Näin se aika kulkee. Kun joku
kysyy, kauanko olen ollut eläkkeellä, pitää oikein miettiä yksi vai kaksi. Siirtyminen
työstä eläkkeelle tapahtui pehmeästi. Eläkeläisstatuksen rinnalla sain sanoa
olevani yrittäjä. Huomasin sanovani, että olen eläkkeellä, mutta teen vielä
töitä.
Vaikka olin valmistautunut ja valmis
jättämään työelämän, niin tarvitsin vielä napanuoran työhön. Olin jo työssä
ollessani hankkinut työnohjaajan koulutuksen. Koulutus tuki omaa työtäni ja
työn ohella sain mahdollisuuden käyttää osaamista. Haaveissa olikin, ”sitku” olen
eläkkeellä. Haave toteutui, ja yrittäjyys tuntui luontevalta jatkolta
työuralle.
Pitkä työura toi mukanaan hyvät
yhteistyöverkostot. Niinpä tuoreella yrittäjällä oli jo asiakaskunta valmiina.
Ilman suurempaa markkinointia alkoi uusi ura. Työelämästä saadut valmiudet
tulivat nyt uuteen käyttöön.
Oli aivan erilaista lähteä
vetämään työnohjausta kotoa käsin, rauhassa ja hyvin valmistautuneena kuin
suoraan töistä pää täynnä muuta maailmaa. Kun laitoin materiaalikassin viereeni
auton etupenkille, tunsin suurta tyydytystä. Minun ammattitaidolleni on vielä
käyttöä ja osaamistani arvostetaan.
Nyt onkin seuraava pysähtymisen
ja pohdinnan paikka, miten kauan jatkan ja jaksan. Tosiasia on, että poistuessasi
työelämästä, poistut myös ajankohtaisen tiedon äärestä. Muistan tunteneeni
joskus myötähäpeää, kun jo työelämästä poistunut kollega kertoi esimerkkejä ”vuodelta
keppi ja keihäs”. Tuolloin ajattelin, että itse aion osata poistua näyttämöltä
sopivaan aikaan.
Työtä, josta tykkäsin kuin hullu
puutosta, en sinänsä kaipaa. Työstä jäi tunne, että kaikki on saatu ja kaikki
annettu. Tiesin, että hallitsin ja osasin työni. En kuitenkaan ollut enää
valmis uudistumaan jatkuvasti ja luomaan nahkani aina uudestaan varsinkaan tietotekniikan
osalta.
Työkavereita, heidän intoaan ja
innostumistaan kaipaan. Huomasin kuitenkin, että itselle merkitykselliset
ihmiset eivät ole mihinkään kadonneet. Suhde entisiin työkavereihin on
kuitenkin muuttunut. Suhteista on tullut henkilökohtaisia, ne eivät ole enää
työyhteisöllisiä. Porukkatapaamisia kuitenkin vältän. Niissä toistuu aina sama
kaava. Iloisen jälleen näkemisen jälkeen pidetään kuulumiskierros ja
eläkeläiseltä kysytään kohteliaasti, mitä kuuluu. Kun kuulumiset on vaihdettu,
niin hetimiten keskustelu kääntyykin sitten työasioihin. Jutut ovat
kiinnostavia, mutta kaukaisia.
Työn ja eläkkeen välimaasto on
ollut itselleni tärkeä vaihe jäsentää omaa olemassaoloani. Yrittäjyyden lisäksi
olen osallistunut myös yhteiskunnalliseen vaikuttamistoimintaan. Intoa ja
tarmoa on riittänyt paneutua maakunnallisen päätöksenteon mielenkiintoiseen
maailmaan. Se on lisännyt ymmärrystä, miten erilaisia intressejä sovitetaan
yhteen ja sitoudutaan tehtyihin päätöksiin.
Kahden kierron eläkeläiselämän
jälkeen suunta alkaa muuttua ”muista minuun”. Omaan hyvinvointiin ja oman
itseni kehittämiseen liittyvät asiat tulevat entistä tärkeämmiksi. Josko nyt
olisi aika, jolloin omat tarpeet olisivat keskiössä. Ellei pidä itsestään
huolta, niin huono on jakaa hyvää muillekaan.
Kirjoittaja: Tuija Nummela
Kuva: Tuija Nummela (Sinikka
Hurskaisen taulu)
No comments:
Post a Comment