Vierivä kivi ei sammaloidu

Arja kirjoitti kimppa-asumiseen liittyvässä blogissa (19.3.2019), että kimppa-asumisen huipentaisi kuljetusvastaava, joku kiva tyyppi, joka kuskaisi meitä teatteriin, kulttuuririentoihin ja vaikka festareille. Upea unelma, mutta tuon ”kivan tyypin löytäminen” saattaa on ongelma.

Ikäpolvemme on tottunut kulkemaan ja lähtemään. Moottoritie on ollut kuuma koko aikuisikämme. Omille vanhemmille riitti oma pihapiiri, kylä ja lähin kaupunki. Me olemme olleet valmiit kulkemaan kulttuurin ja muiden elämysten perässä pitkiäkin matkoja.

Omalla autolla ajaminen ei välttämättä ole ikuista. Jotkut lajitoverit pohtivat autosta luopumista taloudellisista syistä. Joillakin terveydentila alkaa rajoittaa auton käyttöä. Maalla asuville autosta luopuminen tarkoittaa muuttoa kaupunkiin. Elämän sisältöihin tulee iso aukko, jos ei autottomana pääse kesämökille, kesäteatteriin tai vanhojen ystävien luo vierailulle.

Joillain paikkakunnilla automiehet ottavat iäkkäitä kyytiin ja vievät heitä retkelle (HS 1.4.2019). Ajatus autoilun ja vapaaehtoistoiminnan yhdistämisestä syntyi erään miehen oman äidin kuljettamisesta. Ikäihmisen hyvinvoinnille on suuri merkitys, kun hän pääsee neljän seinän sisältä liikkeelle. Iäkkäät tai heidän läheisensä voivat ehdottaa retkitoiveita yhteyshenkilölle, jotka välittävät toiveen alueen vapaaehtoisille kuljettajille.

Yksi ensimmäisistä työpaikoistani oli vanhustenhuollon laitos. Mieleen jäi muisto yhden asukkaan kanssa tehdystä retkestä. Hän oli pyörätuolissa oleva mies, joka oli tehnyt elämäntyönsä proomuilla ja seilannut pitkin Saimaata. Tukinlastauspaikat olivat hänelle tuttuja. Kauniina alkukesän päivänä lähdettiin eväiden kanssa taksin kyytiin ja käytiin katsomassa hänen työuransa tärkeitä puiden lastauspaikkoja. Samalla sain itse todellisen katsauksen aluehistoriaan. Se päivä oli meille molemmille merkityksellinen monessa mielessä. Kun pääsin kurkistamaan hänen elettyyn elämäänsä, näin hänet uudessa valossa asiakkaana ja ihmisenä. Hänelle päivä oli kuin joulu.

Kuljetuspalvelut ovat tulevaisuudessa tärkeä juttu. Mikäli oma sukupolveni aiotaan pitää virkeänä, meidän pitää päästä liikkeelle. Kysyntää on monenlaista, tarvitaan yhteisiä retkiä Ateneumiin ja muihin museoihin, teatteriin kotikaupungin ulkopuolelle, isoihin konsertteihin ja festareille. Yhtä lailla tarvetta on menneisyysmatkailuun käymällä kesämökin pihassa tai silmäilemällä, miten entinen asuinalue on muuttunut. Pelkkä kuljetus paikasta toiseen ei myöskään riitä. Tarvitaan mukaan osaava opas, joka laittaa lihat luiden päälle kertomalla taustat. Näkeminen lisäksi tarvitaan yhteisesti jaettu kokemus.

Kyytipalvelu, kuljetuspalvelu, saattopalvelu ja opaspalvelu, nimiä on monia kuten tarpeitakin. Tämän kuvion luomisessa tilaa on kaikille. Iäkkäät itse ovat keskiössä määrittelemässä omia tarpeitaan. Omaiset ja läheiset voivat ottaa kakusta oman siivun. Sen lisäksi tarvitaan automiesten kaltaista vapaaehtoistyötä.

Tällä saralla on tilausta myös bisnespalveluille. Moni ikätoverini olisi valmis maksamaan käynnistä kulttuuriin ja pihistämään muusta elämisestä. Periaatteena on, että vierivä kivi ei aio sammaloitua.

Teksti: Tuija Nummela
Kuva: Tuija Nummela