Sunday, September 25, 2022

Kotini on linnani

 

Arja Jämsén

Kapuan portaita kerrostalon neljänteen kerrokseen selässä reppu, jossa viikonlopun ruokaostokset. Tämä käy hyvästä porrastreenistä, kannustan satunnaisia kyläilijöitä, jotka puhisevat hissin puuttumista.  

Vielä jalka nousee, mutta miten kauan. Olen jo myöhäiskeski-iän puolella enkä enää nuorene. Ikätovereita on paljon ja lisää tulee. Yli 85-vuotiaiden osuus se vasta kasvaakin. Sen ennustetaan kaksinkertaistuvan parin seuraavan vuosikymmen aikana.

Vaikka kuinka kuntoilisimme ja olisimme reippaita, ikä tekee jossain vaiheessa tehtävänsä. Miten silloin eletään, asutaan ja liikutaan? Tulevaisuus saattaa huolettaa, mutta ei sitä kannata pelätä. Elämää ei voi hallita, mutta ennakointi voisi olla viisautta.

Otetaan pieni unelmointiharjoitus: miten haluaisit asua vanhana? Omassa kotona, on yleisin vastaus. Keskustelimme kerran eräässä ikäihmisten porukassa, mikä tekee kodista kodin. Asunnon kodikkuus syntyy muun muassa omannäköisyydestä, sisustuksesta ja omista tavaroista, kirjoista ja lempiväreistä.

Asunnon ikäystävällisyydellä tarkoitetaan yleensä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Yhtä tärkeää kuin päästä hissittömän kerrostalon yläkertaan on myös päästä sieltä ulos. Kauppaan, elokuviin, rautatieasemalle. Maisema ja luonto ovat monelle meistä olennainen osa asumisen kokemusta. Millainen asuinympäristö on, voiko kerrostalon pihalla ulkoilla, houkuttaako lähiympäristö liikkumaan? Pelottaako katujen liukkaus, onko valaistusta tai penkkejä istahtaa?

Korona-aikana rajoitettiin ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä. Taustalla olivat perustellut lääketieteelliset syyt, ja erityisesti hauraiden vanhojen ihmisten turvallisuutta haluttiin varjella. Sitten havahduttiin asian kääntöpuoleen, sosiaalisen kuoleman riskiin. Huomattiin, miten tärkeitä sosiaaliset kontaktit ihmisille ovat.

Asumisen sosiaaliset tekijät ovat vielä kohtalaisen tutkimaton alue. Ikäihmiselle hyvä asuinympäristö tarjoaa vaivattomia kohtaamisen areenoita ja vuorovaikutuksen tapoja, vaikka mahdollisuuden vaihtaa sanan tai pari.  Silloin ikäihminen voi tuntea olevansa näkyvä, sosiaalisesti elossa, yksi muiden joukossa.

Ikäihmisten asumisratkaisuihin tarvittaisiin lisää vaihtoehtoja. Onneksi nyt on virinnyt kiinnostusta uudenlaisiin yhteisöllisiin asumismuotoihin. Yhteisöllisiä kerrostaloja, osuuskuntia ja vapaaehtoisia yhteisasumisen muotoja, joissa yhdistyvät oma rauha ja porukan seura.

 

Teksti: Arja Jämsén

 Kuva: Arja Jämsén

Julkaistu aiemmin 16.9.2022 sanomalehti Karjalaisessa.









No comments:

Post a Comment