Ikäystävällinen yhteiskunta ja korona

Ikäihmiset ovat nousseet koronakriisin yhdeksi keskustelunaiheeksi. Tavoitteena on suojella erityisesti yli 70-vuotiaita, sillä heillä on nuoria suurempi riski sairastua ja saada taudista ankarampi, sairaalahoitoa vaativa muoto. 

Keskeisin suojelukeino on vahva suositus välttää lähikontakteja ja pysyä kotona. Korona ei nimittäin ole ikäystävällinen virus. 

Ja mitä osa ikäihmisistä tekee? Kulkee entiseen tapaan turuilla ja toreilla, tapaa toisiaan ja pitää ohjeistuksia loukkaavina ja syrjivinä. 

Koronakriisin alkupäivinä osa mediasta meni mukaan tähän keskusteluun nostamalla esiin ohjeista piittaamattomia ikäihmisiä ”rohkeina arjen sankareina”. Oli juttua yli 80-vuotiaasta kauppiaasta, joka sitkeästi piti puotiaan auki. Kerrottiin miehestä, joka kaikesta huolimatta livahteli tuon tuosta kauppaan. Haastateltiin ihmisiä, jotka vahvistivat kulkevansa, missä haluavat, ”tauti tulee, jos tulee”. Tai toisia, jotka luottivat siihen, että ”ei minuun mikään tauti ole ennenkään tarttunut”. Julkisessa keskustelussa tuotiin vain vähän esille sitä mahdollisuutta, että kyse ei ole vain ”minusta”, vaan myös kanssaihmisten sairastumisriskistä. 

On vaikea ymmärtää näitä oman tiensä kulkijoita. Rohkeutta toiminta ei osoita. Onko se vastuuttomuutta, ajattelemattomuutta vai mitä? Onneksi myöhemmin media alkoi nostaa esille toisenlaisia äänenpainoja, kun esimerkiksi Aira Samulin ja Lenita Airisto tylyttivät ohjeista piittaamattomia ikätovereitaan. 

Ohjeet ja suositukset ovat selkeitä: vältetään lähikontakteja mahdollisimman paljon, pestään käsiä, pysytään kokona. Ilman ruokaa tai muuta apua kenenkään ei tarvitse jäädä. Mitä suurinta ikäystävällisyyttä osoittavat lukemattomat yhdistykset, urheiluseurat ja yksittäiset vapaaehtoiset, jotka tarjoavat apua muun muassa kauppa-asioissa. Nyt on aika rohjeta pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Myös naapuriavun viriäminen luo toivoa jopa uudenlaisesta yhteisvastuusta ja välittämisestä. 

Koronakriisin yksi hyvä puoli saattaisi olla se, että kriisi voisi antaa tärkeän potkun ikäteknologian käyttöönottoon arjessa. Meille tarjoutuu oivallinen mahdollisuus harjoitella etäyhteyksiä ja tekniikan mahdollisuuksia. Lapsenlapset ja isovanhemmat voivat entistä enemmän olla yhteyksissä videopuheluiden välityksellä. Hoitolaitoksissa olevien vanhusten kanssa yhteydet toimivat helposti kuvapuhelimilla. Erilaiset verkkolähetykset voivat korvata jumppa- tai tanssitunnin, konsertin tai jumalanpalveluksen. 

Nyt on uusien ideoiden ja innovaatioiden aika ikäihmisten kuntoutukseen ja kotona asumisen tueksi. Samoin yrityksillä on ehkä aikaa luoda uusia ikäystävällisiä palveluita ja tuotteita muun muassa verkkokauppaan.   

Kestetään korona-arjen hankaluudet, epävarmuudet ja ikävyydet. Kyllä vielä koittaa aika, jolloin tapaamme, olemme lähekkäin ja halaamme sydämemme pohjasta. 

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 26.3.2020.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

 

Seniori vapaaehtoisena

Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota, mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä.

Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18.1.1919

En todellakaan tiennyt, kun lähdin unelmaani toteuttamaan Tansaniaan.

Tansanissa tyttöjen koulunkäynti on katkonaista naiseuteen liittyvien parusasioiden vuoksi, sillä tytöt ovat poissa koulusta kuukautisten vuoksi. He eivät kehtaa mennä kouluun,  kun heillä ei ole varaa hankkia kunnollisia terveyssiteitä eikä peseytymään pääse. Ystäväni Angela Ifunyan projektin tavoitteena oli tukea tyttöjen koulunkäyntiä hankkimalla heille kestokäyttöisiä terveyssiteita.Hän oraganisoi meille vapaaehtoistyön, jossa yhdistyivät tyttöjen koulunkäynnin tukeminen ja opettaminen.

