Tuesday, January 21, 2020

Eläkeläisenä jo kaksi vuodenkiertoa


Näin se aika kulkee. Kun joku kysyy, kauanko olen ollut eläkkeellä, pitää oikein miettiä yksi vai kaksi. Siirtyminen työstä eläkkeelle tapahtui pehmeästi. Eläkeläisstatuksen rinnalla sain sanoa olevani yrittäjä. Huomasin sanovani, että olen eläkkeellä, mutta teen vielä töitä.

Vaikka olin valmistautunut ja valmis jättämään työelämän, niin tarvitsin vielä napanuoran työhön. Olin jo työssä ollessani hankkinut työnohjaajan koulutuksen. Koulutus tuki omaa työtäni ja työn ohella sain mahdollisuuden käyttää osaamista. Haaveissa olikin, ”sitku” olen eläkkeellä. Haave toteutui, ja yrittäjyys tuntui luontevalta jatkolta työuralle.

Pitkä työura toi mukanaan hyvät yhteistyöverkostot. Niinpä tuoreella yrittäjällä oli jo asiakaskunta valmiina. Ilman suurempaa markkinointia alkoi uusi ura. Työelämästä saadut valmiudet tulivat nyt uuteen käyttöön.

Oli aivan erilaista lähteä vetämään työnohjausta kotoa käsin, rauhassa ja hyvin valmistautuneena kuin suoraan töistä pää täynnä muuta maailmaa. Kun laitoin materiaalikassin viereeni auton etupenkille, tunsin suurta tyydytystä. Minun ammattitaidolleni on vielä käyttöä ja osaamistani arvostetaan.

Nyt onkin seuraava pysähtymisen ja pohdinnan paikka, miten kauan jatkan ja jaksan. Tosiasia on, että poistuessasi työelämästä, poistut myös ajankohtaisen tiedon äärestä. Muistan tunteneeni joskus myötähäpeää, kun jo työelämästä poistunut kollega kertoi esimerkkejä ”vuodelta keppi ja keihäs”. Tuolloin ajattelin, että itse aion osata poistua näyttämöltä sopivaan aikaan.

Työtä, josta tykkäsin kuin hullu puutosta, en sinänsä kaipaa. Työstä jäi tunne, että kaikki on saatu ja kaikki annettu. Tiesin, että hallitsin ja osasin työni. En kuitenkaan ollut enää valmis uudistumaan jatkuvasti ja luomaan nahkani aina uudestaan varsinkaan tietotekniikan osalta.

Työkavereita, heidän intoaan ja innostumistaan kaipaan. Huomasin kuitenkin, että itselle merkitykselliset ihmiset eivät ole mihinkään kadonneet. Suhde entisiin työkavereihin on kuitenkin muuttunut. Suhteista on tullut henkilökohtaisia, ne eivät ole enää työyhteisöllisiä. Porukkatapaamisia kuitenkin vältän. Niissä toistuu aina sama kaava. Iloisen jälleen näkemisen jälkeen pidetään kuulumiskierros ja eläkeläiseltä kysytään kohteliaasti, mitä kuuluu. Kun kuulumiset on vaihdettu, niin hetimiten keskustelu kääntyykin sitten työasioihin. Jutut ovat kiinnostavia, mutta kaukaisia.

Työn ja eläkkeen välimaasto on ollut itselleni tärkeä vaihe jäsentää omaa olemassaoloani. Yrittäjyyden lisäksi olen osallistunut myös yhteiskunnalliseen vaikuttamistoimintaan. Intoa ja tarmoa on riittänyt paneutua maakunnallisen päätöksenteon mielenkiintoiseen maailmaan. Se on lisännyt ymmärrystä, miten erilaisia intressejä sovitetaan yhteen ja sitoudutaan tehtyihin päätöksiin.

Kahden kierron eläkeläiselämän jälkeen suunta alkaa muuttua ”muista minuun”. Omaan hyvinvointiin ja oman itseni kehittämiseen liittyvät asiat tulevat entistä tärkeämmiksi. Josko nyt olisi aika, jolloin omat tarpeet olisivat keskiössä. Ellei pidä itsestään huolta, niin huono on jakaa hyvää muillekaan.

Kirjoittaja: Tuija Nummela
Kuva: Tuija Nummela (Sinikka Hurskaisen taulu)





No comments:

Post a Comment