Sohvaperunoita potkitaan liikkeelle

Se tunne, kun rollaattorimummot ohittelevat kävelykadulla. Ja noin kasikymppiset painelevat sauvakävelyllä ohi. Näin huokaili tuttavani, kun kysyin hänen tarkoitusperiään osallistua vapaaehtoisena liikkuvuustutkimukseen.

Tutkimus oli suunnattu 60 vuotta täyttäneille. Osallistujilla oli iän lisäksi muitakin terveydellisiä riskitekijöitä, esimerkiksi ylipainoa ja verenpainetta. Tavoitteena oli tutkia, miten ikuisia sohvaperunoita saadaan motivoiduksi liikkumaan ainakin vähän enemmän.

Yksi tutkittava keino oli oman liikkumisen seuraaminen erilaisilla henkilökohtaisilla mittareilla. Tuttava oli kertomansa mukaan vähän jännittänyt tutkimustuloksia. ”Minä kun taisin aika paljon maata sohvalla liikkuvuusmittari mahan ympärillä. Ainoa liike oli dekkarin sivun kääntäminen.”

Kaikki tietävät, että liikkuminen kannattaa. Tiedon ja valistuksen lisääminen tuskin potkii sohvaperunoita liikkeelle. Sen sijaan todenmukainen tieto omasta liikkumisesta, askelmittarit ja vastaavat saattavat hyvinkin lisätä liikkumisintoa. Silloin näkee oman päivittäisen liikkumisensa konkreettisesti ja voi hyvällä tavalla kilpailla itsensä kanssa. Vielä askel ja toinenkin, jaksaa, jaksaa. Ja jos vielä huomaa vaikka kuinka pienessä arjen asiassa, että kunto on kohentunut, niin avot. Taas intoa piisaa. 

Viimeaikaisessa liikuntatutkimuksessa on alettu korostaa, että pienelläkin liikunnan lisäämisellä on myönteistä vaikutusta. ”Pieni” tarkoittaa aluksi vaikkapa vain viisi tai kymmenen minuuttia enemmän kävelyä. Se on lohdullista ja tuo sohvaperunan elämään armollisuutta. Ei tarvitse riuhtoa hien sumentamien silmin veren maku suussa. 

Kaverituen merkitystä ei voi liikaa korostaa, sillä porukassa on aina mukavampaa. Liikkumisen ohessa vaihdetaan ajatuksia ja tullaan tuttaviksi. Ei kilpailla, vaan kävellään yhdessä ilman tulostavoitteita. Järjestöillä on myös omia vuorojaan uimahallissa ja kuntosalilla. Usein jumppaa ja kuntoilua on ohjaamassa vertaisohjaaja. Ohjaaja on myös ikäihminen ja monella tavalla vertainen.

Tuttavani osallistuminen liikkuvuus-/liikkumattomuustutkimukseen sai aikaan piston myös omassa sydämessäni. Liikkumista olisi syytä lisätä. Pitäisi ja pitäisi, mutta liian usein kotisohvan pehmeä nurkka vetää puoleensa. Hyötykävelen paljon ja päivittäin, mutta lihaskunto on heikko kohtani.

Löysinkin tärkeän motivaatiotekijän itselleni: Kuljen paljon junalla ja vetelen perässäni pientä matkalaukkua. Minun pitää pystyä nousemaan laukun kanssa junaan ja nostamaan laukku hattuhyllylle. Vielä se onnistuu, mutta nyt pitää tehdä töitä, jotta se onnistuu jatkossakin.

Pyyhitään pölyt lenkkikengistä ja lähdetään ylös, ulos ja lenkille, kuten Niilo Tarvajärvi jo muinoin kehotti.

Teksti: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén