Eläkeläiset ovat kulttuurin moniottelijoita

Suomen Teatterit ry teetti viime vuonna tutkimuksen teattereissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käymisestä. Noin puolet kaikista 15–79-vuotiaista oli vuoden aikana käynyt teatterissa. (Toim. huom. Otanta tosiaan päättyi 79 ikävuoteen.)  Erityisesti pantiin merkille, että eläkeläisten teatterissa ja muissa kulttuuritilaisuuksissa käynnit olivat lisääntyneet selvästi. 

Eläkeläisjärjestöt ovat merkittäviä kulttuuriharrastuksen edistäjiä. Teatteri- tai konserttireissulle starttaava bussi täynnä iloisesti kalkattavia eläkeläisiä on tuttu näky. Kimppaharrastaminen onkin samalla mitä parhainta mielenterveystyötä ja yksinäisyyden torjuntaa. ”Yksin ei tule lähdetyksi”, sanoo moni ikäihminen. Lähteminen on vaikeaa varsinkin, jos on liikkumisvaikeuksia tai ei ole tottunut kulttuurin harrastaja.  

Kulttuurin on oltava saavutettavaa ja osallistumisen helppoa. Tätä korostaa muun muassa Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n Kulttuuria kaikille -palvelu. Ns. yleisötyö on viime aikoina yleistynyt teattereissa, mutta ikäihmiset eivät ole vielä toistaiseksi tainneet olla erityisenä kohderyhmänä. Miksiköhän?

Lippujen hinnat ovat usein melko korkeita. Pieni eläkeläisalennus auttaa siinä vähän. Noheva eläkeläinen keksii lisäksi muita lipun halvennuskikkoja: saman päivän lipun saa halvemmalla, ennakkoesityksiin pääse pikkurahalla, joissain tapauksissa maksutta, ja bonuksena vielä se, että onhan se mielenkiintoista nähdä esitys jo ennen ensi-iltaa. Elokuvien päiväesityksissä on eläkeläisalennus. Ja tosi paljon on tarjolla myös pääsymaksutonta kulttuuria.

Niinkin arkinen asia kuin fyysinen esteettömyys on osallistumisen tärkeä edellytys. Miten teatterissa tai konserttisalissa pääsee liikkumaan rollaattorilla tai kepin kanssa? Paljonko on portaita ja kynnyksiä, onko hissi? Entä millaiset toilettitilat ovat? Missä pyörätuolia käyttävä istuu, luontevalla paikalla katsomossa vai jossain käytävän reunamilla, erillään muusta yleisöstä? Ovatko näkyvyys ja kuuluvuus hyvät?

Kulttuurin myönteisistä hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkimuksiin perustuvaa näyttöä. Jo kymmeniä vuosia on vanhustyössä, kehitysvammahuollossa ja lastensuojelussa käytetty kulttuuri- ja taidelähtöisiä menetelmiä hyvällä menestyksellä. Surullista vain, että punakynä usein ensimmäiseksi pyyhkäisee nämä määrärahat pois yksiköiden budjeteista.

Eläkeläiset ja ikäihmiset eivät ole vain kulttuurin ”kuluttajia”. He ovat myös kulttuurin tekijöitä, laulavat, tanssivat, maalaavat, tekevät teatteria ja vaikka mitä!  Siinä onkin tuhannen taalan paikka niin kuntapäättäjille kuin järjestöille, miten tämä aktiivinen toiminta mahdollistetaan ja miten sitä tuetaan. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén. Kohtaamisia kaupungissa. Ateneumin taidemuseo

Kahvilaketju työllistää vain yli 60-vuotiaita

Starbucks on monikansallinen kahvilaketju, jolla on kahviloita ympäri maailmaa. Muutamia myös Suomessa.

Loppukesästä uutisoitiin, että Starbucks avasi ensimmäinen kahvilansa latinalaisessa Amerikassa, Mexico Cityssä. Ketju laajenee strategiansa mukaisesti, ei siinä sen kummempaa. Varsinainen pihvi uutisessa oli se, että Mexico Cityn Starbucksin kaikki työntekijät ovat yli 60-vuotiaita. Tavallisista kun on, että kahviloiden ja pikaruokapaikkojen työntekijät ovat järjestään nuoria. (Mexico News Daily 30.8.2018; Washington Post 16.9.2018.)

Kahvilaketjun ikäohjelmassa turvataan seniorityöntekijöiden työterveys ja muokataan työoloja, päivittäinen työaika rajataan 6,5 tuntiin ja esimerkiksi hyllyjä madalletaan.

