Omakotitalon vintillä koko eletty elämä

Suomalaiseen asuntopolitiikkaan on kuulunut valtiovallan monenlaista ohjausta, jossa on määritelty huoneistojen kokoa, tiloja ja toimivuutta. Kun tästä käytännöstä on luovuttu, tilalle on tullut rakentajan kustannustehokkuuden maksimointi minimoimalla huoneiden pinta-alat ja säilytystilat. Makuuhuonekin voi olla kuin lintukoppi.

Asukkaasta on tullut säilytystilojen olemattomuuden vuoksi vuodenajan rihkamakiertolainen. Tavaraa ja vaatteita joudutaan hankkimaan kunkin vuodenajan käyttötarpeeseen, sillä säilyttäminen seuraavaan käyttökauteen ei onnistu.Kestokäyttöä suosivista ikä-ihmisistäkin leivotaan näin kertakäyttökuluttajia.

Yksinasuvia ja parisuhteessa asuvia ikäihmisiä, jotka pohtivat asunnon vaihtamista pienempään, on paljon. Olemme ikäpolvi, jolle tarve omistusasumiseen ja omaan taloon on tullut edellisen sukupolven perintönä. Arvostamme väljää asumunista ja eläkkeellä ollessakin omakotitalo on tarjonnut tekemistä molemmille puolisoille niin sisällä kuin ulkona.

Omakotitalon vintteihin ja varastoihin on voinut säilöä myös elettyä elämää useamman sukupolven ajalta. Sieltä löytyy käytettyjä vaatteita, urheiluvälineitä, huonekaluja, omia henkilökohtaisia aarteita, lasten koulukirjoja ja leluja. Siellä on koko elämä.

Omassa lapsuudenkodissani maaseudulla oli laitettu talteen kaikki mahdollinen. Muistan ystävien kateuden, kun otin käyttöön vanhoja tieni-iän vaatteita, jotka olivat tulleet uudelleen muotiin. Kerrostaloasujilla ei ollut mitään mahdollisuutta säilyttää mitään.

Nykyinen rakentajaohjattu asuntojen suunnittelukäytäntö iski konkreettisesti vasten kasvojani, kun ystäväni pitkän pohdinnan jälkeen päätti muuttaa omakotitalosta kerrostaloon. Tuleva koti täytti asumisen suhteen hänen toiveensa, mutta se ei huomioinut, että ihmisellä on elettyä elämää, josta palasia hän haluaisi kovasti viedä tulevaan kotiinsa.

Olemme paljon keskustelleet ystävieni kanssa tämän ajan" käytä ja heitä, mutta älä vaan säilö kulttuurista." Olemme huvittuneina myös jutelleet vanhemmistamme, jotka säilöivät jugurttipurkkeja ja kaikkea muutakin pelättyä tulevaa pula-aikaa varten. Se oli omaa aikaansa. Itse koen säilöväni tavaroita, joilla on oikeasti käyttöarvoa myöhemminkin.  Nykyinen kertakäyttöasumisen  ajattelu, - suunnittelu ja - ratkaisut pakottavat ihmiset kuluttamaan, koska tavaroita ei voi varastoida.

Ystäväni aloitti pitkällisen valmistautumisen suureen elämänmuutokseensa. Heidän kodissaan oli kauniita ja käyttökelpoisia huonekaluja, joissa näkyivät ajan patina ja eletyt vuodet. Kaikkea oli vaan liikaa sijoitettavaksi kerrostaloasuntoon. Lapsilla oli sama tilanne, heillä olivat valmiit kodit ja vähän säilytystilaa. Vanhat lapsuudenajan huonekalut herättivät nostalgiaa, mutta eivät sopineet kenenkään  hillityn harmaaseen sisustukseen. Miniä suostui ottamaan kattolampun, jonka arveli olevan tulossa uudestaan muotiin.

Monen kodin olohuoneen sisustukseen on kuulunut kirjahylly sohvan ja nojatuolien kaverina. Kierrätyskeskuskaan ei huolinut kirjahyllyä eikä sohvia. Ystäväni tuumi, että mitähän hänen äitinsä olisi ajatellut tämän kohdatessaan, kun heiltä perityt kalusteet menivät kaatopaikan kitaan. Myöskään antikvariaatit eivät ota kirjoja vastaan. Maailmassa tuntuu olevan kaikilla kaikkea.

Suurin huoli olivat kuitenkin uuden kodin varastotilat. Niitä oli häkkikomero ja muutama pieni vaatekaappi huoneen nurkassa. Nykyinen asuntojen suunnittelu ei vastaa asumisen ja elämisen, eikä varsinkaan eletyn elämän tuomiin tarpeisiin. Tavaroiden säilyttäminen ei suinkaan tarkoita, ettet osaa luopua tavarasta. Monia käyttökelpoisten tavaroiden, kuten lelujen uusiokäyttö on järkevää. Tallennetut koulumuistot voivat olla tärkeitä välineitä oman elämän ymmärtämiseksi.

Monet ikä-ihmiset ovat ruuhkavuosinaan säilyttäneet omasta elämästään materiaalia, jota ajattelevat hyödyntää eläkeaikoina vaikkapa kirjoittamisen muodossa.  Kun entinen elämä pitää sulloa muutaman hyllyn karsinaan, niin siinä joutuu tekemään valintoja mikä eletystä elämästä on säilyttämisen arvoista ja mikä ei. Ystäväni saatiin kuin saatiinkin muutettua uuteen kotiin ja entistä elämää sullottiin häkkikomeron hyllyihin. Hyvänä asiana hän totesi, että lapsilla on nyt entistä vähemmän raivattavaa hänen kuolemansa jälkeen.

Kirjoittaja:  Tuija Nummela

Kuvat: Tuija Nummela