Eläkeläisenä melkein puolitoista vuotta

On eläkeläisen välitilinpäätöksen aika. Olen tänään ollut eläkkeellä yhden vuoden, viisi kuukautta ja seitsemän päivää.

Aloitimme Tuija Nummelan kanssa tämän Valotuksia eläkeläiselämään -blogin elokuussa 2018, jolloin jätin työelämän taakseni. Tarkoituksena oli kuvata, merkitä muistiin ja fundeerata eläköitymiseen liittyviä tilanteita ja tunnelmia.

Kirjoitin silloin syksyllä 2018, että ”Vanhuuseläkkeelle jäädään vain kerran. Itse haparoin vasta eläkeläispolkuni alussa. Näen paljon valon pisaroita, ilon ja toivon lähteitä.”

Mitäpä eläkeläinen nyt ajattelee? Vieläkin välillä unohdan olevani eläkkeellä. Junalippu tulee hujauksessa tilatuksi normaalina aikuisen lippuna eikä eläkeläislippuna. Näen vieläkin työunia, joissa on kovasti touhua ja tekemisen meininkiä. Herään yhä entiseen tapaan viimeistään kuudelta.

Entinen kiire on kuitenkin historiaa. Puhelin soi harvakseltaan, sähköposti ei paljon kilkata. Jatkan entisiä harrastuksia, olen mukana muutamien yhdistysten toiminnassa, matkailen ja kirjoittelen. En ole aloittanut mitään sinänsä uutta, mutta onhan nyt tietysti enemmän aikaa lukea, kuntoilla tai vain haahuilla.

Eläkeläinenkin tarvitsee kalenterin. Sen täyttäminen ja tekemisten suunnittelu on vuodenvaihteessa yhtä mukavaa kuin ennenkin. Kalenteri jäsentää tulevaa aikaa ja elämää, ja siihen sisältyy odotuksia, toiveita ja unelmia. Tavoitteeni on, että joka päivälle löytyy jotain itselle tärkeää, harrastus, tapaaminen, yhdistyshommia tai vaikka vesijuoksu.

Kenenkään päivän jännittävin hetki ei saa olla se, pysyykö pystyssä peilijäisillä kaduilla tai ehtiikö tien yli vihreillä valoilla. Kyllä elämässä vanhanakin pitää olla hauskuutta, jännitystä ja yllätyksellisyyttä. Kannattaa ottaa selvää, mitä kaikkea lähitienoolla on tarjolla.

On paljon myös maksuttomia tapahtumia ja kulttuuritilaisuuksia, ja niiden löytämisessä olen nykyään ihan haka. Tämän vuoden uutuuksia ovat kirjastossa lainattavat kausikortit vaikka konserttiin tai teatteriin. Tai mitä jos yllättäisin itseni menemällä jääkiekko-otteluun! Olen ollut katsomassa jääkiekkoa viimeksi 1970-luvulla Tampereella.

Erityisen paljon olen pohtinut eläkeläisen osallisuutta yhteiskunnassa, sekä yleisellä tasolla että myös omakohtaisesti. Jo eläköitymiseen liittyvät käsitteet viittaavat elämästä pois, sivuraiteelle: siirryn eläkkeelle, joudun eläkkeelle tai laskeudun eläkkeelle. On kuitenkin tärkeää, että eläkeläinen voi yhä kuulua johonkin, kokea olevansa osa porukkaa ja tuntea, että minulla ja tekemisilläni on merkitystä. Ikäystävällinen yhteiskunta pitää kaikki mukana, ja tässä järjestöt ja ns. matalan kynnyksen kohtaamispaikat voivat olla avainasemassa.  

Välitinpäätöksenä mietin, onko eläkeläiselämäni edelleen ”haparointia”. Vai olisinko tässä vaiheessa määrätietoisesti askeltamassa nykyeläkeläisen tiellä, joka on monipolvinen, haarautuva ja yllättävä. Vaikea sanoa, mutta kyllä tilinpäätöksen saldo joka tapauksessa on ehdottomasti plussan puolella!

Kirjoittaja: Arja Jämsén

 

Kuva: Arja Jämsén (kotialbumi): Dublinissa ollaan!