Monday, December 28, 2020

Paikalla etänä

 

Kokouskäytäntöihin on tänä vuonna tullut uusi termi; paikalla etänä. Monissa kokouksissa on ollut osanottajia sekä paikan päällä että etäyhteyksien välityksellä. Kun kokouksen alussa todetaan läsnäolijat, niin etäyhteyksien päässä olevien odotetaan sanovan ”paikalla etänä”.

Olen pitänyt itseäni ikätasoni huomioiden kohtuullisena digiosaajana. Käytän sujuvasti sähköpostia, mobiili-pankkia, päivän lehdet luen läppärillä ja ”googletan” ahkerasti. Olen jäsenenä monissa WhatsApp-ryhmissä ja välitän sujuvasti liitetiedostoja.  Matkaliput olen jo kauan hankkinut suoraan verkosta ja nyt myös paikallisbussiin hyppään sujuvasti puhelimen näyttöä vilkuttaen.

Tämä vuosi on kuitenkin mullistanut kaiken. Keväällä jouduin jo ottamaan jälleen uuden digiloikan. Eläköitymisen jälkeen minulla on ollut vielä koulutustehtäviä, jotka ovat olleet erittäin mieluisia. Olen vetänyt oman alani opiskelijoille seminaareja.  Ryhmien kanssa työskentelystä olen saanut itse myös paljon.

Luonnollisesti nämä seminaarit pidettiin verkossa. Vaikka sain kaiken tarvittavan teknisen avun, niin silti tilanne ensimmäisen seminaarin osalta oli jännittävä. Seminaari sujui hyvin, mutta omassa tunnemaailmassa siitä puuttui jotakin: aito vuorovaikutus.  Entisen onnistumisen ilon tilalle tulikin pieni tyhjyys. Kaikki energia meni tekniikan kanssa toimimiseen.

Mutta kaikkeen tottuu ja uutta oppii. Syksyllä seuraavan ” hybridi"-seminaarin (osa porukasta läsnä ja osa etänä) vetäminen tuotti jo onnistumisen iloa. Minäkin osasin sujuvasti kommunikoida lähellä ja etänä olevien kanssa.

Kokouskäytäntöihin aika on luonut aivan oman kulttuurinsa. Aikaisemmin tunsi itsensä jopa luuseksi, jos ei mennyt kokoukseen paikan päälle. Vähitellen entistä useampi olikin kokouksissa läsnä etänä. Kokouksissa etänä oleminen vaati opettelunsa. Suhteellisen nopeasti perusasiat olivat hallussa: mikrofonit  ja kamerat kiinni ja auki oikeaan aikaan, puheenvuoropyyntötassu toiminnassa. Aloin tuntea jo lähes täysvaltaista osallisuutta. Tällä hetkellä osaan luontevasti osallistua, mutta kokoukseen kutsumiseen ei osaamiseni vielä taivu.

Uusi kokouskäytäntö helpotti myös arkea, ei tarvinnut lähteä kotoa. Pitkien kokousten aikana voi tehdä sijaistoimintoja kuten neuloa. Eräs ystäväni kertoi aina varanneensa matonkuteiden leikkaamista kokousten ajaksi. Suorittajasukupolven tapa toimia jatkuu eläkkeelläkin. Vaikka kokoukset toimivat hyvin etänä, niin joka kerran ”live-kokoukseen ” mennessä kuulee saman; onpa kiva tavata.

Verkkokokousten jälkeen olen aina väsyneempi kuin oikeiden kokousten jälkeen. Ne kuormittavat mieltä eri tavalla kuin aito läsnäolo. Ajattelin, että tämä on vain oman kömpelön digiosaajan kokemus. Olen kysellyt työssä olevien kavereiden kokemuksia, hehän elävät tätä elämää koko työpäivän. Suurin osa tuntuu olevan todella väsynyt teams- ja zoom -elämään.

Kun olin päässyt sisälle tähän outoon maailmaan, niin nälkä alkoi kasvaa syödessä. Sain oman kirjani valmiiksi ja haaveilin julkistamistilaisuudesta ystävien kesken.  Kokoontumisrajoitusten vuoksi tämä ei tietenkään ollut mahdollista. Osaavien ihmisten myötävaikutuksella sain järjestettyä julkistamistilaisuuden striimattuna ja näin voinkin kutsua mukaan aikomaani paljon laajemman joukon.  Tilaisuus oli todellinen menestys. Monien tuttujen ja tuntemattomien yhteydenotot ja palautteet ovat antaneet paljon iloa.  

Jatkoa seurasi. Toimin vapaaehtoisjärjestössä, joka on organisoinut vuosittain kansainvälinen vaihto-ohjelman sosiaalialan työntekijöille. Nyt ei vaihdeta maita eikä maanosia. Yhtäkkiä enemmän innokkaana kuin älykkäänä löysin itseni ryhmästä, jossa suunnitellaan virtuaalista vaihto-ohjelmaa. Kyllä vanha koirakin oppii pienin askelin istumaan uudessa ajassa.

Kirjoittaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela, Seniorin työkalupakki

 


 

 

No comments:

Post a Comment