Elämälle kiitos, mutta ei liian pitkälle

Äiti kuuluu niihin onnekkaisiin, joilla on paikka tehostetussa palveluasumisessa. Äidin kotihoidosta asumispalveluun siirtyminen pienensi meidän omaisten huolikuormaa.

Äidin tarina on tavallinen 1920-luvulla syntyneen suomalaisen naisen tarina. Pienviljelijän emännän aktiiviaika täyttyi karjanhoidosta, tilan muista töistä, huushollista ja lapsista. Hän jäi varhain leskeksi ja aikanaan muutti syrjäkyliltä ”maalikylään” eli kirkonkylän keskustaan.

Hän oli itsellinen, itsestään huolta pitävä ja sosiaalisesti aktiivinen ikäihminen. Hän asui omassa kerrostalokaksiossaan elämää, jonka kulun hän määritti hyvin pitkälle yksin.

Vanhus hänestä tuli yli 92-vuotiaana, kun hän siirtyi kotihoidon asiakkaaksi. Kotiin ilmestyivät rollaattori, turvapuhelin, kotihoitohenkilöstön kertakäyttökäsineet, muoviset lääkepurkit pöydälle ja oven pieleen lappu, jossa oli puhelinnumeroita. Äidin tie tehostettuun palvelusasumiseen oli myös tyypillinen. Kotona kaatumisen jälkeen reisiluu murtui ja siitä alkoi pitkä hoito, jonka päätepysäkki oli kotikunnan tehostettu palveluasuminen.

Tehostettu palveluasuminen on osa suurta rakennemuutosta, jolla pyritään muuttamaan iäkkäiden palvelujen rakennetta ja hillitsemään syntyviä kustannuksia ikääntyneiden määrän kasvaessa. Tehostettua palveluasumista järjestetään henkilölle, joka tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa ympärivuorokauden. Kun äiti oli virkeä ja kävi katsomassa ystäviään ” vanhainkoissa”. Silloin hänen toiveensa oli, ettei vaan joutuisi itse sinne hoidettavaksi ja makaamaan. Hän on nyt itse samassa paikassa.

”Vanhainkoilla” on nyt toinen nimi, siitä on tullut palvelukeskus.  Iso yksikkö on jaettu moneen pieneen asumissoluun, jossa jokaisella on oma huone. Asukkaat kokoontuvat toimintakykynsä mukaan yhteiseen ruokailutilaan aterioimaan ja olohuoneeseen suuren telkkariruudun ääreen.

Laitoksesta on tullut asumista. Laitoshoidossa perittiin maksu tulojen mukaan ja laissa määriteltiin käteen jäävä osuus. Näin on periaatteessa myös tehostetussa palveluasumisessa. Asiakas saa Kelan tuet, mutta kaikki palvelut on hinnoiteltu erikseen. Ollaan ikään kuin enemmän asiakkaita, ja asukista on tullut maksava asiakas.

Äitini hoitoon ja huolenpitoon olemme omaisina olleet erittäin tyytyväisiä. Asukkaita kohdellaan kunnioittavasti. He ovat entistä huonokuntoisempia ja tarvitsevat paljon henkilökohtaista apua ja tukea. Tämä tarkoittaa, että muuhun kun hoivaan ja huolenpitoon ei tiukassa henkilömitoituksessa ole varaa. Muistisairaiden osuus lisääntyy koko ajan. Äitini osalta se on tarkoittanut, että puhekavereita on aina vähemmän.

Äidillä on ikää 96 ja päälle. Kaikki ikätoverit ovat hautausmaalla. Elämä kapeutuu, nykyisyys ja menneisyys menevät välillä sekaisin. Entinen itsellinen selviytyjänainen tuntee toisten avustettavana olemisen vieraaksi ja kiusalliseksi. Vaipat kuuluvat lapsille ja lonkkahousut painavat.

Hän kokee saaneensa kyllikseen tästä elämästä ja ihmettelee, miksi hänen pitää täällä vielä keikkua. En osaa vastata, mutta olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Minäkin olisin toivonut, että äitini olisi voinut poistua näyttämöltä arvokkaasti. Jos ennusteet pitävät paikkaansa, niin tulevaisuudessa meitä on entistä enemmän, jotka pohdimme, että mitä me vielä täällä ollaan.

Kirjoitus: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela, Pientilalliset Suomea rakentamassa