Muistisairautta sairastavista ihmisistä asuu Pohjois-Karjalassa reilu puolet maaseutumaisissa oloissa. Joka ikisen elämäntilanne on erilainen. Osa asuu puolison kanssa, osalla on muita läheisiä lähellä tai kaukana. Yksinasuvien määrä kasvaa koko ajan.
Kirkonkylällä tai taajamassa peruspalvelut ovat parhaimmillaan kävely- tai rollaattorimatkan päässä. Jos koti sattuu sijaitsemaan väljästi asutulla alueella eli toisin sanoen korvessa palvelut ja kaupat ovat kaukana. Kulkuyhteyksiäkään ei voi kehua sujuviksi. Moni haluaa kuitenkin muistisairaudesta huolimatta vanheta niillä sijoillaan vaikka mikä olisi.
Luonnon läheisyys on tärkeä. Kaikenlainen puuhastelu tuottaa elämyksiä ja toimii henkireikänä. Tutut paikat, reitit ja rutiinit auttavat pärjäämään. Maalla asuvilla vanhuksilla on perinteisesti hyvät ja monipuoliset selviytymistaidot. Muistisairauden ensi vaiheen pulmat saattavat jopa jäädä huomaamatta, koska arjen taitoja on niin paljon.
Ongelmaksi voi tulla se, ettei työntekoa ja touhuamista osaa lopettaa, vaan haluaa asioiden olevan samalla tolalla kuin ennenkin. Pihan ja kasvimaan tulee kukoistaa entiseen malliin, vaikka jaksamista ei enää olisikaan.
Voiko muistisairautta sairastava pärjätä maaseudulla vai pitääkö muuttaa ”turvaan” taajamaan tai peräti kaupunkiin? Yhtä oikeaa vastausta ei ole olemassa. Perusteluita löytyy puoleen jos toiseenkin.
Ihmiset ovat erilaisia, ja osan perusluontona on olla vähään tyytyväinen. Ulkopuolisesta elämä voi näyttää hyvinkin puutteelliselta, mutta ihminen itse voi olla tyytyväinen omaan eloonsa ja tuttuun ympäristöönsä.
Korvesta poismuuttaminen on iso askel. On tärkeää, että asumisesta ja muuttamisen mahdollisuudesta puhutaan, mietitään asioita monelta kantilta ja hyväksytään erilaiset näkökulmat. Lapsia kalvaa huoli vanhojen vanhempien pärjäämisestä, eikä hoiva ja huolenpito matkojen päästä onnistu. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi määrittää, miltä toisen eläminen tuntuu.
Täydellisen hyvää huippuratkaisua maalla asuvan vanhuksen asumiseen ja elämiseen ei ehkä ole olemassa. Elämän isoja kysymyksiä joutuu miettimään toisaalta ja toisaalta -pohjalta. Joutuu pohtimaan, mihin asioihin voi vaikuttaa, mihin taas ei. Mikä on sitä minun omannäköistä elämääni ja mistä löydän tarvittavat turvaverkot?
On hyvä muistaa, että suuri osa iäkkäistä ihmisistä on aktiivisia ja tulee hyvin toimeen. Pariskunta pärjää usein yhdessä, vaikka toisella olisi muistisairaus. Yksi + yksi on enemmän kuin kaksi. Vuosikymmenten yhdessäolo luo tuttuuden ja luottamuksen tunteen. Yhteiset tekemiset ja vaikkapa kulttuuriharrastukset jatkuvat, käydään konserteissa, teatterissa, näyttelyissä niin kuin ennenkin.
Viime aikoina on järjestöissä ja sote-palveluissa kokeiltu ja viritetty etsivää ja löytävää vanhustyötä. Kuka haluaa tulla löydetyksi? Tuntuuko sinusta, että haluaisitko tulla löydetyksi? Mitä kaipaisit? Tukea, kavereita, iloa elämään?
Kirjoitus on julkaistu aiemmin sanomalehti Karjalaisessa 11.8.2021.
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsénin kotialbumi
arjajamsen18@gmail.com
No comments:
Post a Comment