On yksinäisyyttä ja yksinäisyyttä

Luultavasti lähes jokainen meistä on kokenut yksinäisyyttä jossain elämänsä vaiheessa. Yksinäisyys on kuitenkin moniulotteinen ilmiö. Ehkä yksinäisyyden monimuotoisuutta voisi valottaa kirjailija Leo Tolstoin kuvauksella onnellisista perheistä romaaninsa Anna Kareninan alkulauseessa: ”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” 

Yksinäisyysajatuksiani viritti tänä syksynä Elisa Tiilikaisen kirja ”Jakamattomat hetket. Yksinäisyyden kokemus ja elämänkulku” (2019). Tiilikainen pureutuu yksinäisyyteen arjen näkökulmasta, mitä yksinäisyys tarkoittaa ja miten se vaikuttaa tavallisessa arkielämässä. Hän oli väitöskirjatutkimuksessaan haastatellut kymmentä ikäihmistä, miehiä ja naisia, useampaan otteeseen.

Tavallinen harhakäsitys liittyy siihen, että yksinasumisen ja yksinäisyyden välille laitetaan yhtäläisyysmerkki. Yksin asuminen ei todellakaan yksioikoisesti tarkoita yksinäisyyttä eikä parisuhde yksinäisyyden puutetta. Maailman yksinäisimmäksi paikaksi onkin joskus sanottu aviovuodetta! Ilman puhekaveria saatat jäädä, asuit sitten yksin tai puolison kanssa. Yksinäisyys on tunnekokemus. Se on omakohtaista eikä sitä voi mitata esimerkiksi ystävien määrällä.

Toinen tavallinen harhaluulo on se, että yksinäisyyden ajatellaan olevan aina tai yksinomaan kielteinen olotila. Yksinäisyyttä saatetaan jossain tilanteessa kaivata. Se voi tarkoittaa hyvää oloa, mielenrauhaa. Englannin kielessä yksinäisyyttä voidaan ilmaista eri tavoin. Englannin loneliness ja solitude kääntyvät molemmat suomeksi sanalla yksinäisyys, mutta sanaa solitude käytetään yksinäisyydestä myönteisessä merkityksessä. Mistä mahtaa kertoa se, ettei suomen kielessä ole tällaista sanaa?

Tiilikaisen haastattelemissa ihmisissä jotkut ovat kokeneet olleensa yksinäisiä koko elämänsä. Ihminen saattaa kokea syvää erilaisuutta ja erillisyyttä toisista läpi elämänsä. Suurimmalle osalle ihmisistä yksinäisyys on kuitenkin ohimenevää ja liittyy joihinkin elämänvaiheisiin ja siirtymiin. 

Avioero riipaisee elämän perusrakenteita usein kovalla kädellä. Sukulaiset ja perheystävät saattavat valita puolensa eikä kutsuja juhliin tai tapaamisiin enää tule. Puolison kuolema vie viereltä läheisen, jonka kanssa on saatettu elää useita kymmeniä vuosia. On totuttu tekemään asioita yhdessä ja harrastamaan yhdessä. Leskenä on iso muutos lähteä vaikkapa konserttiin ihan yksin. Tiilikainen kuvaa näitä yksinäisyyden tunteita jakamattomina hetkinä. Moni yksinäinen kertoo, että vaikeinta on, kun jotain kokemusta, tunnelmaa tai ajatusta ei voi jakaa kenenkään kanssa. 

Kolmas harhaluulo on, että suomalaiset olisivat kansainvälisesti erityisen yksinäisiä ja että yksinäisyys olisi lisääntynyt viime aikoina. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Harha saattaa syntyä siitä, että yksinäisyydestä puhutaan nyt avoimemmin ja uskalletaan puhua myös omasta yksinäisyyden tunteesta.

Hurjat lehtiotsikot ”Yksinäisyys tappaa” pitävät valitettavasti paikkansa. Yksinäisyyden haittavaikutuksia terveydelle on verrattu runsaaseen tupakointiin. Ja päinvastoin yksinäisyyden väheneminen vähentää masennusta ja lisää hyvinvointia.  

Miten yksinäisyyttä sitten voisi vähentää? Tiilikainen korostaa kirjassaan yksinäisyyden yhteiskunnallista luonnetta ja muun muassa kaupunkisuunnittelun merkitystä. On mahdollista luoda rakenteita ja paikkoja, joissa kohtaamiset mahdollistuvat matalalla kynnyksellä. 

Järjestöt ovat oivallisia yksinäisyyden torjujia. Ne tarjoavat toiminnan paikkoja ja uusia kavereita. Voipa uimahallin vesijumpparyhmässä tai saunan lauteillakin voi tavata kivan tyypin. Ei kaikista toki ystävää tule, mutta jo pieni juttelu voi karkottaa yksinäisyyden tunteen ja tuoda hyvän mielen. Ajatuksen, että elämä on oikeastaan aika mukavaa.     

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén. Taideteos: Birger Carlstedt. Amos Rexin taidemuseo, Helsinki.