William Shakespeare on maailmankuulu kirjailija, joka eli kauan sitten 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa. Hän kirjoitti runoja ja näytelmiä, joita esitetään yhä erilaisina versioina ympäri maailman. Hänen teoksissaan on jotain, mikä puhuttelee ihmisiä sukupolvesta toiseen. Teemat ovat ikiaikaisia, muun muassa valta ja vallan himo, monimutkaiset perhesuhteet, viha, rakkaus ja kosto.
Vallilan Kansallisteatterissa Helsingissä esitetään tänä keväänä Shakespearen näytelmää ”Lear”. Se kertoo hallitsijasta, joka alkaa valmistella perinnönjakoa kolmen perillisensä kesken. Ja siitä syntyy Shakespearen tapaan sotkua, huhuja, kieroilua ja kavaluutta.
Eli tuttu juttu Shakespearen muistakin näytelmistä. Mutta eipä ihan olekaan. Ohjaaja Tiina Puumalainen on muuttanut sukupuolet ja kietonut juoneen muistisairauden. Katsoja näkee päähenkilön eri valossa, kun arvelee hänen sairastavan muistisairautta. Lear on välillä skarppi, välillä hän taas näyttää vaeltavan epämääräisessä sumussa. Lopulta hän ei tunnista itseään, vaan kysyy, kuka minä olen.
Learin tilannetta vaikeuttaa se, ettei hän kerro sairaudestaan kenellekään. Hän ei voi jakaa tuntojaan, pelkojaan ja toiveitaan kenenkään kanssa. Narri, Learin ainoa ystävä, tuntuu olevan ainoa, joka ymmärtää kyseessä olevan sairauden. Hän sanoo, ”vanhenit ennen vuosiasi”.
Miten Learin kävisi, jos hän eläisi tänä päivänä? Me neuvoisimme häntä hetimiten hakeutumaan muistitutkimuksiin. Siellä selviäisi, onko kyse varsinaisesta muistisairaudesta, aina ei ole. Jos sairaus todetaan, tarjolla on lääkitystä ja kuntoutusta, vaikkei parantavaa hoitoa olekaan vielä löydetty.
Sanoisimme Learille, että muistisairaus ei ole maailmanloppu. Suosittelisimme paikalliseen muistiyhdistykseen tutustumista. Sieltä löytyy ryhmiä ja toimintaa joka lähtöön. Moni sanookin, että eräänlainen uusi elämä alkoi näiden ryhmien kautta. Löytyi kavereita, harrastuksia ja rytmiä päivään. Yksi alkoi maalaamaan, toisen runosuoni alkoi pulputa, ja kolmas innostui kuntosalista ja uimahallista. Yksin näihin harrastuksiin ei olisi tullut lähdetyksi.
Oi, niin sieluni silmin näen Learin muistin kokemustoimijoiden joukossa murtamassa muistisairauksiin yhä liitettyjä kielteisiä asenteita ja stigmaa. Tai suunnittelemassa vaikkapa muistiystävällistä ympäristöä. Learin lapsille olisi myös tarjolla tukea, jotta heillä olisi ymmärrystä ja taitoa vastata Learille: sinä olet äitimme.
Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin 21.3.2023 sanomalehti Karjalaisessa.
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén
No comments:
Post a Comment