Eläkeläisten lokerointia

Arja kirjoitti blogissaan ikäsyrjinnästä. Tuon tähän vielä yleistämisen ja lokeroinnin näkökulmat. Itse eläkkeellä olevana huomaan tarkkailevani tavallista herkemmällä korvalla, miten ja missä sävyssä meistä eläkeläisistä puhutaan.  

Eläkeläisistä puhutaan yleistäen kuin he olisivat yhtenäinen ryhmä. Suomessa oli 2018 noin 1,3 miljoonaa vanhuuseläkkeen saajaa. Pelkästään taloudellisesti ajatellen joukko on hyvin heterogeeninen. Esimerkiksi: 40 prosentilla on alle 1 250 euron eläke kuukaudessa. Heistä kaksi kolmesta on naisia. Yli 3 000 euroa kuukaudessa eläkettä saa 7 prosenttia eläkeläisistä. (Tilastokeskus).

Tuoreen tutkimuksen mukaan sosiaaliluokkien väliset erot näkyvät vielä eläkkeelläkin. Yli 90-vuotiaistakin terveimpiä ovat ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat. Duunarivanhus sairastuu dementiaakin todennäköisemmin. (HS 20.6.2019). On olemassa yhtä monta tarinaa kuin on eläkeläistäkin.

Yleinen jutun aihe on, miten eläkeläiset ovat pankin tai kaupan ovien ulkopuolella odottamassa jo puoli tuntia ennen ovien avautumista. Hieman huvittuneena kuvaillaan eläkeläisiä seisomassa jonossa, jossa on myös tarkka järjestys, ettei kukaan pääse etuilemaan, kun ovi sitten maagisesti avaraan.  

Ihmisen ikääntyessä unen määrä ja päivärytmi voivat muuttua ja kauppojen auetessa monilla on iso osa päivän askareista jo tehty. On hyvä aika lähteä ulos kodista. Ehkäpä he haluavat tuoretta leipää. Jonottaminen voi sosiaalinen tapahtuma vaihtaa kuulumisia. Kaupan ruuhkat helpottuvat, kun eläkeläiset hoitavat asiansa silloin, kun osa väestä on töissä. Sama pätee muuhun asiointiin, eläkeläiset eivät ole ”tuottavien” tiellä tukkimassa kassajonoja.

Toinen yleinen klisee on kiireinen eläkeläinen, joka rientää paikasta toiseen kiirettään valittaen. Tosiasia on, että tänä päivänä hyväkuntoiset eläkeläiset kantavat suurta ylisukupolvista vastuuta. He hoitavat lapsenlapsia ja huolehtivat omista vanhemmistaan. He ovat lisäresurssina hektisen työelämän paineissa  oleville lapsiperheille. He paikkaavat ikäihmisten hoivan jättämiä aukkoja. Sen lisäksi he osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan ja pitävät huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Koen monilla eri areenoilla toimimisen elämän mielekkyytenä. Voin auttaa ja olla avuksi, minulla on mahdollisuus osallistua. Olen suurelta osin valinnut kiireeni itse. Nimitän kiireitäni positiiviseksi kiireeksi. Joskus koen huomaukset kiireestäni jopa loukkaavina. Lennossa repun sisältöä vaihtavan mummon pitäisi osata ”rauhoittua”.

Eläkeläisen ulkoiseen olemukseen suhtautuminen on myös kaksijakoista. Toisaalta arvostetaan nuorekkuutta. Kun kerron olevani eläkkeellä, kuuluu sanoa, että kylläpä tänä päivänä nuorekkaat ihmiset ovat eläkkeellä. Jos taas eläkeläinen pukeutuu tai käyttäytyy lajitovereistaan poiketen, sitä ei myöskään aina katsota hyvällä silmällä. Tatuoitu nuorekas mummo tai motoristipappa koetaan menetetyn nuoruuden etsijöinä. Näillä areenoilla eläkeläisten pitäisi tasapainoilla ja lunastaa paikkansa seniorikansalaisena.

Teksti: Tuija Nummela
Kuva: Tuija Nummela