Toimittajien pitää osata kirjoittaa niin, että Pihtiputaan mummokin ymmärtää. Näin toimittajia kuulemma ennen koulutettiin. Ja mummosta tulikin elävä legenda.
Mitä me tiedämme tästä Pihtiputaan mummosta? Hän on vanha, ei ole käynyt paljon kouluja ja asuu vaatimattomasti maaseudulla. Pihtiputaan mummon vastakohta voisi olla kaupunkilaisserkku, helsinkiläinen puuma. Itsenäinen, aktiivinen ja hieman villi ikääntyvä nainen, joka on kiinnostunut nuorempien miesten seurasta.
Mummot ja puumat ovat tietenkin karkeita ja kaavamaisia yleistyksiä vanhoista naisista. Maalla asuva mummo elää kuitenkin ikäihmisen prototyyppinä harvinaisen sitkeässä vuosikymmenestä toiseen. Ja onhan näillä mielikuvilla todellisuuspohjaa nykyisten keski-ikäisten lapsuudessa. Oma mummoni oli pyöreä, hiirenhäntälettinen emäntä, joka siniruutuinen esiliina päällä paistoi uunijuustoa ja tuoksui lievästi navetalta. Markkinamaailma käyttää meidän nostalgisia muistojamme kilvan hyväksi. Kaupan on mummon muussia, mummon lihapullia ja mummonmökkejä.
Menneen maailman muistot säilyvät mielissämme. Siitä huolimatta ikäasenteet olisi syytä päivittää 2020-luvulle. Niin maalla kuin kaupungissakin asuu monenlaisia vanhuksia. Mummo maalla -mallissa meille maalataan helposti kuva yksinäisestä, pienituloisesta vanhuksesta, jota mitä ilmeisemmin odottaa surkea kohtalo. Vaihtoehtoina ovat jääminen yksin keskelle korpea tai sitten muutto kuntakeskukseen hoitokotiin.
Mutta vaihtoehtoja on lukuisia ja vanheta voi monella tavalla. Ikäihmisiä on maallakin joka lähtöön. On ikääntyvää käsityöläistä, tutkijaa ja yrittäjää, taiteilijaa ja viljelijää. On aktiivisia eläkeläisiä, jotka eri tavoin ovat oman kylän yhteisöllisyyttä kannattelevia voimia. Tämä ikäihmisten luova kirjo jää meiltä helposti huomaamatta, vaikka juuri tähän maaseudun monimuotoisuus ja kasvava elinvoima voisi omalta osaltaan pohjautua.
Jotta ikäihmisten voimaa, potentiaalia ja luovuutta ei hukattaisi, maalla asumiseen tarvitaan arkisia elämisen edellytyksiä. Laajakaistaa, valokuitua ja digitaitoja, kulkuyhteyksiä niin, että ilman omaa autoakin pääsee liikenteeseen, pyörillä liikkuvia sosiaali-, terveys- ja kulttuuripalveluita, mökkitalkkareita ja yhteisöllisyyttä, porukkaan kuulumisen tunnetta. Eräs maalla asuva tuttavani kertoi kerran arjestaan ja sanoi, että jokaisella pitää olla joku Erkki tai Maija, jolle voi soittaa, kun tarvitsee apua tai juttukaveria.
Suomalainen maaseutu taitaa pitkälti toimia
mummoenergialla. Ajatellaanpa vaikka kyläyhdistyksiä, hirvipeijaisia tai
kesäteattereita. Heissä on jotain samaa kuin Venäjän mummoissa, babushkoissa,
joita ilman perheet eivät selviäisi eikä yhteiskunta toimisi.
Nyt onkin korkea aika pitää huolta, että maaseudulla asuu jatkossakin kaikenlaisia
mummoja. Hukka meidät perii, jos mummopula uhkaa. Ja vielä, kyllä kaikenlaisia
pappojakin tarvitaan, heistä lisää joku toinen kerta.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin 7.4.2021 sanomalehti Karjalaisessa.
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsénin kotialbumi
No comments:
Post a Comment