Boomersit keskuudessamme

Syntyi suorastaan pakottava tarve tarttua kynään seurattuani keskustelua boomers- nimityksestä mielensä pahoittaneista. Minun on vaikea ymmärtää, että tästä yleisestä nimityksestä voidaan ylipäänsä vetää johtopäätös, ettei ikäihmisiä arvostettaisi.

Suuret ikäluokat (baby boomers) ovat sotien jälkeen vuosien 1945-1950 välillä syntyneet. Tuolloin syntyi vuosittain noin 100 000 lasta. (nyt alle 50 000). Suurten ikäluokkien yhteisiin kokemuksiin kuului nopea ja dramaattinen yhteiskunnan muutos. Heidän aikanaan suomalainen yhteiskunta muuttui maatalousvaltaisesta ja köyhästä maasta teknologisesti kehittyneeksi hyvinvointivaltioksi. He muuttivat maalta kaupunkeihin. Suuria ikäluokkia on kutsuttu mm. murrossukupolveksi, tungossukupoveksi ja sosiaalisen nousun sukupolveksi.

Boomers -keskustelun avanneiden, 1980-luvulla syntyneiden, mielenmaisema ja mentaliteetti tiivistyy parhaiten sanaan yksilöllisyys.  Kyseinen sukupolvi on kasvanut yksilöllisyyttä ihannoivassa ajassa. Hyvinvointiyhteiskuntakin tuli ”valmiiksi” 1980-luvulla. Tuli mm. Nokia, joka vei maailmalle mobiiliuuden ja uuden teknologian ilosanomaa. Yksilö vapautui yhä enemmän sosiaalista siteistä ja perinteistä. Yksilöllisyydestä ja yksilönä pärjäämisestä tuli velvoite, johon haluttomankin oli alistuttava. He eivät olleet enää vain sodan, jälleenrakennuksen tai hyvinvointivaltion kasvatteja, vaan myös yksilöllisen vapauden mahdollistavan yltäkylläisyyden ja ylipäätään valintojen maailman kasvatteja. Tästä maailmasta tulevat tällä hetkellä maanne vaikutusvaltaisimmat johtajat.

Muistikuva omasta työhistoriastani 1990-luvulta: Yritin saada asiakkaalle palveluja ja perustelin, että kyseessä oli monia palveluja käyttävä ”vanhus”. Työkaverini palautti minut ”todellisuuteen” toteamalla, että asiakas oli hänen ikäisensä eli 56-vuotias! Minulle nuorelle vastavalmistuneelle hän näyttäytyi vanhana ja apua tarvitsevana.

Samoin puhutaan yleisellä tasolla eri ikäisistä ihmisistä käyttäen ikää ilmaisevia termejä; eläkeläinen, vanha ihminen, tyttö jne. Monissa yhteyksissä olen aistinut, miten etenkin iäkkäämmät ihmiset loukkaantuvat, kun puheeseen ilmestyvät sanat: vanha, seniori, eläkeläinen. Samaan aikaan he käyttävät nuorista vähätteleviä ilmaisuja, joilla viitataan esim. nuorten kokemattomuuteen tai osaamattomuuteen.

Itse pidän sukupolviajattelua mielenkiintoisena paikantaa omaa historiaa. Meillä 1950-luvulla suurten ikäluokkien imussa tulleilla on myös ovat avainkokemuksemme, joiden kautta peilaamme yhteiskuntaa ja elämää. Me olemme Kekkosen ja Sputnikin ajan lapsia, lapsuuden köyhyys alkoi muuttua vauraudeksi 1960-luvulla. Se, että olemme eläneet erilaisessa maailmassa kuin nykyiset päättäjät, ei anna meille erillisiä vapauksia asettua heidän yläpuolelleen pidemmän elämänkokemuksen vuoksi.

Tulevaisuus pitää myös huolen siitä, että nuorille muodostuvat omat avainkokemukset. Lopputulemana syntyy sukupolvien yhteinen historia, josta on puolin ja toisin opittavaa. Sukupolvien kuilu on aina ollut olemassa. Ja niin pitää ollakin. Nuorena ruuhkavuosia eläessäni minun oli vaikeaa asettua juuri leskeksi jääneen äitini suruun, kun oma maailma oli niin täynnä. Samoin omilla lapsilla ei aina riitä aikaa paneutumaan juuri minun elämäni pieniin pulmiin. Mutta se ei suinkaan tarkoita, ettemme arvostasi toisiamme.

Vanhemmilla sukupolvilla ei ole oikeutta lähteä arvioimaan nuorempien sukupolvien toimintaa pelkästään oman elämänkokemuksensa perusteella. Jokainen sukupolvi tekee omat virheensä ja oppii niistä. Minusta meidän tehtävämme on rohkaista ja kannustaa tätä Y-sukupolvea tarttumaan ennakkoluulottomasti asioihin. Kaikkien kukkien kukkiessa syntyy vuorovaikutteisuus.

Kirjottaja: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela