Kuuntele, tuo lintu laulaa juuri meille

Kuljimme taannoin pienen testiryhmän kanssa Joensuun Penttilässä tutustumassa uutukaiseen Kaivannonpuistoon. Pielisjoen varrelle on rakentumassa puolen kilometrin mittainen muistiystävällinen luontopolku.

Muistin kokemustoimijat eli itse muistisairauteen sairastuneet ovat osallistuneet ympäristön suunnitteluun. Lisäksi suunnittelussa on ollut mukana eri alojen asiantuntijoita puistosuunnittelijoista tutkijoihin.  Työpajoissa on moniäänisesti pohdittu, mitä muistiystävällinen ympäristö tarkoittaa. Tutkimusta aiheesta on jonkin verran olemassa. Työpajoissa mietittiin, miten teoria kohtaa käytännön Kaivannonpuistossa. Millainen on puistoympäristö, joka tukee muistia, itsenäisyyttä ja omatoimisuutta? Miten luonto voi virittää myönteistä mielialaa ja kohentaa hyvinvointia?

”Nyt osui ja upposi. Ihanaa! Täyskymppi.” Näin muistin kokemustoimijoista koostunut testiryhmämme kommentoi ja kiinnitti huomiota luontopolun pieniin yksityiskohtiin. Keltaiset rentukat, vehreät saniaiset, hoikat koivut ja linnunlaulu. Ympäröivä luonto tarjoaa parastaan, ja polulla vallitsee satumetsän tunnelma. Samalla kun ihastellaan alkukesän vihreyttä, kuvitellaan jo, miltä näyttää, kun keltaiset koivunlehdet leijailevat maahan.

Vastaranta kirkontorneineen ja kaarisiltoineen näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo uudesta suunnasta. Ulkosoittimet houkuttavat lähestymään ja kokeilemaan. Soitto kuulostaa kauniilta ja rauhoittavalta. Tuuli suhisee puissa, ja joki virtaa taustalla. Luontopolun varrelta löytyy penkkejä, lapsuuden muistoja virittävä ”leikkikivi” sekä käräjäkivet, joilla voi istuksia vaikka porukalla ja ihmetellä maailman menoa.

Kaivannonpuisto on luonnonmukainen lähivirkistysalue, joka tarjoaa rauhaa, elämyksiä ja innostavia virikkeitä erityisesti muistisairautta sairastaville ihmisille. Taustalla on luova yhteistyö Joensuun kaupungin, Pohjois-Karjalan Muisti ry:n ja Karelia-ammattikorkeakoulun kesken.

Kaivannonpuisto ympäristöineen valmistuu kesäkuun aikana, mutta ihmiset sen paikan lopulta tekevät ja hengen luovat. Jää nähtäväksi, mitä kaikkea puistoon tulee. Kaivannonpuisto voi olla paikka rauhalliseen yhdessäoloon ja mielen kohennukseen, aistien viritykseen ja oppimiseen.  

Muistiystävälliselle luontopolulle ovat tervetulleita ihan kaikki, jotka kaipaavat mieltä ja muistia hellivää ja virkistävää luontoa. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

Kolumni on julkiastu aiemmin sanomalehti Karjalaisessa 28.6.2023.

 

Arkipäivän ikäystävällisyyttä Britanniassa

Vihreää maisemaa täplittävät valkoiset ja mustat lampaat. Siellä täällä näkyy hevosia ja hassunnäköisiä lehmiä tukka silmillä. Kylät ja pellot vaihtuvat välillä tornitaloiksi ja tehdasalueiksi.

Olin junamatkalla Skotlannissa ja Englannissa. Viitisenkymmentä vuotta sitten matkareittejä ei sen kummemmin suunniteltu, Euroopan kartta repussa riitti. Nyt matkan suunnittelu sujui helposti kännykällä.

Seniorina kiinnitin erityisesti huomiota, miten ikäystävällisyys näkyy Britanniassa. Brexit on jakanut kansaa, hinnat ovat nousseet, eriarvoisuus lisääntynyt ja terveydenhuolto kipuilee työntekijäpulassa. Seniorimatkailijalla on kuitenkin turvallinen olo, junat kulkevat ja ihmiset ovat ystävällisiä.  

Matkalla tapasimme kaikenikäisiä ja -kokoisia ihmisiä nauttimassa lomasta. Ihailen senioreita, jotka erilaisista liikkumisen vaikeuksista huolimatta kiipesivät portaita ja maisemareittejä. Ja apua saa aina tarpeen tullen. Täpötäydessä Lontoon metrossa poikkeuksetta tarjotaan ikäihmiselle istumapaikkaa.   

Huomasin ikäystävällisyyttä arjen tekoina. Esimerkiksi pienessä Weymouthin kaupungissa harmaapäistä väkeä hölkkää ja pyöräilee pitkin meren rantaa, moni ui tai ulkoiluttaa koiravanhustaan pikkurattaissa. Osa istuu teekupin kanssa pienen perinteisen rantamökin, beach hutin, terassilla. Kadut ovat esteettömiä ja sähkömopon voi vuokrata. Pyörätuoleja on tuunattu läskipyörillä niin, että ne soveltuvat rantavedessä työnnettäviksi. Niitä vuokrataan maksutta.

Rantapuistossa ukulele-bändi soittaa Beatlesiä, ja porukka istuu nurmikolla kuin festareilla ikään. Kakkupuodissa on tarjolla perinteisiä englantilaisia leivoksia. Fish & chips -paikka mainostaa seniorialennusta. Hyvä idea on puiston penkki, jossa oli teksti: istupa tähän, jos haluat juttuseuraa. Se rohkaisee arempaakin istumaan viereen, hymyilemään ja kysymään, mitä kuuluu.

Kolmen viikon reissulta jäävät erityisesti mieleen konstailematon meininki ja ystävälliset kohtaamiset. Mieleenpainuva oli majoitus pubin yläkerrassa. Alakerrassa soi karaoke. Kerran vanhempi nainen istui pubin ulkopuolella tupakalla ja viittasi sisällä biisiä kovaan ääneen vetävään mieheen. Hän huokaisi: ”on minun eksäni, olen pahoillani”. Otimme osaa.

Kuljimme junalla 2 500 km. Junailu oli paitsi hauskaa myös ekologista. Reilipassin mukaan aiheutimme yli 90 prosenttia vähemmän päästöjä verrattuna lentämiseen. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

Kolumni on julkiastu aiemmin 27.7.2023 sanomalehti Karjalaisessa. 

 

Ikä ei estä seikkailua ja elämyksiä

Lapsuudessani matkailtiin harvakseltaan. Kerran perheemme ahtautui punaiseen Fiat 600:seen, ja Sopu-teltta auton katolla köröttelimme Kolille. Silloin matkakärpänen ei vielä teiniä puraissut, mutta myöhemmin kyllä. Eikä loppua näy. Tämä seniori matkaa lähelle tai kauemmas aina, kun on mahdollista.

Vanhemmalla iällä matkustaminen on erityisen antoisaa ja arvokasta. Matkustaminen tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta sekä kokea ja kokeilla asioita, joita ei ole aiemmin tehnyt. Erityisesti seniorikansalaisille suunnitellut matkat ovat nyt kovassa nosteessa. Yhtä seniorikansalaisen mallia ei kuitenkaan ole olemassa. Seniorit ovat yksilöitä ja keskenään yhtä erilaisia kuin muutkin ihmiset. Kiinnostuksen kohteet ovat erilaisia, ja joku haluaa seikkailla yksin, toiselle taas parasta on turvallinen ryhmämatka. Monenlaisia matkoja onkin tarjolla.

Luonto ja maisemat kiinnostavat monia ja tarjoavat esteettisiä elämyksiä. Matkoilla tutustuu eri kulttuureihin, maailma avartuu ja oma ymmärrys kasvaa. Sekä historia että ajankohtaiset uutiset voivat saada matkan myötä uutta taustoitusta. Totta on myös se, että välillä pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle. Kotioloja arvostaa entistä enemmän, kun käynyt maailmalla. 

 

Matkalla joutuu tai saa astua pikkuisen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kaikki ei olekaan tuttua ja turvallista, ennakkoluuloja testataan, ja ruokakin voi ensi alkuun yllättää. Matkalla tarvitaan joustavuutta sekä rohkeutta sopeutua uusiin ympäristöihin ja tilanteisiin. Uudet kokemukset vahvistavat itseluottamusta ja luovat iloa elämään.

Kaikki eläkeläiset eivät matkailusta innostu. Voi olla taloudellisia tai terveydellisiä esteitä, matkakaverin puutetta tai ei vaan huvita lähteä kotimaisemista mihinkään. Ei siinä mitään pahaa, matkustaa voi omalla kotisohvallakin. Virtuaalimatkojen, kirjojen ja elokuvien kautta voi kulkea helposti vaikka maailman ympäri.

 

Oli suhteesi matkakärpäseen niin tai näin, arkirutiineista irtaantuminen kannattaa, ja matkailu on hyvä tapa rikastuttaa elämää. Tuntematon ajattelija on sanonut osuvasti: Emme matkusta paetaksemme elämää, vaan estääksemme elämää pakenemasta meiltä.

Minkälaista reissua suunnittelet tälle kesälle? Teetkö eväsretken lähiluontoon vai pinkaisetko kauemmaksi?  Minua kiinnostaa nyt retki Ilomantsin Hömöttiin, siellä kun en ole vielä koskaan käynyt.  Öllöläkin voisi tarjota uusia elämyksiä. 

 

Kolumni on aiemmin julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 29.5.2023.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

Koti on muutakin kuin seinät

Vanhalla kotiseudulla tulee nykyään käytyä harvoin. Ei ole enää isää eikä äitiä, joita tavata. Ei entistä kotitaloa, ei kesämökkiä. Moni muukin asia on kirkonkylän katukuvassa muuttunut, mutta Engelin suunnittelema komea kirkko seisoo keskellä kylää niin kuin on seissyt jo lähemmäs 200 vuotta.

Yli 60 vuoden takaiset asiat nousevat uskomattoman tarkkoina mieleen siinä kirkon pihalla. Näen sieluni silmin, miltä kirkonkylä näytti 60-luvun alussa, kun ilosta hypellen riensimme kansakoulun ensimmäiselle luokalle. Koulun pihalla muistan hiihtokilpailun yhteislähdön, jossa epäonnistuin aina. Verenmaku kurkussa ponnistelin viimeisten joukossa maaliin. Tuosta mentiin ensimmäisen luokan käytävään ja tuosta kirjastoon. Nyt lapsia ei näy, eikä kello soita välitunnille. Ikkunat ovat pimeät, ja koulurakennus odottaa puskutraktoreita.

Vanhemmiten katse kääntyy aika ajoin peruutuspeiliin, ja tulee miettineeksi elämänsä kulkua. Miten meni, niin kuin omasta mielestä, mistä kaikki alkoi ja mitä sitten tapahtui. Kun elämän palapelin palaset ovat pöydällä, kasassa on enimmäkseen vanhoja, nuhraantuneita paloja, mutta seassa on myös muutamia upouusia ja värikkäitä paloja.

Vanhoja mäntyjä ja kuusia humisee yhä koulutiellä, vaikka puita on kaadettu ja tietä levennetty. Tunnistan kuitenkin monta tuttua puuta. Tuon puun alla leikimme kotia, tuossa oli Topi-koiran koppi, ja tuon puun kohdalta lähti polku rantaan, jossa opin uimaan.

Vanhalle ihmiselle paikalla on merkitystä. Omaan kotiin liittyy itsenäisyyden ja hallinnan tunne, ja tuttu ympäristö välittää muistoja. Harva meistä kuitenkaan voi tai edes haluaa elää ja asua samoilla tienoilla elämänsä loppuun asti. Vanhusten hoitokodeissa pyritään kodin tuntua välittämään suunnittelemalla ne ”kodinomaisiksi”. Koti on lopulta kuitenkin muutakin kuin seinät. Koti on maisema, koti on ääniä, tuoksuja ja tunteita. Tuoreen ruisleivän tuoksu vie mieleni kotiin, lapsuuden kotiin. Suurten kuusten humina siirtää minut vuosikymmenten taa pikkutytöksi matkalla kouluun.  

Kaikilla on juuret jossain, vaikka niiden merkitys voi vaihdella samallakin ihmisellä elämän eri vaiheissa. Siitä huolimatta itse kukin kaipaa yhteyttä sinne, mistä on tullut. Kun ramppasin lapsuuteni reiteillä, tuntemattomat, rollaattoria työntelevät vastaantulijat katsoivat iloisesti silmiin ja sanoivat ”päevee”. Tuli tunne, että oman kylän tyttöjä tässä ollaan.

Kirjoitus on on julkaistu aikaisemmin sanomalehti Karjalaisessa 30.4.2023

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Valokuva: Arja Jämsén

 

 

Kertoisitko, kuka minä olen

William Shakespeare on maailmankuulu kirjailija, joka eli kauan sitten 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa. Hän kirjoitti runoja ja näytelmiä, joita esitetään yhä erilaisina versioina ympäri maailman. Hänen teoksissaan on jotain, mikä puhuttelee ihmisiä sukupolvesta toiseen. Teemat ovat ikiaikaisia, muun muassa valta ja vallan himo, monimutkaiset perhesuhteet, viha, rakkaus ja kosto. 

Vallilan Kansallisteatterissa Helsingissä esitetään tänä keväänä Shakespearen näytelmää ”Lear”. Se kertoo hallitsijasta, joka alkaa valmistella perinnönjakoa kolmen perillisensä kesken. Ja siitä syntyy Shakespearen tapaan sotkua, huhuja, kieroilua ja kavaluutta. 

Eli tuttu juttu Shakespearen muistakin näytelmistä. Mutta eipä ihan olekaan. Ohjaaja Tiina Puumalainen on muuttanut sukupuolet ja kietonut juoneen muistisairauden. Katsoja näkee päähenkilön eri valossa, kun arvelee hänen sairastavan muistisairautta. Lear on välillä skarppi, välillä hän taas näyttää vaeltavan epämääräisessä sumussa. Lopulta hän ei tunnista itseään, vaan kysyy, kuka minä olen.

Learin tilannetta vaikeuttaa se, ettei hän kerro sairaudestaan kenellekään. Hän ei voi jakaa tuntojaan, pelkojaan ja toiveitaan kenenkään kanssa. Narri, Learin ainoa ystävä, tuntuu olevan ainoa, joka ymmärtää kyseessä olevan sairauden. Hän sanoo, ”vanhenit ennen vuosiasi”.

Miten Learin kävisi, jos hän eläisi tänä päivänä? Me neuvoisimme häntä hetimiten hakeutumaan  muistitutkimuksiin. Siellä selviäisi, onko kyse varsinaisesta muistisairaudesta, aina ei ole. Jos sairaus todetaan, tarjolla on lääkitystä ja kuntoutusta, vaikkei parantavaa hoitoa olekaan vielä löydetty.

Sanoisimme Learille, että muistisairaus ei ole maailmanloppu. Suosittelisimme paikalliseen muistiyhdistykseen tutustumista. Sieltä löytyy ryhmiä ja toimintaa joka lähtöön. Moni sanookin, että eräänlainen uusi elämä alkoi näiden ryhmien kautta. Löytyi kavereita, harrastuksia ja rytmiä päivään. Yksi alkoi maalaamaan, toisen runosuoni alkoi pulputa, ja kolmas innostui kuntosalista ja uimahallista. Yksin näihin harrastuksiin ei olisi tullut lähdetyksi.

Oi, niin sieluni silmin näen Learin muistin kokemustoimijoiden joukossa murtamassa muistisairauksiin yhä liitettyjä kielteisiä asenteita ja stigmaa. Tai suunnittelemassa vaikkapa muistiystävällistä ympäristöä. Learin lapsille olisi myös tarjolla tukea, jotta heillä olisi ymmärrystä ja taitoa vastata Learille: sinä olet äitimme. 

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin 21.3.2023 sanomalehti Karjalaisessa. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén

                                

Uutta ajattelua vanhenemiseen ja vanhuuteen

 

Arja Jämsén

Vanhuuden ja vanhuustutkimuksen perusteoksesta Gerontologia on ilmestynyt täydellisesti uudistettu painos. Teos lähtee liikkeelle tosiasiasta, että käsityksemme ikääntymisestä ja vanhuudesta ovat suurelta osin auttamatta vanhentuneita ja perustuneet menneiden vuosikymmenten takaiseen tietoon ja ymmärrykseen. Tämän päivän muutoksessa emme pärjää vanhan tiedon varassa.

Gerontologia-julkaisu on gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantasen päätoimittama artikkelikokoelma, jossa on kirjoittajia eri aloilta. Ilahduttavasti mukana on sekä väitöskirjatutkijoita että vanhuustutkimuksen ansioituneita emerituksia Simo Koskisesta Jyrki Jyrkämään ja Antti Karistoon.

Nostan laajasta teoksesta (516 sivua) muutamia punaisia lankoja. Ensinnäkin gerontologian määritelmä: gerontologia määritellään koko elämän kattavaksi vanhenemisen tutkimukseksi. Se sisältää vanhenemisen fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten muutosten tutkimisen, ikääntymisen yhteiskunnallisten muutosten tutkimisen sekä tiedon soveltamisen poliittiseen päätöksentekoon.

Yhteiskunnalliseen ajatteluun ovat vaikuttaneet positiivisen gerontologian tutkimus ja onnistuvan vanhenemisen mallit, joissa vanhenemiseen suhtaudutaan myönteisesti, ei toimintakyvyn ongelmina tai pahoinvointina.

Antti Karisto korostaa, ettei vanhenemisen tutkimuksessa ole hyvä keskittyä vain ikääntymiseen sinänsä vaan myös aikavaikutuksiin, jotka liittyvät yhteiskunnallisiin oloihin ja tapahtumiin. Samalla tavalla tärkeää on myös huomata, etteivät sukupolvetkaan ole yhtenäisiä eikä sukupolven vaikutuksia tule liioitella.  

Kulttuurisesta näkökulmasta vanhenemiseen kirjoittaa Sinikka Vakimo. Kulttuurigerontologia on suhteellisen uusi gerontologinen tutkimusala. Kulttuurinen ajattelu on vahvasti sidoksissa yhteiskuntaan, kun kulttuuri muuttuu, myös vanhuus muuttuu. Uutta ikkunaa avaavat myös eri kulttuurien näkemykset vanhuudesta. Toisaalta myös Suomessa on kasvava ulkomaalaistaustainen ikääntyvä väestö, jolla on tarvetta kieli- ja kulttuurierityisiin palveluihin.   

Kirjassa käsitellään perusteellisesti vanhuustilastot, fyysisen vanhenemisen eri osa-alueet sekä myös oman hyvinvoinnin edistäminen ja vanhenemiseen varautuminen. Artikkeleita on niin unesta, liikunnasta, ravitsemuksesta kuin seksuaalisuudestakin. Psykologisen vanhenemisen kiinnostavia näkökulmia ovat esimerkiksi muisti, oppiminen ja mielen hyvinvointi sekä hiljainen tieto ja viisaus.  

Arjen teknologioita käsitellään sekä käytettävyyden ja hyväksyttävyyden että etiikan näkökulmista. Ympäristögerontologia ja yhdyskuntasuunnittelu avaavat ympäristön arviointia sekä liikkumisen, asumisen ja osallisuuden merkityksiä vanhuudessa. Gerontologinen sosiaalityö, hoitotyö ja fysioterapia saavat omat katsauksensa.

Kirja ei kuitenkaan keskity pelkästään vanhuuteen, vaan ikääntymistä käsitellään myös työn ja työelämän näkökulmasta, miten ikääntyvän työvoiman työkykyä voidaan ylläpitää ja työhyvinvointia edistää. 

Teos on todellinen runsaudensarvi kaikille vanhenemisesta ja vanhuudesta kiinnostuneille. Monipuoliset artikkelit innostavat ja virittävät ajattelua. Teos sopii niin tutkijan ja kehittäjän, virkamiehen kuin käytännön ammattilaisenkin käteen. Ja mikä parasta, kuka tahansa Matti tai Maija Meikäläinenkin voi löytää kirjasta kiinnostavaa luettavaa ja omassa elämässään onkeen otettavaa.

Seuraavaksi olisikin tarpeen vielä syvemmin tarkastella gerontologisen tietouden ja ikäosaamisen tarvetta ja levittämistä koko yhteiskunnassa. Elämä kun ei pitene vain lopusta, vaan myös keskeltä. 

Rantanen, T., Kokko, K., Sipilä, S., Viljanen, A. (toim.) 2022. Gerontologia. 5., uudistettu painos. Duodecim.

 Artikkeli on julkaistu helmikuussa 2023 ikäosaamisen verkkojulkaisussa IkäNYT! 1/2023