Syntyi suorastaan pakottava tarve tarttua kynään seurattuani keskustelua boomers- nimityksestä mielensä pahoittaneista. Minun on vaikea ymmärtää, että tästä yleisestä nimityksestä voidaan ylipäänsä vetää johtopäätös, ettei ikäihmisiä arvostettaisi.
Suuret ikäluokat (baby boomers) ovat sotien jälkeen vuosien
1945-1950 välillä syntyneet. Tuolloin syntyi vuosittain noin 100 000
lasta. (nyt alle 50 000). Suurten ikäluokkien yhteisiin kokemuksiin kuului
nopea ja dramaattinen yhteiskunnan muutos. Heidän aikanaan suomalainen
yhteiskunta muuttui maatalousvaltaisesta ja köyhästä maasta teknologisesti
kehittyneeksi hyvinvointivaltioksi. He muuttivat maalta kaupunkeihin. Suuria
ikäluokkia on kutsuttu mm. murrossukupolveksi, tungossukupoveksi ja sosiaalisen
nousun sukupolveksi.
Boomers -keskustelun avanneiden, 1980-luvulla syntyneiden,
mielenmaisema ja mentaliteetti tiivistyy parhaiten sanaan yksilöllisyys. Kyseinen sukupolvi on kasvanut yksilöllisyyttä
ihannoivassa ajassa. Hyvinvointiyhteiskuntakin tuli ”valmiiksi” 1980-luvulla.
Tuli mm. Nokia, joka vei maailmalle mobiiliuuden ja uuden teknologian
ilosanomaa. Yksilö vapautui yhä enemmän sosiaalista siteistä ja perinteistä.
Yksilöllisyydestä ja yksilönä pärjäämisestä tuli velvoite, johon haluttomankin
oli alistuttava. He eivät olleet enää vain sodan, jälleenrakennuksen tai
hyvinvointivaltion kasvatteja, vaan myös yksilöllisen vapauden mahdollistavan
yltäkylläisyyden ja ylipäätään valintojen maailman kasvatteja. Tästä maailmasta
tulevat tällä hetkellä maanne vaikutusvaltaisimmat johtajat.
Muistikuva omasta työhistoriastani 1990-luvulta: Yritin
saada asiakkaalle palveluja ja perustelin, että kyseessä oli monia palveluja
käyttävä ”vanhus”. Työkaverini palautti minut ”todellisuuteen” toteamalla, että
asiakas oli hänen ikäisensä eli 56-vuotias! Minulle nuorelle
vastavalmistuneelle hän näyttäytyi vanhana ja apua tarvitsevana.
Samoin puhutaan yleisellä tasolla eri ikäisistä ihmisistä
käyttäen ikää ilmaisevia termejä; eläkeläinen, vanha ihminen, tyttö jne.
Monissa yhteyksissä olen aistinut, miten etenkin iäkkäämmät ihmiset
loukkaantuvat, kun puheeseen ilmestyvät sanat: vanha, seniori, eläkeläinen.
Samaan aikaan he käyttävät nuorista vähätteleviä ilmaisuja, joilla viitataan
esim. nuorten kokemattomuuteen tai osaamattomuuteen.
Itse pidän sukupolviajattelua mielenkiintoisena paikantaa
omaa historiaa. Meillä 1950-luvulla suurten ikäluokkien imussa tulleilla on
myös ovat avainkokemuksemme, joiden kautta peilaamme yhteiskuntaa ja elämää. Me
olemme Kekkosen ja Sputnikin ajan lapsia, lapsuuden köyhyys alkoi muuttua
vauraudeksi 1960-luvulla. Se, että olemme eläneet erilaisessa maailmassa kuin
nykyiset päättäjät, ei anna meille erillisiä vapauksia asettua heidän
yläpuolelleen pidemmän elämänkokemuksen vuoksi.
Tulevaisuus pitää myös huolen siitä, että nuorille muodostuvat
omat avainkokemukset. Lopputulemana syntyy sukupolvien yhteinen historia, josta
on puolin ja toisin opittavaa. Sukupolvien kuilu on aina ollut olemassa. Ja
niin pitää ollakin. Nuorena ruuhkavuosia eläessäni minun oli vaikeaa asettua
juuri leskeksi jääneen äitini suruun, kun oma maailma oli niin täynnä. Samoin
omilla lapsilla ei aina riitä aikaa paneutumaan juuri minun elämäni pieniin
pulmiin. Mutta se ei suinkaan tarkoita, ettemme arvostasi toisiamme.
Vanhemmilla sukupolvilla ei ole oikeutta lähteä arvioimaan
nuorempien sukupolvien toimintaa pelkästään oman elämänkokemuksensa
perusteella. Jokainen sukupolvi tekee omat virheensä ja oppii niistä. Minusta
meidän tehtävämme on rohkaista ja kannustaa tätä Y-sukupolvea tarttumaan
ennakkoluulottomasti asioihin. Kaikkien kukkien kukkiessa syntyy
vuorovaikutteisuus.
Kirjottaja: Tuija Nummela
Kuva: Tuija Nummela
No comments:
Post a Comment