Talkoilla ommellut kestositeet viemisinä lähdettiin matkaan. Olimme valmistelleet opetusjuttuja liittyen henkilökohtaiseen hygieniaan, tyttönä olemiseen ja itsetuntoon. Ajatuksissa näimme itsemme opettajina  korkeintaan 40 tytön luokassa.

Matkan aloitti vierailu Dar es Salaamissa Angelan kodissa parin päivän safari Mikumin kansallispuistossa. Sen jälkeen alkoi kahden viikon pesti opettajana.

Paikka oli Bukoban kaupunki pohjoisessa Viktoria-järven rannalla. Ensimmäisenä päivänä käytiin tutustumassa ja sopimassa käytännän asioista Kigaraman, Kabugaron ja Katoman kouluilla. Angela oli mukanamme, sillä nämä Katomaa lukuunoattamatta olivat hänen projektikoulujaan.Hyvät yhteydet oli jo luotu, joten vastaanotto oli ystävällinen ja avoin.

Koulut, joissa kävimme, olivat aivan oma lukunsa. Koulurakennukset olivat tiilistä tehtyjä isoja rakennuksia, joissa oli ikkuna-aukot ja peltikatot. Opettajan pöydän takana on huoneen levyinen liitutaulu. Opiskelijoilla on pienet pöydät ja irtotuolit, jotka sujuvasti kulkevat opiskelijoiden pään päällä luokkaa muutettaessa.Oppikirjoja saattoi olla kolme koko luokalle. Samoin opiskelijat tulivat kouluun pitkistä matkoista, jopa kymmenen kilometrin päästä.



Todellinen yllätys oli, kun luokassa odotti yli sata tyttöä, joilla  kaikilla lyhyet hiukset ja samanlaiset koulupuvut. Olimme valmistelleet opetusta periaatteella, että tytöt työskentelevät pienissä ryhmissä ja sitten jaetaan yhdessä keskustellen. Eihän se tietenkään toiminut. Piti ottaa käyttöön suunnitelma B ja muitakin suunnitelmia. Täytyy todeta, että liitutaulu ja liidut ovat edelleen hyvä opetusväline.

Matkan aikana olimme jo oppineet afrikkalaista rennompaa asenetta, että kaikesta selviää. Otimme käyttöön pienet laput ja niihin saimme kirjattua koko ison luokan kokemukset tiivistetysti. Se, miten opetus oli toteutettu, ei ollut tärkeintä. Tärkeintä oli, että me kaikki tytöt ja naiset maailman laidoilta kohdattiin. Todettiin, että tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät tunteet ja kokemukset ovat hyvin samanlaisia riippumatta kulttuurista. Tansania - Suomi team-teaching toimi kuin unelma.



Matkan aikana meille tarjoutui tilaisuus vierailla Bukoban evankelis-luterilaisen kirkon yllä pitämässä lasten keskuksessa, orpokodissa, vammaisten kuntouskeskuksessa ja koulussa. Kirkoilla (maassa toimii monia kirkkoja)  on merkittävä rooli sosiaalipalvelujen tuottajana. Jokaisessa kohteessa oli lämmin ja välitön vastaanotto. Kaikkiin näihin kohteisiin otetaan mielellään vapaaehtoistyövoimaa. Lämpimille käsille ja sylille olisi tilaa.

Matka antoi paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Se oli myös matka omaan itseemme. Kaukaa näkee joitakin asioita toisin kuin läheltä. Tällä blogilla haluan rohkaista kaikkia, jotka haaveilevat vapaaehtoistyöstä, seuraamaan tähteään. Mahdollisuuksia on maailma täynnä. Pitää vaan nähdä vaivaa hakea tietoa, kysellä ja kuunnella muita. Se oma juttu loksahtaa kohdelle, kun sen aika on.

Luterilaisella kirkolla, mikäli se sopii maailmankuvaan, on pitkä perinteet vapaaehtoistyöstä eri puolilla maailmaa. Kirkko järjestää myös asumisen ja vapaaehtoiset voivat itse määritellä vapaaehtoistyön keston

Mikään ei ole mitään sen jälkeen, kun Afrikka on nähty. Mutta ei ollut maailmakaan entinen, johon palasimme aikaistettuna koronan takia. 

