Vanha nainen tanssii omassa rytmissä

Eveliina Talvitie on viisikymppinen toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa suomalaisista naispoliitikoista. Nyt hän tarttuu naisen ikääntymiseen. Aihe on virinnyt osin oman ikääntymisen myötä.

Kirjan keskeiset käsitteet ovat nainen, vanha ja tanssi. Kirjaan on haastateltu 11 julkisuudesta tuttua naista, suuri osa heistä erilaisissa luovissa ammateissa, näyttelijöitä, tanssijoita, kuvataiteilijoita. Lisäksi haastatellaan psykologia, ay-johtajaa ja toimittajia. Tanssi kulkee kirjan punaisena lankana ja elämän metaforana. Riemullinen tanssi, liike ja voima, johon sisältyy myös kipua ja tuskaa.

Talvitien kutsu haastateltavaksi ”Vanha nainen tanssii” -kirjaan ” sai vaihtelevan vastaanoton. Moni koki otsikon ”täräyttävänä kysymyksenä”, joku jopa rienauksena. Enhän minä ole vanha! Lopulta kuitenkin vain yksi kieltäytyi mukaantulosta.

Talvitie käy dialogia haastateltaviensa kanssa ja pohtii myös omaa suhdettaan ikääntymiseen ja naiseuteen. Miksi naisen suhde ikääntymiseen on keskimäärin vaikea ja puolustuskannalla olemista? Suhtaudumme ikään ja ikääntymiseen ristiriitaisesti. Ikä on vain numero, sanomme. Mutta samaan aikaan työmarkkinoilla vallitsee toisenlainen tilanne, ja ikä on varsinkin naiselle rasite. Ulkonäköpaineet ovat arkinen tosiasia. Talvitie kuvaa naisen loikkaa työelämässä lyhyeksi pyrähdykseksi. ”Ensin olet tyttö ja seuraavassa hetkessä täti.”

Mistä kertoo se, että ”vanha” koetaan sanana vaikeaksi, ikäväksi, jopa loukkaavaksi?  Eikö ole sallittua ikääntyä? Näyttelijä Seela Sella on vastannut tähän, ettei hän ole seniori eikä hörönlörö, vaan vanha ihminen. Samalla kaikenikäiset Seelat elävät hänen sisällään, ja sieltä kumpuaa taitelijan luomisvoima. Talvitie kuvaa, että vanha kantaa nuorta mukanaan ja voi palata siihen milloin vain.

Haastateltavat suhtautuvat ikääntymiseen ja ”vanhana naisena” elämiseen pääsääntöisesti myönteisenä asiana. Kremppaa tulee, peilistä katsoo välillä tunnistamaton naama, jalka ei aina tanssissa entiseen tapaan nouse, mutta siitä huolimatta eletään elämän parasta vaihetta. Ikääntyminen on onni, mahdollisuus uuteen, kun on elämälle utelias.

Olisi kiinnostavaa jatkaa aiheen käsittelyä lähestymällä kaikenlaisia, erilaisia naisia. Kotiäitejä, tehtaantyöläisiä, emäntiä, toimistotyöntekijöitä, opettajia, hoitajia… Miten he kokevat oman ikääntymisensä tässä yhteiskunnassa?

Voisiko vanha nainen olla ylpeä iästään ja kulkemastaan elämäntaipaleesta? Miten naiset puhuvat toisistaan, toistensa ulkonäöstä ja ikääntymisestä? Miten olisi mahdollista lisätä armollista katsetta itseen ja ikääntyviin kanssakulkijoihin?

Lukijan pohdittavaksi jää, miten itse puhuu iästä ja ikääntymisestä.

Kirjan upeat valokuvat ovat Jyri Pitkäsen.

Eveliina Talvitie: Vanha nainen tanssii. Into. 2021.

 

 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: tanako: Red toes.

Kirjaesittely on julkaistu ikäosaamisen verkkolehdessä IkäNYT! helmikuussa 2021.

 

Ikä ei ole häppee

”Onko järkeä rokottaa vanhuksia, hekö ovat Suomen pelastus?” Näin kysyttiin sanomalehden tekstiviestipalstalla (Karjalainen 7.2.2021).

Hyytävän hetken mieleen nousi historian uumenista Endlösung, lopullinen ratkaisu. Niin sanottuja väestörakenteen haasteita ja ongelmia on maailman sivu selätetty julmilla keinoilla. Viestin lähettäjä ei varmasti tätä tarkoittanut. Ehkä hän vain kipuili korona-ahdistuksensa kourissa ja odotti omaa rokotusvuoroaan.  

Korona tuntuu kuitenkin kärjistäneen suomalaisten ikäasenteita. Viime keväänä 150 000 yli 70-vuotiasta eri puolilla Suomea sai puhelun joko kunnan työntekijältä tai vapaaehtoiselta. Vanhuksilta kysyttiin, mitä kuuluu. Jotkut vanhukset kertoivat kohdanneensa ulkoillessaan tai asioilla aggressiivista käytöstä muun muassa lapsiperheiltä. Oli pilkattu, huudeltu ja käsketty kotiin. Suurin osa kertoi kuitenkin onneksi pärjäävänsä hyvin, vaikka koronarajoitukset ahdistivat.

Monet vanhukset kuvasivat kevään korona-aikaa tukalaksi. He yrittivät seurata tarkkaan virallisia ohjeistuksia ja toimia oikein. Arki muuttui, kauppa-asioita ja muita elämän perustoimia piti järjestellä uusiksi. Harrastusryhmät päättyivät eikä tuttujen kesken enää tavattu. Monen vanhuksen lähipiiri oli vielä lisäksi tomerana neuvomassa ja ohjeistamassa elämää ja käyttäytymistä. Vanhuksesta saattoi tuntua, että on koko ajan tiellä ja tukkona. Sanalla sanoen ongelma.

Tuntuu, että korona-aika teki näkymättömät näkyviksi, niin vanhukset kuin asenteet ja arvomaailmankin. Rokotusjärjestystä pohditaan lääketieteellisin perustein. Siitä huolimatta keskustelu toi hieman varjotusti esille myös arvokeskustelun. Kysytään, tekstiviestin lähettäjän tavoin, ketkä ovat Suomen tulevaisuuden ja menestyksen näkökulmasta tärkeimpiä väestö- ja ikäryhmiä ja siten etuoikeutettuja rokotusjonon keulapaikoille.  

Kevään kuntavaaleissa pohditaan isoja kysymyksiä ja tehdään kauaskantoisia arvovalintoja. Kannattaa tarkkaan seurata, mitä ja miten väestön ikääntymisestä ja maan niin sanotusta harmaantumisesta puhutaan. Millaiset teemat ovat päällimmäisinä, kun puhutaan vanhuksista? Onko keskustelu huolipuhetta, tilastolukuja ja -taulukoita? Vai löytyykö tulevaisuuteen innostavia näkymiä ja ratkaisuja, joissa vanhoilla ihmisillä on tärkeä ja merkityksellinen paikkansa?

Ollaan vaaleissa aktiivisia, kukin omalla tavallamme. Tällä hetkellä Suomessa on melkein miljoona yli 70-vuotiasta eikä ole yllätys, että lisää tulee. Tulevaisuuden yhteiskunnassa ikä ei ole häppee.

 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Pippa Jämsén 

 

     

Työtä, eläkeputkia ja ikäihmisiä

 

Vielä muutama vuosikymmen sitten ihmiset heittivät työlle ja työpaikalle heipat heti, kun lakisääteinen eläkeikä koitti. Nyt vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti. Kuitenkin keskimääräinen eläköitymisikä on Suomessa kansainvälisesti tarkastellen alhainen, reilut 60 vuotta. Meillä lähdetään sankoin joukoin varhais- tai työkyvyttömyyseläkkeelle reilusti ennen aikojaan. Ja siihen on syynsä.

Tuore selvitys valaisee eläkeläisten näkemyksiä ja kokemuksia työssäkäynnistä. Eläkeliiton sähköpostikysely marras-joulukuussa 2020 tavoitti 5 000 vastaajaa, ja ensimmäiset tulokset on raportoitu ripeästi nyt tammikuussa.

Selvityksen päätulos on, että eläkeläisiä kiinnostaa työnteko eläkkeen rinnalla. Työssäkäymistä ja eläkkeellä oloa punnitaan kuitenkin monesta vastakkaisesta suunnasta. Eläkeläistä vetää työelämään se, että hän haluaa yhä hyödyntää osaamistaan ja hakea työn kautta elämään lisäsisältöä ja sosiaalisia suhteita. Toisaalta vapaa-aika ja harrastukset kiehtovat. Osa haluaa ja tarvitsee työtä toimeentulon takia, koska pienellä eläkkeellä ei muun muassa korkeiden asumis- ja lääkekustannusten takia tule toimeen.  

Asia selvä, mutta millaista viestiä lähettävät työelämä ja työnantajat? Sitä voi kuvata ristiriitaiseksi.  Työelämästä tulee eri aloilta huolestuneita viestiä uhkaavasta työvoimapulasta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla, puhtaanapito-, opetus-, rakennus- ja niin edelleen alalla kaivataan lisätyövoimaa jo nyt. Pitkäkestoinen tavoite on myös ollut työurien pidentäminen. Olisiko eläkeläisistä näiden ongelmien osaratkaisuksi?

Työurien pidentäminen ja myös eläkeläisten laajempi ”paluu” työelämään edellyttää työelämän monimuotoistumisen ymmärtämistä. Viekö eläkeläinen työpaikan nuorelta? Voiko, saako vai olisiko jopa hyvä, jos työyhteisössä olisi erilaisia ja eri-ikäisiä työntekijöitä? Entä jos ikääntyvältä työntekijältä ei kysyttäisikään, joko olet jättänyt eläkehakemuksen, vaan keskusteltaisiin yhdessä, miten työntekijä haluaisi työssä mahdollisesti jatkaa?

Rekrytoinnin ja ja yt-neuvottelujen ikäystävällisyyttä voi myös pohtia. Ladotaanko yli 50-vuotiaiden hakemukset heti pinoon, josta ei kutsuta työhaastatteluun? Haetaanko yt-neuvottelujen ratkaisuja ”eläkejärjestelyistä”? Loppuvuodesta 2020 hallitus teki historiallisen päätöksen asteittain poistaa ns. eläkeputki eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivät. Nähtäväksi jää, miten päätös vaikuttaa ikääntyvien työllisyyteen.

Eläkeläisten selkeä kiinnostus työntekoon kannattaa ottaa tosissaan. Eläkeliiton selvityksen mukaan eläkeläiset toivoisivat ikääntyvien työntekijöiden rekrytointiin erikoistuneita firmoja. Tällaisia tuolla maailmalla jo toimii. Lisäksi tietoa kaivataan muun muassa verotuksesta. Samalla on tärkeää miettiä esimerkiksi, millaiset perehdytyskäytännöt työpaikalla ovat. Vaikka eläkeläinen palaisi entiseen työyhteisöönsä, ovat tietojärjestelmät ja muut käytännöt jo koronankin takia muuttuneet lyhyessä ajassa.  

Petraamista on myös asenteissa puolin ja toisin. Mitä jos ei leimattaisi ikääntyvää työntekijää suorilta käsin jarruksi ja muinaismuistoksi menneiltä ajoilta. Ja toisaalta ei eläkeläis-työntekijänkään ehkä kannata ottaa joka asiaan kantaa siitä näkökulmasta, että ”jo 70-luvulla me tämän tiesimme, kehitimme ja osasimme…”

 

Lähde: Hiltunen, K. 2020. Eläkkeeltä töihin -kysely. Eläkeläisten kokemuksia, asenteita ja motiiveja eläkkeellä työskentelystä.  Eläkeliitto.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

 

 

 

 

Pitkää ikää ja onnellisuutta japanilaisittain

 

Kirjoitin (5.3.2019) blogin ” Elämälle kiitos, mutta ei liian pitkälle”. Siinä pohdin ”liian pitkän” elämän merkityksellisyyttä tietysti länsimaisin silmälasein. Kirjaan ”Ikigai, pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain” suhtauduin aluksi varauksella, mutta kirjassa olikin paljon ajateltavaa nimenomaan ikäihmisten elämän tarkoituksen näkökulmasta. Kirjan tekijät olivat oleskelleet Japanissa kylissä, joissa asui tavallista enemmän iäkkäitä eli lähes 100-vuotiaita. He tutkivat pitkän iän ja onnellisuuden lähteitä.

Ikigai on japanilainen käsite, jonka voi kääntää tekemisen iloksi. Sitä voi kutsua myös elämän tarkoitukseksi. Ikigailla tuntuu olevan yksi selitys japanilaisten pitkäikäisyydelle. Lähtökohtana on toimeliaisuuden säilyttäminen elämän loppuun saakka.

Kirjassa oli monia konkreettia asioita mielekkyyden lisäämiseksi omaan elämään. Kokoan tähän kirjasta  muutamia teemoja.

Älä jää omasta elämästäsi ”eläkkeelle”, vaan pidä itsesi toimeliaana. Länsimaissa eläkeiän ja työn raja on erilainen kuin Japanissa. Meilläkin tuetaan eläkeläisiä työntekoon, mutta Japanissa työn käsite on paljon laajempi kuin meillä. Siellä tämä tarkoittaa, että jos luovut rakastamistasi asioista, niin menetät elämän tarkoituksen. Joillekin meistä työ on voinut olla sellainen. Jokaisen tulisi löytää itselleen oma intohimon kohde tai tehdä jotakin arvokasta kuten olla hyödyksi muille.

Ota rauhallisesti, kiire heikentää elämänlaatua. Kun kiire unohtuu, aika ja elämä saavat uuden ulottuvuuden. Kiire ja ”eläkeläisen kiireet” ovat suhteellinen käsite. Sanoisin, että levon ja lähtemisen tulee olla tasapainossa.

Älä syö itseäsi täyteen. Jos haluat pysyä pitkään terveenä, niin syöminen täytyy lopettaa, ennen kuin vatsa on täysi eli että syö vain 70 %. Kiinnitä myös huomio annosten kokoon. Tässä riittää itselleni opeteltavaa.

Vietä aikaa ystävien kanssa. Ystävät ovat ihmelääke. Hyvä keskustelu keventää mieltä ja tarinoiden kertominen ja kuunteleminen huojentaa oloa. Ystäviltä voi pyytää apua ja neuvoja, heidän kanssaan voi unelmoida ja elää. Ystävät ovat nousseet tänä vuonna arvoon arvaamattomaan.

Hymyile. Ystävällisellä eleellä saa ystäviä ja itsekin rentoutuu. Hymyn ja ystävällisten eleiden tärkeyden huomaa erityisesti nyt, kun olemme maskien takana.

Elä hetkessä ja ole kiitollinen. Älä murehdi menneistä, äläkä pelkää tulevaisuutta. On vain tämä päivä, käytä se parhaalla mahdollisella tavalla. Omista päivästäsi pieni hetki kiitollisuudelle, onnellisuutesi kasvaa. Kun oma kiitollisuus kasvaa, niin jaettavaa riittää muillekin.

Mene luontoon. Luonnossa voi ladata akkuja. Suomalaisille luonto on tärkeä elementti. Onkin pohdittava, miten luontosuhdetta pidetään yllä toimintakyvyn heikentyessä.

Hoida itsesi kuntoon seuraaviin syntymäpäiviisi mennessä. Päivittäinen kevyt liikunta pitää kehon ja mielen virkeänä. Vierivä kivi ei sammaloidu. Uuden vuoden kestolupaus yleensä on, että tulevana vuonna pidän paremmin huolta itsestäni. Tämä on hyvä ja konkreettinen tavoite. Onneksi oma syntymäpäiväni on vasta myöhään syksyllä. Saan ”ostettua” lisäaikaa lupaukselle.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela, Carcìa & Miralles IKIGAI, Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain.  2017.

Kuva: Tuija Nummela, Luontoa ja mielenrauhaa

Paikalla etänä

 

Kokouskäytäntöihin on tänä vuonna tullut uusi termi; paikalla etänä. Monissa kokouksissa on ollut osanottajia sekä paikan päällä että etäyhteyksien välityksellä. Kun kokouksen alussa todetaan läsnäolijat, niin etäyhteyksien päässä olevien odotetaan sanovan ”paikalla etänä”.

Olen pitänyt itseäni ikätasoni huomioiden kohtuullisena digiosaajana. Käytän sujuvasti sähköpostia, mobiili-pankkia, päivän lehdet luen läppärillä ja ”googletan” ahkerasti. Olen jäsenenä monissa WhatsApp-ryhmissä ja välitän sujuvasti liitetiedostoja.  Matkaliput olen jo kauan hankkinut suoraan verkosta ja nyt myös paikallisbussiin hyppään sujuvasti puhelimen näyttöä vilkuttaen.

Tämä vuosi on kuitenkin mullistanut kaiken. Keväällä jouduin jo ottamaan jälleen uuden digiloikan. Eläköitymisen jälkeen minulla on ollut vielä koulutustehtäviä, jotka ovat olleet erittäin mieluisia. Olen vetänyt oman alani opiskelijoille seminaareja.  Ryhmien kanssa työskentelystä olen saanut itse myös paljon.

Luonnollisesti nämä seminaarit pidettiin verkossa. Vaikka sain kaiken tarvittavan teknisen avun, niin silti tilanne ensimmäisen seminaarin osalta oli jännittävä. Seminaari sujui hyvin, mutta omassa tunnemaailmassa siitä puuttui jotakin: aito vuorovaikutus.  Entisen onnistumisen ilon tilalle tulikin pieni tyhjyys. Kaikki energia meni tekniikan kanssa toimimiseen.

Mutta kaikkeen tottuu ja uutta oppii. Syksyllä seuraavan ” hybridi"-seminaarin (osa porukasta läsnä ja osa etänä) vetäminen tuotti jo onnistumisen iloa. Minäkin osasin sujuvasti kommunikoida lähellä ja etänä olevien kanssa.

Kokouskäytäntöihin aika on luonut aivan oman kulttuurinsa. Aikaisemmin tunsi itsensä jopa luuseksi, jos ei mennyt kokoukseen paikan päälle. Vähitellen entistä useampi olikin kokouksissa läsnä etänä. Kokouksissa etänä oleminen vaati opettelunsa. Suhteellisen nopeasti perusasiat olivat hallussa: mikrofonit  ja kamerat kiinni ja auki oikeaan aikaan, puheenvuoropyyntötassu toiminnassa. Aloin tuntea jo lähes täysvaltaista osallisuutta. Tällä hetkellä osaan luontevasti osallistua, mutta kokoukseen kutsumiseen ei osaamiseni vielä taivu.

Uusi kokouskäytäntö helpotti myös arkea, ei tarvinnut lähteä kotoa. Pitkien kokousten aikana voi tehdä sijaistoimintoja kuten neuloa. Eräs ystäväni kertoi aina varanneensa matonkuteiden leikkaamista kokousten ajaksi. Suorittajasukupolven tapa toimia jatkuu eläkkeelläkin. Vaikka kokoukset toimivat hyvin etänä, niin joka kerran ”live-kokoukseen ” mennessä kuulee saman; onpa kiva tavata.

Verkkokokousten jälkeen olen aina väsyneempi kuin oikeiden kokousten jälkeen. Ne kuormittavat mieltä eri tavalla kuin aito läsnäolo. Ajattelin, että tämä on vain oman kömpelön digiosaajan kokemus. Olen kysellyt työssä olevien kavereiden kokemuksia, hehän elävät tätä elämää koko työpäivän. Suurin osa tuntuu olevan todella väsynyt teams- ja zoom -elämään.

Kun olin päässyt sisälle tähän outoon maailmaan, niin nälkä alkoi kasvaa syödessä. Sain oman kirjani valmiiksi ja haaveilin julkistamistilaisuudesta ystävien kesken.  Kokoontumisrajoitusten vuoksi tämä ei tietenkään ollut mahdollista. Osaavien ihmisten myötävaikutuksella sain järjestettyä julkistamistilaisuuden striimattuna ja näin voinkin kutsua mukaan aikomaani paljon laajemman joukon.  Tilaisuus oli todellinen menestys. Monien tuttujen ja tuntemattomien yhteydenotot ja palautteet ovat antaneet paljon iloa.  

Jatkoa seurasi. Toimin vapaaehtoisjärjestössä, joka on organisoinut vuosittain kansainvälinen vaihto-ohjelman sosiaalialan työntekijöille. Nyt ei vaihdeta maita eikä maanosia. Yhtäkkiä enemmän innokkaana kuin älykkäänä löysin itseni ryhmästä, jossa suunnitellaan virtuaalista vaihto-ohjelmaa. Kyllä vanha koirakin oppii pienin askelin istumaan uudessa ajassa.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela, Seniorin työkalupakki

 

 

 

Maskikeittoa ja joulun odotusta

Eläkeläisen arki soljuu hiljalleen kohti joulua ja vuodenvaihdetta. Maskikeittoa hämmennellessä on aikaa miettiä tätä kummallista vuotta. Ensin hirvitti. Mitä on tulossa, sairastunko tai sairastuuko joku läheinen, kuka käskee ja mitä, kuka tottelee, kuka ei?

