Eläkeläisharjoittelijan päiväkirjasta

-        Vieläkö sinua nämä asiat kiinnostavat, hämmästeli entinen työkaveri, kun tapasimme vanhusseminaarissa kotikaupungissani. 

-        No, nythän nämä vasta kiinnostavatkin, kun olen kohderyhmää. On tärkeää olla perillä, mitä päämme menoksi kaavaillaan, vastasin. 

Seminaarissa hahmoteltiin hyvän elämän aineksia vanhuudessa. Totta on, että osallistuin samankaltaisiin seminaareihin myös työssäoloaikanani. Työskentelin ikäosaamiseen ja vanhustyöhön liittyvien teemojen parissa vuosikaudet. Mutta nyt siis olen ollut vanhuuseläkkeellä vajaan vuoden.

Jäin seminaarin jälkeen pohtimaan kysymystä. Tuli tunne kuin olisin ollut väärässä paikassa. Onko niin, että työhön liittyvien asioiden tulisi lopettaa kiinnostamasta sillä hetkellä, kun siirtyy eläkkeelle? Missä eläkeläisen kuuluisi olla? Mikä on suomalaisessa yhteiskunnassa ”oikea” ja sopiva paikka eläkeläiselle?

Olen nyt ollut eläkkeellä 9 kuukautta ja 12 päivää, ja oma eläkeläisen paikkani on vielä osittain hakusessa. Ihailen kanssaeläjiä, jotka humpsahtavat eläkkeelle kuin olisivat siellä aina olleet. Olen kuitenkin itselleni armollinen ja ajattelen, että olen nyt ihan rauhassa eläkeläisharjoittelija. Haeskelen ja katsastelen, miltä maailma eläkeläisen näkökulmasta näyttää ja mitä mahdollisuuksia eläkeläiselle on tarjolla. 

On turhan mahtipontista sanoa, että ”sain roolin, johon en mahdu”, mutta jollain tavalla eläkeläisen rooli hiertää minua. Millainen on peruseläkeläinen? Voiko sellaista ollakaan? Meitä on niin moneksi ja niin monenlaisista lähtökohdista eläkkeelle ponnistamme tai laskeudumme.  

Tulee kuva, ettei Suomessa oikein vieläkään ymmärretä, mitä väestön ikääntyminen tarkoittaa ja mitä myönteisiä mahdollisuuksia siihen voi liittyä. Ajatus ikäihmisistä yhteiskunnan voimavarana jää usein sanahelinäksi. Esimerkiksi samaan aikaan toisaalla vaaditaan työurien pidentämistä ja toisaalla syyllistetään ikäihmisiä työpaikkojen viemisestä nuorilta.  

Monen eläkeläisen päivät täyttyvät omien vanhojen vanhempien ja lastenlasten huolehtimisesta. Osa paneutuu kotiaskareisiin ja harrastuksiin. Iso osa kuulee ennaltaehkäisyn vaateen ja kuntoilee aktiivisesti. On kiva, kun ei joka arkiaamu tarvitse kiirehtiä työmaalle, ehtii nukkumaan ja vain olemaan. Totta, mutta oma eläkeläisen roolini ei nykyisellään vielä näillä täyty. 

Jatkan paljon sitä, mitä tein työaikaankin. Kirjoitusprojektit ovat hauskoja ja innostavia ja rassaavat ajattelua liikkeelle. Porukassa kirjoittaminen antaa kirjoittamiseen ryhtiä ja potkua. Toiminimen kautta tehtävät kirjoitustyöt tuottavat lisäksi pientä tuloa eläkkeen päälle. 

Kävin kevättalvella harjoittelemassa myös Espanjan Aurinkorannikolla. Siellä aukeaa omanlaisensa, kiehtovan värikäs espanjalais-suomalainen maailma. Kokemus oli myönteinen, ja voisin hyvinkin viettää siellä osan talvesta. 

Järjestömaailma tarjoaa huikeasti toiminnan, osallistumisen ja vaikuttamisen paikkoja. Olen itsekin monessa yhdistyksessä mukana. Oman kokemukseni mukaan järjestöt osaavat ottaa eläkeläiset vastaan ja mukaan toimintaan. 

Järjestöissä on tarjolla tekemistä, jossa voi käyttää aikaisempaa osaamistaan ja kokemustaan hyväksi ja samalla oppia uutta. Iso osa järjestötyön viehätyksestä syntyy osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteesta. Ollaan porukassa, ja eläkeläinenkin voi kokea olevansa yksi meistä. 

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén