Eletään tämä kevät näin

Olin ajatellut, etten tällä palstalla kirjoita koronasta jutun juttua. Mutta eihän sitä voi välttää, korona kun on kanssamme, halusimme tai emme.

Jos on elänyt eläkeläisen tasaista perusarkea, ei elämä korona-aikaankaan ole suuresti muuttunut. Käydään lenkillä, luetaan kirjoja ja keitellään perunoita. Varsinkin työn ja toimeentulon osalta osaan olla kiitollinen. Eläke napsahtaa ainakin toistaiseksi entiseen tapaan joka kuukausi tilille, ei ole pelkoa lomautuksesta eikä irtisanomisesta eikä tarvitse miettiä etätöiden ja lasten koulunkäynnin yhteensovittamista.

Ystävien kanssa olemme yhteyksissä digi-keinoilla. WhatsAppi soittaa, ja voihan pieniä kaverilenkkejä kävellä turvavälillä kotikonnuillakin. Ihan huippua oli järjestää oman kirjakerhon kokoontuminen teams-etätyökalulla. Kirjavinkkejä ja lukukokemuksia vaihdettiin ja oltiin henkisesti lähekkäin. Erilaisin turvajärjestelyin on myös kierrätetty kirjoja. Järjestöjen kokoukset ovat hoituneet etäyhteyksillä. Olen löytänyt myös monenlaiset maksuttomat webinaarit. Napakoissa tunnin koulutuksissa on käsitelty muun muassa kriisiviestintää, tiedotteen laatimista ja digi-työkaluja. Tuntuu hyrisyttävän mukavalta, kun kalenterissa on merkintöjä, ”muista webinaari”!

Yhteyksiä ystäviin ja tuttuihin pidetään myös sosiaalisen median kautta. Sen merkitystä ei kannata yhtään väheksyä. Ystävien postaukset omasta etäarjestaan ovat ilahduttavia, huvittavia ja lohdullisia. Samassa veneessä ollaan, näillä mennään. Ei inistä, ei valiteta, vaan eletään tämä läpi. Ei poikkeustila voi iän kaiken kestää.

Korona-aamujen ulkoiluista on tullut minulle jokapäiväinen tapa. Kävelen lähitienoon luonnossa tai menen autolla ulkoilemaan jonnekin kauemmaksi. Joskus on mukana kahvia ja pullaa. Aurinko paistaa yleensä aina aamuisin, ja linnut laulavat takuuvarmasti. Harvoin olen aikaisemmin päässyt seuraamaan luonnon heräämistä kevääseen näin läheltä ja tiiviisti. Korona-ajan tuomaa hyvää omassa elämässäni on myös se, että niukka elämäntapani on nyt entistä niukempi ja harkitumpi. Keittiötumpelo on jopa oppinut pyöräyttämään viikottain herkulliset sämpylät!

Toki läheisten ja ystävien tapaamista on ikävä. Huhtikuussa jäivät väliin yhden ystävän 70-vuotisjuhlat, yhdet 103-vuotisjuhlat, ja kevään ja kesän matkasuunnitelmat jäivät suunnitelman tasolle. Teatteriliput peruttiin, samoin kaikki kesän festarit. Odotettu kissanhoitoviikkokin peruuntui, koska emäntä ei päässytkään matkalle.

Eräs ystäväni sanoi, että on ihan hirveä halipula, ja sitten kun tavataan, niin halataan ainakin puoli tuntia. 103-vuotias läheinen asuu miehensä kanssa omassa kodissa ja sanoo kaipaavansa eniten kyläilijöitä. Hän kertoo puhelimessa, että ennen kävi monta ihmistä joka päivä, nyt ei käy ketään, ruokakassi vain oven taakse tyrkätään. Luovuus kuitenkin sykkii korona-ajasta huolimatta. Maalausteline on pystyssä ja tauluja syntyy. Paikallislehdessä julkaistiin 103-vuotiaan koronaruno.

Kaikesta huolimatta melkeinpä laitan pääni pantiksi, että tästä kaikesta koituu lopulta jotain hyvää. Tilanne oli niin jysäyttävän pysäyttävä, että sen luulisi herättäneen jollain tavalla lähes jokaisen. Ehkä tämän jälkeen ymmärrämme enemmän, osaamme enemmän – mitä, sitä en osaa vielä sanoa.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén, Kuhasalo, Joensuu