Paikalla etänä

 

Kokouskäytäntöihin on tänä vuonna tullut uusi termi; paikalla etänä. Monissa kokouksissa on ollut osanottajia sekä paikan päällä että etäyhteyksien välityksellä. Kun kokouksen alussa todetaan läsnäolijat, niin etäyhteyksien päässä olevien odotetaan sanovan ”paikalla etänä”.

Olen pitänyt itseäni ikätasoni huomioiden kohtuullisena digiosaajana. Käytän sujuvasti sähköpostia, mobiili-pankkia, päivän lehdet luen läppärillä ja ”googletan” ahkerasti. Olen jäsenenä monissa WhatsApp-ryhmissä ja välitän sujuvasti liitetiedostoja.  Matkaliput olen jo kauan hankkinut suoraan verkosta ja nyt myös paikallisbussiin hyppään sujuvasti puhelimen näyttöä vilkuttaen.

Tämä vuosi on kuitenkin mullistanut kaiken. Keväällä jouduin jo ottamaan jälleen uuden digiloikan. Eläköitymisen jälkeen minulla on ollut vielä koulutustehtäviä, jotka ovat olleet erittäin mieluisia. Olen vetänyt oman alani opiskelijoille seminaareja.  Ryhmien kanssa työskentelystä olen saanut itse myös paljon.

Luonnollisesti nämä seminaarit pidettiin verkossa. Vaikka sain kaiken tarvittavan teknisen avun, niin silti tilanne ensimmäisen seminaarin osalta oli jännittävä. Seminaari sujui hyvin, mutta omassa tunnemaailmassa siitä puuttui jotakin: aito vuorovaikutus.  Entisen onnistumisen ilon tilalle tulikin pieni tyhjyys. Kaikki energia meni tekniikan kanssa toimimiseen.

Mutta kaikkeen tottuu ja uutta oppii. Syksyllä seuraavan ” hybridi"-seminaarin (osa porukasta läsnä ja osa etänä) vetäminen tuotti jo onnistumisen iloa. Minäkin osasin sujuvasti kommunikoida lähellä ja etänä olevien kanssa.

Kokouskäytäntöihin aika on luonut aivan oman kulttuurinsa. Aikaisemmin tunsi itsensä jopa luuseksi, jos ei mennyt kokoukseen paikan päälle. Vähitellen entistä useampi olikin kokouksissa läsnä etänä. Kokouksissa etänä oleminen vaati opettelunsa. Suhteellisen nopeasti perusasiat olivat hallussa: mikrofonit  ja kamerat kiinni ja auki oikeaan aikaan, puheenvuoropyyntötassu toiminnassa. Aloin tuntea jo lähes täysvaltaista osallisuutta. Tällä hetkellä osaan luontevasti osallistua, mutta kokoukseen kutsumiseen ei osaamiseni vielä taivu.

Uusi kokouskäytäntö helpotti myös arkea, ei tarvinnut lähteä kotoa. Pitkien kokousten aikana voi tehdä sijaistoimintoja kuten neuloa. Eräs ystäväni kertoi aina varanneensa matonkuteiden leikkaamista kokousten ajaksi. Suorittajasukupolven tapa toimia jatkuu eläkkeelläkin. Vaikka kokoukset toimivat hyvin etänä, niin joka kerran ”live-kokoukseen ” mennessä kuulee saman; onpa kiva tavata.

Verkkokokousten jälkeen olen aina väsyneempi kuin oikeiden kokousten jälkeen. Ne kuormittavat mieltä eri tavalla kuin aito läsnäolo. Ajattelin, että tämä on vain oman kömpelön digiosaajan kokemus. Olen kysellyt työssä olevien kavereiden kokemuksia, hehän elävät tätä elämää koko työpäivän. Suurin osa tuntuu olevan todella väsynyt teams- ja zoom -elämään.

Kun olin päässyt sisälle tähän outoon maailmaan, niin nälkä alkoi kasvaa syödessä. Sain oman kirjani valmiiksi ja haaveilin julkistamistilaisuudesta ystävien kesken.  Kokoontumisrajoitusten vuoksi tämä ei tietenkään ollut mahdollista. Osaavien ihmisten myötävaikutuksella sain järjestettyä julkistamistilaisuuden striimattuna ja näin voinkin kutsua mukaan aikomaani paljon laajemman joukon.  Tilaisuus oli todellinen menestys. Monien tuttujen ja tuntemattomien yhteydenotot ja palautteet ovat antaneet paljon iloa.  

Jatkoa seurasi. Toimin vapaaehtoisjärjestössä, joka on organisoinut vuosittain kansainvälinen vaihto-ohjelman sosiaalialan työntekijöille. Nyt ei vaihdeta maita eikä maanosia. Yhtäkkiä enemmän innokkaana kuin älykkäänä löysin itseni ryhmästä, jossa suunnitellaan virtuaalista vaihto-ohjelmaa. Kyllä vanha koirakin oppii pienin askelin istumaan uudessa ajassa.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela, Seniorin työkalupakki

 

 

 

Maskikeittoa ja joulun odotusta

Eläkeläisen arki soljuu hiljalleen kohti joulua ja vuodenvaihdetta. Maskikeittoa hämmennellessä on aikaa miettiä tätä kummallista vuotta. Ensin hirvitti. Mitä on tulossa, sairastunko tai sairastuuko joku läheinen, kuka käskee ja mitä, kuka tottelee, kuka ei?

Sitten alkoi sopeutumisen vaihe ja ns. uusi normaali. Etätyöt, etäopiskelu, karanteeni tai eristys kotona tai laitoksessa. Elämä alkoi mitenkuten sujua, kunnes toinen ja kolmas aalto hyökyivät päällemme. Kaikki alkoi alusta, olimme ehkä kuitenkin hieman paremmin varustautuneita.  

Olemme kaikki yhdessä ja samassa koronaveneessä, mutta konkreettiset elämänolomme ja henkiset eväämme vaihtelevat. Emme ole koronan edessä tasa-arvoisia. Korona-aikojen pitkäkestoisia vaikutuksia ei kukaan tiedä.

Osa meistä työskentelee aloilla, joissa etätyöt eivät ole mahdollisia. Esimerkiksi kaupassa, sairaalassa, liikenteessä, päiväkodissa, joissa ollaan liki kanssaihmisiä. Nämä ihmiset pitävät yhteiskunnan pyöriä pyörimässä eikä heillä ole valinnanvaraa. Matkailussa ja ravintola-alalla on paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet työnsä ja toimeentulonsa.  

Todennäköisesti seuraukset jakaantuvat. Osalla seuraukset eivät ehkä ole dramaattisia. Elämä jatkuu ensijärkytyksen jälkeen suhtkoht normaalina. Osa saattaa voida jopa entistä paremmin, löytää uusia elämän merkityksiä ja syvyyksiä. Osa taas on voinut ennenkin huonosti ja nyt vielä huonommin. Heikko taloudellinen toimeentulo muuttuu entistä surkeammaksi. Mielenterveys ja ihmissuhteet kärsivät. Jo tällä hetkellä lähisuhdeväkivallan on todettu lisääntyneen.    

Hanna Ylöstalo Turun yliopistosta on osa tutkijaryhmää, jonka valtioneuvoston kanslia on kutsunut kokoamaan päättäjien avuksi tietoa koronan vaikutuksista. Ylöstalo selvittää koronan vaikutusta eriarvoistumiseen. Hän kuvaa syksyn tunnelmiaan twitterissä 9.12.2020: ”Olen kerännyt koko syksyn ajan tutkimustietoa koronan vaikutuksista eriarvoistumiseen. Siksi nää korona-aikaa romantisoivat keskiluokkaiset vuodatukset saa mut raivon partaalle. Pysähtyminen, jooga, mökkeily, käsityöt ja se helvetin hapanjuurileipä, aahh!”

Niinpä. Tänä vuonna on toistettu sanoja resilienssi ja yhteisöllisyys. Resilienssin voisi rinnastaa tuttuun suomalaiseen sisuun. Se on joustavuutta muuttuvissa tilanteissa, kykyä sopeutua stressaaviin ja yllättäviin muutoksiin. Sitä tarvitaan, mutta elämänkorttimme ovat erilaisia. Toisilla on huonommat ja ruttuisemmat kortit kuin toisilla.

Yhteisöllisyys on keskinäistä luottamusta, yhteenkuuluvuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta. Tarvitsemme luottamusta siihen, että vaikeissa tilanteissa saamme apua ja tukea. Me olemme yhdessä ja samassa veneessä eikä ketään jätetä rannalle oman onnensa nojaan eikä heitetä yli laidan.

Joulun kirjavinkiksi sopinee Rutger Bregmanin Hyvän historia. Olen tyytyväinen, että olen kirjaston varauslistalla vasta nro 55. Se tarkoittaa, että hyvän historia ja tulevaisuus kiinnostavat.

 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén 

 

 

 

 

 

Ikäruoka ja yhdessä syömisen ihanuus

 

Webinaarien seuraamisesta on tullut uusi korona-ajan harrastukseni. Yksi päivä höristin korviani. Puhe oli ikääntyneiden ravitsemuksesta, mutta vanhasta teemasta puhuttiin virkistävällä tavalla. Ruokapyramidit ja lautasmallit olivat sinänsä ennallaan, mutta lisäksi korvani kuulivat jotain uutta ja innostavaa. Kyse oli tuoreesta ikääntyneiden ruokasuosituksesta Vireyttä seniorivuosiin.

Ruoka ja syöminen eivät tarkoita vain suositeltavia ja vältettäviä ruoka-aineita, proteiinia, vitamiineja tai maitotuotteita. Kyse on myös laajemmasta asiasta kuin ateriapalveluista. Kyse on myös ruokaympäristöistä, missä ja keiden kanssa syömme ja miten ruokapalvelut ja -paikat ovat saavutettavissa. Tämä on nyt korona-aikaan tullut korostuneesti esille.

Korona on tuonut mukanaan myös hyvää: kaupat ovat kehittäneet verkkopalveluitaan. Osa kaupoista on lähtenyt kehittämään toimintaansa yksilöllisempään ja palvelevampaan suuntaan. Samalla kaupat kiinnittävät huomiota ikäystävällisyyteen, oli sitten kyse verkkokaupasta tai kotiinkuljetuksesta. Kaupat ovat kehitelleet myös järjestöyhteistyössä turvallista kauppakassi- tai kauppakaveritoimintaa.

Sodexo on monelle tuttu henkilöstö- ja opiskelijaruokailuista. Webinaarissa kerrottiin Sodexon eläkeläisille suunnatusta kampanjasta, jossa eläkeläiset saivat lounaan reippaasti alennettuun hintaan. Kampanjasta koitui muutakin iloa kuin ruokailu. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ruokailun lomassa ja ostivat vielä hävikkiruokaa mukaansa. Oi, että, jos tuollainen kampanja kotipaikkakunnalle koronan jälkeen tulisi, niin mukaan menisin!

Ikääntyvien ruokailusuosituksen tärkeä viesti on se, että ruokailu on elämys. Syöminen on paitsi tärkeää ja välttämätöntä, myös ihanaa. Se ei ole vain jouleja ja kaloreita, se on myös kulinaarinen ja esteettinen elämys. Usein korostetaan, että ikäihmiset kaipaavat lapsuutensa ruokia. Ja totta, kyllä minäkin välillä äidin tekemää kalakukkoa ikävöin. Mutta ei pidä unohtaa, että ikäihmisetkin ovat matkustelleet ja haluavat yhä tutustua uusiin ruokiin ja makuihin. Ei minunkaan suuni tuohesta ole, sanoi äitini ennen vanhaan.  

Osa ikäihmisistä syö huonosti, yksipuolisesti tai liian vähän. Yksinasuvan saattaa olla vaikea innostua kokkailemaan itsekseen. Leskimiehellä voivat ruuanlaittotaidot olla ihan nollassa, jos vaimo on perheessä hoitanut keittiöhommat. Muistisairautta sairastavalla ruuanlaittotaidot ja syöminen hiljalleen unohtuvat. Lisäksi on iso joukko eläkeläisiä, jotka kitkuttelevat vähimmäiseläkkeillä. Yhteisruokailut olisivat kaikille näille ryhmille iso apu. Ikäihmiset kannattavat kestävää kehitystä, ja hävikkiruoka maistuisi monille, jos vain tieto hävikkiruokapaikoista tavoittaisi.

Kunhan koronasta päästään, olisi syytä alkaa vahvasti kehittämään monipuolista ikäruokailua. Ruokapaikat tarjoamaan eläkeläislounaita, lisäksi kursseja ja paikkoja, joissa ensin tehdään ruokaa yhdessä ja sitten siitä nautitaan yhdessä. Järjestöt ja monet hankkeet ovat tätä kokeilleet hyvällä menestyksellä. Joskus eläkeläiset ovat voineet käyttää koulujen ateriapalveluita. Yhteisruokailut vahvistavat yhteisöllisyyttä, ja ihmiset tutustuvat ja saavat iloa ja virkeyttä elämäänsä. Hyvän kehä lähtee liikkeelle ja poikii uutta hyvinvointia.

Tunnetussa kehittämisen sloganissa sanotaan, ettei mitään meistä ilman meitä. Ikäihmisten tulee olla mukana kehittämässä ikäruokailua. Millaiset ruokapaikat miellyttävät, miten sinne kuljetaan, millainen sisustus, millaista ruokaa, millaisia kursseja halutaan, mihin hintaan kaikkea tätä.   

Lähteet

Ikääntyneiden ruokasuositus. Vireyttä seniorivuosiin. VRN. THL. Ohjaus 4/2020.

Hyvä ruoka ja ravitsemus ikääntyessä. Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Ikäruoka 2.0 -hanke.  Webcast 3.12.2020.

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: THL