Työkaveria ihastellaan ikäistään nuoremman näköiseksi, toisen taas huomataan yllättävästi rupsahtaneen. Mistä vanhenemisessa on kysymys? Ja onko pakko vanheta, jos ei tahdo? Millä ihmeen konstilla jotkut elävät yli satavuotiaiksi ja toiset kuolevat ”ennen aikojaan”? Vanheneminen on klikkiotsikoiden jatkuva aihe ja markkinoilla pyörivät anti-aging-voiteiden, ihmelääkkeiden ja vitamiinien kauppiaat.
Onko ikä vain numero? Biolääketieteen tutkija Juulia Jylhävä kuvaa kirjassaan ”Miksi vanhenemme”, että ikä tosiaan on vain numero. Kronologinen ikä on eri asia kuin biologinen ikä, me vanhenemme hyvinkin eri tahtia. 65-vuotias voi olla biologiselta iältään 55- tai 75-vuotias. Biologisen iän selvittämiseen löytyy useita mittareita. Tarjolla on myös kaupallisia testejä, joihin ei liene täysin luottamista.
Ja huomio, huomio, vanheneminen alkaa jo 30 ikävuoden kieppeillä. Vartumme ja vanhenemme melko tasatahtia keski-ikään asti, sitten erot alkavat kasvaa. Tämä vahvistaa ymmärrystä siitä, että mitä vanhemmiksi tulemme, sitä erilaisemmiksi tulemme. Selityksiä erilaiseen vanhenemiseen löytyy monesta suunnasta. Vanheneminen on biologinen prosessi. Se on huomattavasti moniulotteisempi kuin ulkoiset merkit, rypyt tai harmaat hiukset.
Miehet ja naiset vanhenevat eri tavalla. Tämä on monimuotoinen rasti: Solutasolla naiset vanhenevat suotuisammin, he myös hakeutuvat terveydenhuoltoon herkemmin, estrogeeni voi edistää naisten immuunivastetta, samoin naisten X-kromosomin kaksinkertainen kopio voi suojata tietyiltä sairauksilta. Miehillä taas on parempi toimintakyky ja vähemmän pitkäaikaissairauksia, mutta he kuolevat nuorempina, ”eivät ehdi kerryttää diagnooseja”. Sukupuolen moninaisuus tuo asiaan vielä lisäkierrettä, sillä esimerkiksi sukupuolen korjausprosessin läpikäyneiden vanhenemista on tutkittu vasta vähän.
Puolet vanhenemisesta johtuu Jylhävän mukaan perimästä eikä siihen voi itse vaikuttaa. Toinen puoli vanhenemisesta johtuu ympäristö- ja elämäntapatekijöistä. Jylhävä sanoo suoraan, että köyhä vanhenee nopeammin kuin varakas. Heikko-osaisuus heijastuu solutason biologiaan ja kokonaisterveyteen jo elämän varhaisessa vaiheessa, ja sosioekonomisten erojen muodostumisesta on selvää tutkimuksellista näyttöä. Vastaavasti esimerkiksi asuinalueella tapahtuneet positiiviset muutokset (koulutus- ja työttömyystaso, viheralueiden määrä jne.) olivat tutkimuksen mukaan yhteydessä sairauksien pienentyneeseen riskiin – ja päinvastoin. Tämän tutkimustiedon soisi olevan poliittisten päättäjien ja virkamiesten aktiivisessa käytössä.
Elintapoihin liittyviä terveys-, ravitsemus- ja liikuntaprojekteja toteutetaan runsain määrin. Näihin valistusprojekteihin kytkeytyy usein yhtä aikaa monia yksilöllisiä ja rakenteellisia muutostekijöitä, ja niiden arviointi ja vertailu on hankalaa. Jylhävä esittää monessa mielessä mainiona esimerkkinä Pohjois-Karjala-projektin, jota hän analysoi mielenkiintoisesti ja kriittisesti.
Vanhan sanonnan mukaan pitkään eläminen on ainoa keino elää vanhaksi. Missä ovat vanhenemisen rajat, kuinka vanhaksi voi aktiivinen supervanhus elää? Jylhävän mukaan 120 vuotta alkaa olla ihmiselämän rajapyykki. Vanheneminen on ”yhdistelmä elämän aikana kertyneistä altistuksista, vaurioista ja sattumasta sekä kehitysprosessien varjoista, jotka johtavat elimistön asteittaiseen rapistumiseen”.
Pitkäikäisyys tulee olemaan valtavirtaa, ja sen vaikutukset yhteiskuntaan ja rakenteisiin on tärkeää ymmärtää. Jylhävä näkee solujen ja vanhenemisen biologian yli pitkäikäistymisen yhteiskunnallisiin haasteisiin ja korostaa tutkimuksen ja tieteen merkitystä tässä huuhaan ja uskomusten maailmassa. Hän kirjoittaa biologisesta vanhenemista valaisevasti, kiinnostavasti ja jopa hauskasti, eikä solujen, telomeerien tai DNA:n heikompikaan tuntemus haittaa lukukokemusta. Kirjaan kannattaa ehdottomasti tarttua, jos vanhenemisen mysteeri kiinnostaa.
Juulia Jylhävä on biolääketieteen, erityisesti biogerontologian tutkija, joka työskentelee Oulun ja Tampereen yliopistoissa sekä Tukholman Karoliinisessa instituutissa.
Juulia Jylhävä: Miksi vanhenemme. Elinkaaren biologia tieteen valossa. Tammi 2026
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Artikkeli on julkaistu 17.11.2026 ikäosaamisen verkkojulkaisussa IkäNYT! 3/2026.