Jos olet kiinnostunut lukemaan enemmän näkemästämme ja kokemastamme: 

https://tansaniantaivaanalla.blogspot.com/

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuvat: Tuija Nummela ja Niina Nurkka

Eläkeläinen ja pullon henki

Entiset nuoret ovat parhaillaan siirtymässä eläkkeelle. He ovat eläneet nuoruuttaan 60- ja 70-luvulla, jolloin rokki soi, ja yhteiskunta muuttui nopeasti. Maalta muutettiin kaupunkeihin, peltoja pantiin pakettiin, ja keskiolut vapautettiin. 

Tätä sukupolvea kutsutaan usein ”märäksi” sukupolveksi, sillä se on omaksunut alkoholin käyttötapansa noina nuoruutensa villeinä vuosina. Alkoholi on ehkä kulkenut elämässä mukana kaiken aikaa, vaikka useimmilla perhe ja työelämä ovat kuitenkin hyvällä tavalla hillinneet ja kohtuullistaneet alkoholin kulutusta. 

Terveydenhuollon asiantuntijat ovat nyt huolissaan näiden entisten nuorten eli yli 65-vuotiaiden alkoholin käytöstä. Se jatkaa kasvuaan, ja tilastojen mukaan samaan tahtiin lisääntyvät alkoholiperäiset sairaudet ja alkoholikuolemat. Selvää on, että vanheneva kroppa ja harmaantuva pää eivät kestä alkoholia niin kuin nuorena. Monet lääkkeet ovat alkoholin kanssa huono koktail. Kömpelöityvä eläkeläinen on alkoholin vaikutuksen alaisena riski ainakin itselleen.  

Miksi ikääntyvä Jeppe sitten kuitenkin juo, vaikka ongelmat, riskit ja vaarat tiedetään hyvinkin tarkkaan? Nauttiakseen. Rentoutuakseen. Vanhasta tottumuksesta. Seuran vuoksi. Yksinäisyyttään. Iloonsa. Suruunsa. Ajan kuluksi paremman tekemisen puutteessa. 

Eläkeläisellä on aikaa. Työn orjuus lakkaa, kun työelämästä siirtyy eläkkeelle. Ei ole enää aikaisia aamuherätyksiä, tiukkoja aikatauluja eikä vaativia työtehtäviä. Vapauden vastapainoksi voi kuitenkin tulla tylsyys, tekemisen puute. Masennusta ja elämän tyhjyyttä voi olla helppo lääkitä omatoimisesti alkoholilla. 

Alkoholiin voi ajan oloon syntyä monitahoinen riippuvuus, toisille helpommin kuin toisille. Tissuttelu voi normalisoitua osaksi arkea ja määrät kasvavat normaaleja ruokajuomia suuremmiksi. Pullon henki kuiskailee yhä useammin, että otanpa lasillisen viiniä tai että nyt maistuisi pieni olut. 

Alkoholin käyttö koetaan henkilökohtaiseksi ja herkäksi asiaksi, minkä takia sosiaali- ja terveydenhuollossa on joskus vaikea ottaa sitä puheeksi. Miten asiaa voisi sitten lähestyä? Se lienee varmaa, etteivät pelottelun, uhkailun tai syyllistämisen sävyttämät keskustelunavaukset toimi. 

Ehkä koko asiaa voisi lähteä avaamaan ihan toisesta suunnasta. Ei niinkään itse alkoholista vaan elämän ja hyvinvoinnin kokonaisuudesta. Millaiseksi eläkeläinen kokee elämänsä ja arkensa? Miten hänen päivänsä sujuvat? Mitä on tullut työn tilalle? Mitkä asiat tuovat elämään iloa ja onnea? Mitä hän kaipaa? 

Puheeksi ottamisen, neuvonnan ja ohjauksen lisäksi alkoholin käytön vähentämiseen tarvitaan myös muuta innostuksen lähdettä ja tukea. Järjestöt ja avoimet kohtaamispaikat ovat alkoholivapaita vyöhykkeitä ja tarjoavat monenmoista harrastusta, virkistystä ja ajanviettomahdollisuutta. Eläkeläisen elämään voi sitä kautta tulla uutta rytmiä ja sisältöä.  

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Karjalaisen Ikäystävällisyys-kolumnipalstalla 8.3.2020.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén