Muistiosaaminen on tulevaisuuden kansalaistaito

Arja Jämsén

Muistisairaus uhkaa yhä useampaa – lue 10 tärkeää kysymystä! Viisi muistisairauden riskitekijää! Tästä tunnistat muistisairauden! Onko minulla muistisairaus? Näin ehkäiset muistisairauden!

Tuttuja iltapäivälehtien lööppiotsikoita, jotka ehkä saavat tempaamaan lehden lauantain ruokaostosten lisäksi. Muisti on esillä myös aikakauslehdissä. Saamme lukea koskettavia haastatteluja puolison sairastumisesta ja vuosien omaishoitajuudesta. Monet julkisuuden henkilöt, näyttelijät ja poliitikot, kertovat lehdessä isänsä, äitinsä, mummonsa tai vaarinsa muistisairaudesta, miten se alkoi ja miten se eteni.

Muisti ja muistaminen ovat tulleet uudella tavalla myös näytelmiin ja taiteilijoiden ohjelmistoihin. Tuore tv-sarja Kultakala kertoo äidin muistisairaudesta ja äidin ja tyttären suhteesta sairauden edetessä. Käsikirjoituksen kerrotaan perustuvan tositapahtumiin.

Muisti kiinnostaa ja muistisairaus pelottaa. Monet kertovat pelkäävänsä vanhuudessa eniten muistisairautta. Sen koetaan uhkaavan itsenäistä toimintakykyä, ajattelua ja olemassaoloa ihan eri tavalla kuin jokin muu sairaus. Yksinasuvilla huoli pärjäämisestä on ymmärrettävästi vielä muita suurempi. Tulevaisuuden kuvaa ei välttämättä myöskään kirkasta esimerkiksi vanhustenhuollon kiistämättömät ongelmat, työntekijäpula ja koronan aiheuttama hoitovelka.

On totta, että muistisairaudet yleistyvät väestön ikääntyessä, mutta tilanne ei ole ollenkaan toivoton. Ei kannata lietsoa turhaa pelkoa. Kaikki ikääntyvät, mutta kaikki eivät sairastu. Muistisairauksia voi ennaltaehkäistä, ja aivojen terveyttä voi edistää monin tavoin. Muistisairauksia tutkitaan niin Suomessa kuin maailmallakin paljon, ja uusia lääkkeitä on myös kehitteillä. 

Ja vaikka muistisairaus osuisi omalle kohdalle tai läheiselle, on hyvä muistaa, ettei elämä siihen suinkaan lopu. Ei muisti kerralla ja yhtäkkiä katoa, eivät kaikki taidot ja osaaminen häviä tuhkatuuleen. Sairaus etenee yksilöllisesti, ja monenlaista tukea on saatavilla.

Tuore esimerkki julkisuudesta on Jorma Saahko, Lotan ja papan pappa, jotka tulivat lauluvideoineen korona-aikana tutuiksi. He ovat avoimesti kertoneet papan sairastumisesta muistisairauteen, mistä he ovat saaneet myönteistä palautetta. Sairautta ei tarvitse hävetä eikä salata. Elämä ei välttämättä supistu muistisairauden myötä, vaan voi päinvastoin rikastua.

Muistisairautta voisi kutsua ”kanssasairaudeksi”, joka koskettaa perheen ja lähipiirin lisäksi laajemmin koko elinpiiriä. Muistisairauksiin liittyvien pelkojen ja väärien uskomusten tilalle tarvitaan oikeaa, tietoa ja ymmärrystä.

Me tunnemme koko kansalle suositeltavan ensiapukurssin, EA!:n. Siellä opitaan perustiedot ja -taidot auttaa erilaisissa hätätilanteissa. Samanlaista tarvetta on nyt myös kansalaisen muistiosaamiselle, arkielämän muistitiedolle ja taidolle.     

Julkaistu aiemmin 23.4.2022 sanomalehti Karjalaisessa. 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén 

                     

                       
 

Ikääntymisrauha on vapautta ikääntyä omalla tavalla

 Arja Jämsén

Sain ystävältä ihanan lahjan. Se on uusi sana: ikääntymisrauha. Sana oli minulle uusi. Joulurauha on tuttu juttu, ja sen alkuperä juontaa kauas keskiajalle. Tarkoituksena oli rauhoittaa joulunpyhät, ettei kansa intoudu riehumaan.   

Naisrauha on myös keskiajan lakeja. Tarkoituksena oli kieltää naisiin kohdistuvia väkivallantekoja. Miten minusta tuntuu, että se taisi jäädä hyvästä tarkoituksesta huolimatta toteutumatta. Helmikuisena lukurauhan päivänä innostetaan ihmisiä keskittymään kirjan ääreen. Linnuille julistetaan keväällä pesimärauha.

Löysin sanahaulla ikääntymisrauhasta Internetissä kaksi osumaa. Toisessa ikääntymisrauha liitettiin ikäihmisten pahoinpitelyihin ja niiden ehkäisemiseen, ja toinen oli keskustelupalstalle kirjoitettu mystinen kommentti: ”Antakaa ihmiselle ikääntymisrauha luotettavien ajoneuvojen parissa”.

Ystäväni oli alkanut käyttää ikääntymisrauha-sanaa ärsyynnyttyään leimaavaan ikäpuheeseen ja siihen, että koko elämä näyttäytyy taisteluna ikääntymistä vastaan. Osta kallista, rypyt takuulla silottavaa anti-ageing voidetta ja jumppaa vatsamakkarat piiloon. Tämä on tuttua erityisesti naisille, mutta saattaa olla leviämässä myös miesten keskuuteen.   

Laulaja Paula Vesala ottaa myös kantaa ikäpuheeseen ja syrjintään äskettäin julkaistussa kappaleessaan Uu mama. Hän kuvailee laulua, että se syntyi rakkaudesta kaikenlaisiin tyyppeihin, jotka elävät omaa elämäänsä juuri niin täyteläisesti kuin itse haluavat. Vesalan musiikkivideolla tanssivat ja ilakoivat kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset naiset juuri sennäköisinä kuin ovat.

Ikääntymisrauhan lisäksi julistaisin mielelläni samaan koriin kuuluvan kehorauhan. Oppisin olemaan kommentoimatta kenenkään lihomista tai laihtumista tai ulkonäköä muutenkaan. Samalla lopettaisin myös oman ulkomuotona hiljaisen mollaamisen. Miltä tuntuisi, jos kehuisimme toisiamme ulkonäön sijasta vaikkapa sanomalla, näytätpä onnelliselta tai iloiselta. Tai jopas olet tehnyt kiinnostavia juttuja viime aikoina.

Iloitsen aina, kun ikääntyvää ihmistä ei arvioida, miten hyvännäköisenä, rypyttömänä tai timminä hän on säilynyt. Sen sijaan voisimme arvostaa ikäihmisen elämänkokemusta, viisautta ja rauhaa, jota hän ehkä luo ympärilleen.

Luotan tulevaisuuteen ja nuorisoon. Tulevien sukupolvien aivolokerot eivät ole enää niin ahtaat kuin meillä vanhemmilla. Kaavamaisia malleja ja ajattelutapoja voidaan reippaasti ravistella ja silloin syntyy ”uusia normaaleja”. Ymmärrämme ja hyväksymme, ettei ole yhtä oikeaa tapaa ikääntyä tai olla ”vanha”. Ihminen kehittyy läpi elämänsä.

On oikein tehdä asioita, mitkä tuntuvat itselle merkityksellisiltä. Iästä riippumatta. Jos tuntuu omalta jutulta syleillä omaa mummouttaan ja kuopsutella kasvimaata, niin se on hyvä. Tai jos haluaa pukeutua minimekkoon ja lähteä diskoilemaan, niin siitä vaan. 

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén  

Väärien tilausten kahvila

 

Arja Jämsén

Tilaat kahvilassa cafe latten ja saatkin eteesi espresson. Tai pyydät hampurilaisen kaikilla mausteilla ja eteesi tulee kebab ranskalaisilla. Mitä ihmettä?

Tällainen kokemus saattaa tulla vastaan Japanissa, jos olet osunut Väärien tilausten kahvilaan. Ensimmäinen Väärien tilausten kahvila oli tiettävästi Tokiossa. Ensin oli kertaluontoinen pop up -kahvila, sitten idea on suosion myötä levinnyt laajemmallekin.  

Kysymys ei ole tahallaan tai kiusallaan tehtävistä virheistä, tarjoilijoilla vaan muisti temppuilee ja lähimuisti varsinkin. Kaikki kahvilan tarjoilijat sairastavat nimittäin muistisairautta, yleisimmin Alzheimerin tautia.

Väärien tilausten kahvilan toiminta-ajatuksessa on useampikin kirkas oivallus. Ensinnäkin muistisairautta sairastavilla ihmisillä on voimavaroja, jotka jäävät liian usein huomaamatta. Tähän sopii vertaus vesilasista. Kun lasi on puolillaan, ajatteletko, että lasi puolityhjä vai puolitäysi?

Toiseksi myös muistisairauteen sairastuneella on oikeus työhön ja oikeus kokea itsensä tarpeelliseksi yhteiskunnan ja yhteisön jäseneksi. Muistisairaudessa ei ole mitään hävettävää eikä sitä tarvitse salata. Sairaus ei vie ihmisarvoa eikä tarvetta tuntea olevansa yhä tarpeellinen. Kahvilan työntekijänä ihminen kuuluu yhteiseen työporukkaan. Lisäksi työ rytmittää ajankulua ja antaa myös pientä lisätuloa.

Kahvilan asiakkaille, naapurustoon ja yhteisöön ”väärät tilaukset” todennäköisesti levittävät ymmärrystä siitä, että meitä on moneksi, mutta me olemme yhdenvertaisia ja mahdumme kaikki tänne. Avoimuus ja tietoisuus muistisairauksista lisääntyy, ja opimme ymmärtämään toisiamme paremmin.

Ehkä opimme myös kärsivällisyyttä. Me kaikki teemme virheitä, unohdamme, muistamme väärin, sähläämme ja sotkemme. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Tätä samaa tapahtuu myös muistisairautta sairastavien ihmisten arjessa.

Kahvilassa sattuu siis usein niin, että tilasit mitä tahansa, saatat saada eteesi mitä tahansa. Kaikki on kuitenkin hyvää. Asiakastyytyväisyysmittausten perusteella vajaa puolet tilauksista meni väärin, mutta 99 prosenttia asiakkaista on tyytyväisiä. Toki varmaan kaikki asiakkaat ovat ennakkoon tienneet, minkälaiseen kahvilaan ovat tulleet. Näkemieni ja lukemieni kuvausten perusteella Väärien tilausten kahvilassa nauretaan paljon – ja yhdessä.

Japanissa ja Suomessa väestö ikääntyy maailmanennätysvauhtia, ja samoin lisääntyvät muistisairaudet. Tällä hetkellä lähes kaikki työikäisenä muistisairauteen sairastuneet siirtyvät eläkkeelle, ja osa kokeekin työn jättämisen helpotuksena.

Osa muistisairauteen sairastuneista haluaisi kuitenkin jatkaa työelämässä, jos se vain olisi mahdollista. Karelia-ammattikorkeakoulu on tarttunut tähän kysymykseen ja selvittää ”Muisti ja työ” -hankkeessa mahdollisuuksia jatkaa työssä ja esimerkiksi työtehtäviä muokkaamalla.

Julkaistu aiemmin sanomalehti Karjalaisessa 15.4.2022.

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Pixabay 

 

 

Rauhaa päälle maan

Arja Jämsén

Vanha sukulaiseni havahtuu ulkoa kuuluviin ääniin. Hän tulee levottomaksi ja kyselee, tuleeko pommikoneita, pitääkö mennä piiloon. Hän oli toisen maailmansodan aikoihin lapsi ja asui itärajan pinnassa. Olin usein kuullut hänen kertovan pommikoneiden jylinästä ja lapsuuden peloistaan.

Muistisairautta sairastavan vanhuksen mieleen oli jäänyt ikipäiviksi se, miten lapsia oli vannotettu menemään pommeja piiloon. Lapset olivat juosseet lähimpään ojaan ja maanneet siellä kauhun myllertäessä mahan pohjassa.

Sotien muistoilta ei vanha interreilaajakaan ole voinut välttyä matkustellessaan Euroopassa. Hilpeä turistitunnelma on aina hiljentynyt muun muassa Berliinin, Prahan ja Varsovan museoissa ja muistomerkeillä. Matkaa jatkaessa on voinut huokaista, ei koskaan enää.

Olen kulkenut itänaapurissa Venäjän Karjalassa ja muualla kuudella eri vuosikymmenellä. Maan nimi on sittemmin vaihtunut Neuvostoliitosta Venäjäksi. Olen reissannut työtehtävissä ja lomilla. Olen tutustunut erilaisiin ihmisiin, ja kokemukset ovat monessa tilanteessa ihmetyttäneet, oudoksuttaneet ja ihastuttaneet.

Koronatilanteen hellittäessä olin jo uusinut passin ja seurannut Venäjän koronalukuja, milloin pääsisin viisumin hankintaan. Viipurista haaveilin ensi alkuun. Vaan jälleen kerran meidät yllätettiin.

Oma ikäpolveni, 50-luvun lapset, ovat säästyneet sodalta. Omat vanhempanikin olivat toisen maailmansodan aikaan koululaisia. Kotona ei puhuttu sodasta enkä ymmärtänyt ennen kuin aikuisena, miten ajallisesti lähellä sota oli. Kun synnyin, sodan päättymisestä oli alle 10 vuotta! Vietnamin sota, Persianlahden sota, monet terroristi-iskut ovat olleet oman aikani sukupolvikokemuksia. Olin kuitenkin monien muiden kaltaisteni lailla ajatellut, ettei enää koskaan sotia meidän aikanamme.  

Murheen Risti on muistomerkki Impilahden tien varrella Venäjän Karjalassa. Se on ensimmäinen talvisodan muistomerkki Venäjällä ja tullut näinä päivinä monesti mieleeni. Murheen risti on valtava, viisi metriä korkea monumentti, joka kuvaa kahta ihmishahmoa kädet levällään toisiaan vasten. Kaksi äitiä, suomalainen ja venäläinen.  

Sydän pakahtuu, kun ajattelen kaikkia äitejä ja isiä, miehiä ja naisia, tyttäriä ja veljiä, puolisoita ja ystäviä, jotka elävät pelossa sodan runtelemissa maissa. Ehkä sodan tunkeutuminen näin lähelle Eurooppaan onnistuu avaamaan silmämme hädälle eri puolilla maailmaa. Apua ja tukea tarvitaan.

Olin kirjoittanut kolumnin ihan toisesta aiheesta, kun maailma sitten rysähti. Minun oli pakko laittaa se kirjoitus hiljaa pöytälaatikkoon. Se ei sopinut tähän ajankohtaan, ehkä joskus myöhemmin, kun ajat ovat valoisammat. Olin kirjoittanut ikäihmisten jorinoita ja porinoita, hyväosaisten ihmisten pieniä asioita, jotka tuntuvat nyt joutavilta.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin sanomalehti Karjalaisessa 5.3.2022.

Kirjoittaja: Arja Jämsén 

Kuva: Arja Jämsén