Arja Jämsén
Olen vanha, mutta en ole vanhus, kuvasi kirjailija Eeva Kilpi ikääntymistään. Moni vanhuuseläkeläinen miettii samaa, en ole enää nuori enkä edes keski-ikäinen. Mutta että vanhus. Siihen on mielen vaikea taipua.
Ajan kulumisen huomaa kuitenkin raskaalla tavalla vanhojen sukulaisten hautajaisissa. Yhtäkkiä olemmekin serkkujen kanssa suvun vanhimmat. Poissa ovat vanhempien lisäksi sedät, tädit ja enot.
Historian siipien havinan kuulen ja tunnen myös muistellessani opiskeluaikoja puolen vuosisadan takaa. Muistot, tunteet ja tunnelmat, jopa maut ovat elävästi mielessä. Suomen ensimmäisen energiajuoman, Vita Novan maku pitkäksi venähtäneen illan jälkeen ennen päivän ensimmäistä luentoa. Ja alakuppilan kermamunkki tentin jälkeen. Myös isot ja pienet valinnat erilaisissa elämän risteyskohdissa kiitävät mielessä.
Ikä ja maailmantilanne virittävät muistelemaan omaa elämää. Minulla on nyt työn alla iso ja pölyinen pahvilaatikko täynnä kirjeitä 70-luvulta. Äiti säästi kaikki kirjeet ja kortit, joita opiskeluaikana lähettelin kotiväelle. Ja jostain syystä minä olen myös säilyttänyt kaikki kotoa saamani kirjeet. Pahvilaatikossa on täydellinen 70-luvun kirjeenvaihto, joka kertoo nuoren opiskelijan asettumisesta Tampereelle, tenteistä, rahasta, syömisistä ja ostoksista sekä myös tunteista, alkuaikojen ikävästä ja yksinäisyydestä. Kotona tunteista ei puhuttu, mutta niistä saattoi kirjoittaa. Äiti kirjoitti perheen ja lähisukulaisten arkisista asioista, huolista ja sairauksista.
Mitä ajattelen tuosta 70-luvun nuoresta tytöstä, tunnistanko hänet? Kyllä minä se tyttö olen. Jaan Eeva Kilven ajatuksen: ”vanhan naisen silmistä katsoo nuori tyttö”. Elämässä sattuu ja tapahtuu, välillä jumittuu, välillä taas kasvaa ja kehittyy. Olen yhtä aikaa vanha ja nuori.
Ajattelen, että ihminen on kuin venäläinen maatuska-nukke, joka oli suosittu matkamuisto ennen vanhaan. Sorvatussa puunukessa on sisäkkäisiä hahmoja. Ison puunuken sisältä löytyy aina vaan pienempiä ja pienempiä nukkeja. Maatuska on kuin elämä itse. Sen voi ajatella kuvastavan elämän jatkumoa, jossa ihmisen kaikki iät ovat yhtä aikaa läsnä. Nykypäivä päällimmäisenä, sitten työteliäs keski-ikä, nuoruus ja sisimpänä lapsuuden aika. Kaikkien ikien muistot ja kokemukset kantavat vanhuudessa.
Julkaistu aikaisemmin 18.12.2022 sanomalehti Karjalaisessa.
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Valokuva: Arja Jämsén
Heippa! Samanlainen paperiurakka on minullakin odottamassa, kirjeitä ja kortteja 70-luvulta. Äiti säilytti kaikki viestini ja niitä olen arkistoinut kansioihin.. On myös tallessa täydellinen kirjeenvaihto 1954-55 äidin ja erään sekä hänelle että minulle tärkeän henkilön väliltä. - Hyvää joulunodotusta sinulle täältä Ruotsin länsirannikolta, tervetuloa piipahtamaan blogissani niin että muistan sitten osoitteesi tänne
ReplyDelete