Toiveeni on omannäköinen vanhuus

Vanhustenhuollon ongelmat eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. Osassa hoivakodeista on havaittu vakavia laiminlyöntejä, jotka vaarantavat vanhusten terveyttä ja turvallisuutta.

Vanhustenhuolto on kokenut 2000-luvulla myllerryksen, kun isot hoivayritykset tulivat markkinoille. Kehitys on tapahtunut vähitellen, eikä paluuta entiseen ole. Noin puolet tehostetusta palveluasumisesta on ulkoistettu yksityisten tuottamaksi. (HS 6.2.2020.) Pienillä, kodinomaisilla ja usein kolmannen sektorin tai yhden yrittäjän ylläpitämillä kodeilla ei ole juuri mahdollisuutta selvitä.

Hoivan laadusta on oltu huolissaan ja tutuiksi tulivat ”haamuhoitajat”, työvuoroihin merkityt ihmiset, jotka eivät todellisuudessa ole työvuorossa. Hoitajamitoitus on hyvä askel parempaa, vaikkei sekään yksin turvaa hoivan laatua. Kun hoivayritykset lisäävät henkilöä, kaatuvat kasvavat kustannukset kuntien syliin kallistuneiden hoitopäivien muodossa.

Ystävien kesken olemme viihdyttäneet toisiamme kuvittelemalla omaa vanhuuttamme ja miten haluaisimme meitä hoidettavan. Toiveita on paljoin ja monenlaisia. Yksi haluaa kuoharia ja ruokia, joista on aikaisemmin nauttinut. Toinen haluaa pukeutua kauniisti ja haluaa, että hänet meikataan vanhanakin. Kolmas haluaa, että hän pääsee teatteriin, konsertteihin ja kahvilaan.

Emeritusprofessori Jaakko Valvanne toivoo saavansa hoitokodissa joka päivä suklaata, alkoholitonta olutta ja maapähkinävoita. Hän haluaa myös, että häntä kannustetaan liikkumaan aktiivisesti. Hän haluaa päästä ulos, kylille ja rock-konsertteihin. (HS 30.12.2019.)

Väestörakenne on armoton. Kohta suuret ikäluokat alkavat tarvita ympärivuorokautista apua. Vaikka kuinka nykyiset kodit mahdollistaisivat varustetasoltaan ja tekniikaltaan siellä asumisen, se ei ratkaise hoivan ongelmaa. Suurilla ikäluokilla on omat odotuksensa hoidon ja hoivan laadusta. Jos tämä yksityistämisen kehitys jatkuu tällaisena, niin laadukasta hoivaa on kyllä saatavilla, mutta vain suurella rahalla. Ne, joilla ei ole siihen varaa, joutuvat tyytymään siihen, mitä on tarjolla. Tässä on jotakin tuttua ja vanhaa, paluuta kunnalliskotiaikaan.

Aikanaan 1980-luvulla trendinä oli muuttaa vanhainkoteja kodinomaisemmiksi. Tavoitteena olivat yhden hengen huoneet ja omat peseytymistilat. Kiinnitettiin huomiota ulkoisiin puitteisiin kuten vanhusten omiin huonekaluihin, viherkasveihin ja henkilökohtaisiin tavaroihin. Ajateltiin, että henkilökohtaisuus tuo myös itsemääräämisoikeutta.

Toteutuu meidän toiveemme kylmästä ja poreilevasta kuohuviinistä tai ei, tärkeintä on, miten meihin suhtaudutaan ihmisinä. Pidetäänkö meitä aktiivisina aikuisina vai hoidon kohteina? Itse haluan omannäköistä elämää, se ei olisi pelkkää hoivaa, vaan myös elämää ja asumista. Haluan kohtaamista, koskettamista, välittämistä ja kuulluksi tulemista. Kyse on omasta tahdostani ja tärkeää on, miten siihen pyritään yhdessä minun, omaisten ja hoitohenkilökunnan kanssa.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela

Kirjoitus on julkaistu myös Etelä-Saimaan näkökulma-palstalla 10.2.2020.