Miksi ihmeessä näin? Starbucks haluaa uutisten mukaan kantaa yhteiskuntavastuunsa, mikä osuu yksiin Meksikon kansallisen ikäohjelman kanssa. Ohjelmaa johtaa Inapam (The National Institute for the Elderly), jonka tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten mahdollisuuksia aktiiviseen elämään ja hyvinvointiin. 

Ikäihmisten työllisyyden tukeminen on ykköstavoitteita. Eläkeikäisten ympäri maailman on usein pakko jatkaa työntekoa, jotta voisivat turvata välttämättömän toimeentulon. Näin on myös Meksikossa, jossa vain neljännes eläkeläisistä saa työeläkettä. Eläkeläisiä näkee paljon pienissä aputöissä, siivoamassa tai kauppaamassa lehtiä.

Viime kädessä lasten velvollisuus on huolehtia vanhemmistaan. Tätä nykyä lastenkin toimeentuloa on vaikeutunut, muun muassa työttömyyden takia. 

Työllä on eläkeläisille toimeentulon lisäksi myös muita merkityksiä. Starbucksin seniorityöntekijät kertovat em. lehtiartikkeleiden mukaan olevansa ylpeitä työstään ja työpaikastaan. ”On hienoa oppia uutta!”

Suomessakin puhutaan paljon eläkeläisten työssäkäynnistä. Paljon puhetta, vähän villoja. Keskustelu on myös osin ristiriitaista: työtekijöistä on monilla aloilla huutava pula, senioreilla on paljon osaamista ja kokemusta, jota ei saa hukata, vanhat oppivat/eivät opi uutta, eläkeläiset vievät nuorilta työpaikat. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Pippa Jämsén. Tepoztlán Meksiko

Halmstad rakastaa ikäihmisiä

Vierailin Ruotsissa sisareni luona ja teimme lähtöä keskustaan. Sisareni ehdotti, että mennään bussilla. Olin ihmeissäni, koska aina tuo kolmen kilometrin matka on taitettu ruotsalaisella Saabilla, kuinkas muuten. Syy moiseen ilmeni, kun kuulin, että Halmstadin kunnassa on vuodesta 2009 lukien ollut käytäntö, että yli 70-vuotiaat voivat käyttää julkisen liikenteen busseja maksutta arkipäivisin klo 9-15 ja lauantaisin ja sunnuntaisin koko päivän.

Bussilipun hinta on normaalisti alle kolme euroa riippuen, miten hyödyntää matkakorttia. Kyse ei olekaan rahasta, vaan aivan muusta. Sisareni ja hänen miehensä kertoivat, että auton käyttö väheni huomattavasti kodin ja keskustan välillä, kun he täyttivät 70 vuotta. Julkisen liikenteen käytöstä on tullut tapa liikkua.

Ikäihmisten määrä kasvaa kaikkialla. Ikäihmiset käytävät paljon autoa, koska se mahdollistaa sujuvan liikkumisen erilaisista toimintakyvyn rajoituksista huolimatta. Kun suuri joukko muuttaa käyttäytymistottumustaan, on kyse sekä talouden että ympäristön kannalta merkittävistä asioista. Panoksena on maksuton bussilippu.

Julkisen liikenteen hyödyntäminen mahdollistaa myös liikunnan lisäämisen. Kolmen kilometrin matka keskustaan taittuu hyväkuntoisilta eläkeläisiltä ketterästi. Kotimatkalla kauppaostosten kanssa on helppo hypätä bussiin. Kaupunkireissuun voi yhdistää myös kuntosalilla käynnin, kielikurssin tai kulttuuririennon. Kodista lähteminen harrastusten ja ihmisten pariin lisää ikäihmisten hyvinvointia monella tavalla. Samaan reissuun voi yhdistää monta asiaa ja liikkuminen sujuu vilauttamalla eläkeläiskorttia bussikuskille. 

Maksuton bussiliikenne ikäihmisille on paikallinen poliittinen päätös. Sama käytäntö ei ole voimassa koko Ruotsissa. Halmstadissa asuvalle sisarelleni se kertoo, että kunnassa arvostetaan ikäihmisiä ja heidän hyvinvointiaan. Ikäihmisten toivotaan olevan aktiivisia julkisen liikenteen käyttäjiä ja palvelujen kuluttajia. Kärlekin kaupunginosan bussiin nousevat tyytyväiset ikäihmiset.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela

Elämää kissan kanssa

Ei, en ole ottanut kissaa sulostuttamaan eläkepäiviäni. Sain kissanhoitohukin, kun omistajansa on matkoilla. Olen kuvannut työhukiani kissavahtina tai kissanhoitajana, mutta kumpikaan ei oikein tarkalleen kerro työn luonteesta ja sisällöstä.

Häntä (siis nimenomaan ”häntä”, ei sitä) ei tarvitse vahtia. Sisäkissa mikä sisäkissa. Eikä ihmeemmin ole ollut hoitamisenkaan tarvetta, jollei ruokkimista ja hiekkalaatikon hoitamista tai siivoamista lasketa. 

Nyt kun olen viettänyt kissanpäiviä, olen samalla seurannut kissan elämää ja miettinyt, mitä ihminen voisi ottaa siitä opikseen tai vähintään mietintään. Muutamia teemoja löysin.

Itsenäistä elämänasennetta? Kissa on itsenäinen olento, joka valikoi seuransa. Ainakin tämä yksilö on hyvin tarkka. Ei kiehnää kenen tahansa jalan juuressa eikä kehrää kelle tahansa, joka sattuu päätä silittämään. Ei myöskään ole muutamalla maitonappikarkilla ostettavissa. 

Oppivaa uteliaisuutta? Kissa huomaa heti, jos tilaan ilmaantuu jotain uutta. Ahah, uusi kassi, mitä täällä on? Porakone, tätä en ole ennen nähnyt, mitä sillä tehdään? Uusi kukka, miltä tämä maistuu?  

Lapsenomaista iltavilliä? Vanhakin kissa jaksaa joskus illalla innostua. Yhtäkkinen elämän riemu valtaa mielen ja tekee mieli vaan juosta ympyrää, leikkiä pallolla tai riehua muuten vaan. Pää tyhjenee päivän huolista ja murheista ja tulee hyvä olo. 

Sosiaalisuutta? Kaikesta itsenäisyydestä (itsepäisyydestä?) huolimatta kissa näyttää tarvitsevan toista, joka voi olla vaikka ihminen. Kissa odottaa kynnysmatolla, kun kuulee askeleita porraskäytävästä. Joko sie tuut? Sylin kaipuun iskiessä ihmisen on oltava lähellä. Väite, että kissa kiintyy vain paikkoihin, ei ihmisiin, on höpönhöpöä. Kissa on sosiaalinen eläin. Kuten ihminenkin, mukaan lukien eläkeläinen. 

Lokaisaa elämänasennetta? Kun kissalla on turvalliset ja hyvät elinolot, häntä ei stressi vaivaa. Oi, sitä olen tällä kissahukillani koettanut opetella. Nukutaan pitkät yöunet ja pötkötellään päivällä. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén. Kissa ja hiiri töissä.

Yhteisellä sopalla

Viipyilen sattuneesta syystä silloin tällöin pääkaupunkiseudulla. On mielenkiintoista katsella ja kuunnella hesalaista meininkiä (näin meillä Pohjois-Karjalassa sanotaan, ”hesalaista”). Ydinkeskusta ja aseman tienoo tuntuvat itäsuomalaisesta vieraalta, eksoottisilta jopa, mutta heti Pitkänsillan toisella puolella alkaa olo olla kotoisa. 

Olen monta kertaa kävellyt Sturenkadulla Kumppanuustalo Hannan ohi, kerran menin sisälle. Talo on yli satavuotias, uskomattoman komea punatiilitalo, jossa on aikoinaan sijainnut ainakin koulu ja päiväkoti. Suojaisa piha ja puutarha, sisällä hiljaista, kotoisaa ja lämmintä. 

Satuin tulemaan lounasaikaan. Päivän lounas maksaa kolme euroa, tarjolla oli kana- ja kasviskeittoa, hyvää. Ruokailijoissa oli kaikenikäistä porukkaa, osa näytti olevan työmiehiä läheiseltä katutyömaalta. Istuin viehättävän eläkeläisrouvan pöytään. Hän kertoi käyvänsä syömässä aina keittopäivinä. Ja perjantaisin hän käy asahissa. Pari ihmistä katseli taidenäyttelyä, osalla oli meneillään kiivas keskustelu latureista ja muista nettihommista.  

On hienoa, että tällaisia paikkoja on. Tarjolla on  paljon erilaisia juttuja ja halutessaan voi olla myös luovasti jouten. On liikuntaa, taidetta, lukupiiriä, pikkuretkiä ja vaikkapa apua kela- ja fattahommiin. Ja mikä tärkeintä maksutta tai omakustannushintaan. 

Tässä se on: yksi vastaus yksinäisyyteen. Täältä voi löytyä merkitystä elämään, mielekästä tekemistä, tunnetta porukkaan kuulumisesta. Että on tänäänkin joku paikka, jonne mennä ja jossa voi tavata ihmisiä. 

Kumppanuustalot, asukastalot ja -tuvat ovat yhtä tärkeitä kuin kirjastot. Niiden merkitys sen paljon puhutun hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä pitää tunnistaa ja tunnustaa. Ja niihin pitää kunnissa satsata. Viime viikolla Tuija Brax sanoi Joensuussa jotenkin siihen suuntaan, että kunta, joka ei mahdollista ihmisten kohtaamista, on vaarallinen kunta.

Tulee mieleen, että tällaista voisin itsekin harrastaa sitten eläkeläisenä, siis tulla sopalle, harrastamaan ja istuksimaan. Ei mutta, minähän olen eläkeläinen! Saman tien päätän, että tulen toistekin sopalle ja ties vaikka sinne asahiin, minne ruokaseurana ollut rouva minua houkutteli. 

Mihin eläkeläisen eurot riittävät?

Juuri tulleen tiedon mukaan suomalaisten eläkeläisten kokonaiseläke on keskimäärin 1 656 euroa kuukaudessa. Eläkkeissä on suuria kuntakohtaisia eroja. Suurimmat eläkkeet maksetaan kaupungeissa, joista Kauniainen vetää pisimmän korren (3 015 euroa). Pienimmät eläkkeet maksetaan pienissä maatalousvoittoisissa kunnissa, joista peränpitäjänä on nyt Isojoki Pohjanmaalla (1 192 euroa). (Talouslehti 10.11.2018; Eläketurvakeskus 2018.)

Eroja on myös naisten ja miesten eläkkeiden välillä. Naisten keskimääräinen eläke on melkein 400 euroa pienempi kuin miesten eläke. Jos työura on ollut pirstaleinen ja sisältänyt työttömyys- tai työkyvyttömyyskausia, se näkyy eläkkeen määrässä. Jos eläkeläinen saa pelkän takuueläkkeen, se on alle 800 euroa.

Omaa taloutta kehotetaan suunnittelemaan jo ennen eläkkeelle siirtymistä. Onko asuntolainaa vielä jäljellä? Onko muutettava pienempään ja halvempaan asuntoon? Tarvitseeko eläkkeellä autoa vai myydäänkö pois? Onko varaa pitää yllä kesämökkiä – vaikka nyt siellä vasta ehtisi kunnolla olemaan? Säästetäänkö perillisille vai pannaanko kaikki sileäksi ja omaan hyvinvointiin?

Eläkeläisen arki voi olla taiteilua tiukan talouden kanssa, jos on suuret asumismenot ja paljon sairaanhoito- ja lääkekustannuksia. Velkaneuvojat kertovat lukuisista eläkeläisistä, jotka ovat saaneet raha-asiansa pikavippien takia solmuun. Yllättävä hampaan juurihoito tai hajonnut pesukone voi sotkea taloutta pahastikin. Taloyhtiön putkiremontti lienee monen eläkeläisen painajaisuni.

Totta on, ettei eläkkeellä voi kuluttaa niin kuin ennen. Käytettävissä olevaa rahaa on kerta kaikkiaan vähemmän kuin ennen, mutta menot säilyvät aika lailla samansuuruisina. Asua pitää, syödä pitää, tekee mieli myös harrastaa ja matkustella. Ehkä eniten tulojen pieneneminen kolahtaa yksinasuvaan, jolla ei ole kumppania jakamaan kustannuksia. 

Yhä useampi eläkeläinen jatkaa työntekoa vähintään keikkaluonteisesti tai ryhtyy yrittäjäksi, mihin on tietysti muitakin syitä kuin lisätienestien hankkiminen. Osa muuttaa ulkomaille halvemman kustannustason maihin. Osa elää pienilläkin tuloilla taitavasti ja omavaraisesti. 

Ja saahan eläkeläinen teatterilipusta muutaman euron alennuksen ja junalippuunkin pientä huojennusta. On eläkeläisellä vielä yksi merkittävä etu: tulo on säännöllistä eivätkä yyteet ole nurkan takana väijymässä.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Eläkeläisen talouskukkaro (Arja Jämsén)