Sitten alkoi sopeutumisen vaihe ja ns. uusi normaali. Etätyöt, etäopiskelu, karanteeni tai eristys kotona tai laitoksessa. Elämä alkoi mitenkuten sujua, kunnes toinen ja kolmas aalto hyökyivät päällemme. Kaikki alkoi alusta, olimme ehkä kuitenkin hieman paremmin varustautuneita.  

Olemme kaikki yhdessä ja samassa koronaveneessä, mutta konkreettiset elämänolomme ja henkiset eväämme vaihtelevat. Emme ole koronan edessä tasa-arvoisia. Korona-aikojen pitkäkestoisia vaikutuksia ei kukaan tiedä.

Osa meistä työskentelee aloilla, joissa etätyöt eivät ole mahdollisia. Esimerkiksi kaupassa, sairaalassa, liikenteessä, päiväkodissa, joissa ollaan liki kanssaihmisiä. Nämä ihmiset pitävät yhteiskunnan pyöriä pyörimässä eikä heillä ole valinnanvaraa. Matkailussa ja ravintola-alalla on paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet työnsä ja toimeentulonsa.  

Todennäköisesti seuraukset jakaantuvat. Osalla seuraukset eivät ehkä ole dramaattisia. Elämä jatkuu ensijärkytyksen jälkeen suhtkoht normaalina. Osa saattaa voida jopa entistä paremmin, löytää uusia elämän merkityksiä ja syvyyksiä. Osa taas on voinut ennenkin huonosti ja nyt vielä huonommin. Heikko taloudellinen toimeentulo muuttuu entistä surkeammaksi. Mielenterveys ja ihmissuhteet kärsivät. Jo tällä hetkellä lähisuhdeväkivallan on todettu lisääntyneen.    

Hanna Ylöstalo Turun yliopistosta on osa tutkijaryhmää, jonka valtioneuvoston kanslia on kutsunut kokoamaan päättäjien avuksi tietoa koronan vaikutuksista. Ylöstalo selvittää koronan vaikutusta eriarvoistumiseen. Hän kuvaa syksyn tunnelmiaan twitterissä 9.12.2020: ”Olen kerännyt koko syksyn ajan tutkimustietoa koronan vaikutuksista eriarvoistumiseen. Siksi nää korona-aikaa romantisoivat keskiluokkaiset vuodatukset saa mut raivon partaalle. Pysähtyminen, jooga, mökkeily, käsityöt ja se helvetin hapanjuurileipä, aahh!”

Niinpä. Tänä vuonna on toistettu sanoja resilienssi ja yhteisöllisyys. Resilienssin voisi rinnastaa tuttuun suomalaiseen sisuun. Se on joustavuutta muuttuvissa tilanteissa, kykyä sopeutua stressaaviin ja yllättäviin muutoksiin. Sitä tarvitaan, mutta elämänkorttimme ovat erilaisia. Toisilla on huonommat ja ruttuisemmat kortit kuin toisilla.

Yhteisöllisyys on keskinäistä luottamusta, yhteenkuuluvuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta. Tarvitsemme luottamusta siihen, että vaikeissa tilanteissa saamme apua ja tukea. Me olemme yhdessä ja samassa veneessä eikä ketään jätetä rannalle oman onnensa nojaan eikä heitetä yli laidan.

Joulun kirjavinkiksi sopinee Rutger Bregmanin Hyvän historia. Olen tyytyväinen, että olen kirjaston varauslistalla vasta nro 55. Se tarkoittaa, että hyvän historia ja tulevaisuus kiinnostavat.

 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén 

 

 

 

 

 

Ikäruoka ja yhdessä syömisen ihanuus

 

Webinaarien seuraamisesta on tullut uusi korona-ajan harrastukseni. Yksi päivä höristin korviani. Puhe oli ikääntyneiden ravitsemuksesta, mutta vanhasta teemasta puhuttiin virkistävällä tavalla. Ruokapyramidit ja lautasmallit olivat sinänsä ennallaan, mutta lisäksi korvani kuulivat jotain uutta ja innostavaa. Kyse oli tuoreesta ikääntyneiden ruokasuosituksesta Vireyttä seniorivuosiin.

Ruoka ja syöminen eivät tarkoita vain suositeltavia ja vältettäviä ruoka-aineita, proteiinia, vitamiineja tai maitotuotteita. Kyse on myös laajemmasta asiasta kuin ateriapalveluista. Kyse on myös ruokaympäristöistä, missä ja keiden kanssa syömme ja miten ruokapalvelut ja -paikat ovat saavutettavissa. Tämä on nyt korona-aikaan tullut korostuneesti esille.

Korona on tuonut mukanaan myös hyvää: kaupat ovat kehittäneet verkkopalveluitaan. Osa kaupoista on lähtenyt kehittämään toimintaansa yksilöllisempään ja palvelevampaan suuntaan. Samalla kaupat kiinnittävät huomiota ikäystävällisyyteen, oli sitten kyse verkkokaupasta tai kotiinkuljetuksesta. Kaupat ovat kehitelleet myös järjestöyhteistyössä turvallista kauppakassi- tai kauppakaveritoimintaa.

Sodexo on monelle tuttu henkilöstö- ja opiskelijaruokailuista. Webinaarissa kerrottiin Sodexon eläkeläisille suunnatusta kampanjasta, jossa eläkeläiset saivat lounaan reippaasti alennettuun hintaan. Kampanjasta koitui muutakin iloa kuin ruokailu. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ruokailun lomassa ja ostivat vielä hävikkiruokaa mukaansa. Oi, että, jos tuollainen kampanja kotipaikkakunnalle koronan jälkeen tulisi, niin mukaan menisin!

Ikääntyvien ruokailusuosituksen tärkeä viesti on se, että ruokailu on elämys. Syöminen on paitsi tärkeää ja välttämätöntä, myös ihanaa. Se ei ole vain jouleja ja kaloreita, se on myös kulinaarinen ja esteettinen elämys. Usein korostetaan, että ikäihmiset kaipaavat lapsuutensa ruokia. Ja totta, kyllä minäkin välillä äidin tekemää kalakukkoa ikävöin. Mutta ei pidä unohtaa, että ikäihmisetkin ovat matkustelleet ja haluavat yhä tutustua uusiin ruokiin ja makuihin. Ei minunkaan suuni tuohesta ole, sanoi äitini ennen vanhaan.  

Osa ikäihmisistä syö huonosti, yksipuolisesti tai liian vähän. Yksinasuvan saattaa olla vaikea innostua kokkailemaan itsekseen. Leskimiehellä voivat ruuanlaittotaidot olla ihan nollassa, jos vaimo on perheessä hoitanut keittiöhommat. Muistisairautta sairastavalla ruuanlaittotaidot ja syöminen hiljalleen unohtuvat. Lisäksi on iso joukko eläkeläisiä, jotka kitkuttelevat vähimmäiseläkkeillä. Yhteisruokailut olisivat kaikille näille ryhmille iso apu. Ikäihmiset kannattavat kestävää kehitystä, ja hävikkiruoka maistuisi monille, jos vain tieto hävikkiruokapaikoista tavoittaisi.

Kunhan koronasta päästään, olisi syytä alkaa vahvasti kehittämään monipuolista ikäruokailua. Ruokapaikat tarjoamaan eläkeläislounaita, lisäksi kursseja ja paikkoja, joissa ensin tehdään ruokaa yhdessä ja sitten siitä nautitaan yhdessä. Järjestöt ja monet hankkeet ovat tätä kokeilleet hyvällä menestyksellä. Joskus eläkeläiset ovat voineet käyttää koulujen ateriapalveluita. Yhteisruokailut vahvistavat yhteisöllisyyttä, ja ihmiset tutustuvat ja saavat iloa ja virkeyttä elämäänsä. Hyvän kehä lähtee liikkeelle ja poikii uutta hyvinvointia.

Tunnetussa kehittämisen sloganissa sanotaan, ettei mitään meistä ilman meitä. Ikäihmisten tulee olla mukana kehittämässä ikäruokailua. Millaiset ruokapaikat miellyttävät, miten sinne kuljetaan, millainen sisustus, millaista ruokaa, millaisia kursseja halutaan, mihin hintaan kaikkea tätä.   

Lähteet

Ikääntyneiden ruokasuositus. Vireyttä seniorivuosiin. VRN. THL. Ohjaus 4/2020.

Hyvä ruoka ja ravitsemus ikääntyessä. Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Ikäruoka 2.0 -hanke.  Webcast 3.12.2020.

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: THL