pitäisikö aikuiset lapset velvoittaa huolehtimaan omista vanhemmistaan, esimerkiksi maksamaan vanhemman hoitopaikka, jos vanhemman oma eläke ei siihen riitä. Elatusvelvollisuus ei meillä kuitenkaan ulotu vanhempiin kuten monissa Euroopan maissa. Suomessa vanhemmat ovat velvollisia pitämään huolta alaikäisistä lapsistaan ja avioliitossa puolisosta.

Yksityisen ihmisen antaman hoivan tarve tulee kasvamaan, kun palveluja siirretään entistä enemmän kansalaisille. Samaan aikaan lasten osuus väestöstä pienentyy, ja ikääntyvien osuus kasvaa. Lähipiiriin lukeutuu aikaisempaa vähemmän sukulaisia ja enemmän henkilöitä, jotka ovat läheisiä, mutteivat sukua.  Ystäviltä saadun avun määrä kasvaa.

Entistä useampi asuu Suomessa yksin. Eliniän pidetessä eläkkeellä ollaan pidempään, ja apua ja hoivaa tarvitsevia ihmisiä on lähellä useammassa polvessa.

Samalla kun eletään ruuhkavuosia muita auttaen, moni eläkeläinen pohtii myös omaa tulevaisuutta. Osa suhtautuu tulevaisuuteensa luottavaisesti, osan mielessä pyörivät pelonsekaiset ajatukset. Miten ja kenen varaan rakennan omat tulevat vuoteni?

Ystäväni ovat yhtä mieltä, etteivät he halua rakentaa omaa vanhuuttaan lastensa varaan. Omannäköisen vanhuuden rakentaminen omien tarpeiden ympärille tuntuu oikealta. Moni meistä saattaa kuitenkin sisimmässään toivoa, että kyllä ne läheiset meistä joka tapauksessa huolehtivat.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Sinikka Hurskaisen maalaus (kuva Tuija Nummela)

Kolumni on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 16.5.2022