Monday, April 29, 2019

Eläkeläisen digiloikka on vaarassa jäädä lyhyeksi



Muistan vanhan mainoksen tietokoneiden yleistymisen ajoilta. Mummolta kysyttiin, mitä hän tehnyt. Mummo vastasi, että kävin viime yönä kuussa. Hän oli nimittäin surffaillut tietokoneella koko yön ja tutkinut kuuta. Olipa maailma avartunut. 

Maailman digitalisoitumisella tarkoitetaan tietotekniikan yleistymistä arjessa. Osalle suomalaisista eläkeläisistä digi-digi on yhä diipa-daapaa. ”En ymmärrä, en osaa, en tarvitse, pelottaa”, ovat usein kuultuja kommentteja digitalisaation edessä. 

Pankkipalvelujen siirtyminen verkkoon on yksi suurimmista huolenaiheista. Ennen pankkiasiat hoidettiin tutun pankkivirkailijan kanssa. Nyt konttoriverkostoja on leikattu ja aukioloaikoja supistettu. Monet tuntevat nykyisin suurta avuttomuutta ja elämänhallinnan menettämisen pelkoa pankkiasioiden äärellä.     

Monet eläkeläiset ovat kuitenkin jo työelämässä käyttäneet tietotekniikkaa sujuvasti ja osaavat perusjutut. Työpaikan it-vastaava on hoitanut koneet, päivitykset ja tietoturvat. Ja kun ongelmia ilmaantui, ei tarvinnut kuin huutaa seinän taakse: apuva! Ja apu löytyi.  

Eläkkeelle jäätyä työpaikan asiantuntevaa apua ei enää olekaan. Joskus osaamista löytyy omasta perheestä, joskus naapurista. Moni tuntuu luottavan muualla asuvan lapsen etäohjaukseen. Puhelinkeskustelu alkaa usein näin: auttaisitko nyt äitiä, kun tämä ei jotenkin toimi…”. 

Arki on täynnä tietotekniikkaa. Itse tarvitsen kannettavaa tietokonetta, iPadia, puhelinta, televisiota, kameraa, pesukonetta, hellaa, autoa… mitä vielä? Täytän sähköisiä hakemuksia, vastaan kyselyihin. Kaikessa törmään teknologiaan, tietotekniikkaan, digitalisaatioon. Mietin yhden tavallisen päivän askareitani:

-      selasin aamulla netistä päivät lehdet ja kuumimmat uutiset
-      seurustelin kavereiden kanssa somessa ja sovimme tapaamisia ensi viikolle
-      seurasin somessa minulle tärkeiden organisaatioiden ja järjestöjen uutisointia ja tulevia tapahtumia
-      sähköpostissa luin tärkeitä viestejä ja uutiskirjeitä
-      tilasin ja maksoin junaliput
-       katselin pankkitilin saldoa, maksoin laskun, seurasin rahastosijoituksiani
-      varasin ajan laboratoriokokeisiin ja samalla katsoin tietojani omakannasta
-      ostin teatteriliput
-      varasin kirjastosta pari kirjaa
-      tulevaa ulkomaan matkaa varten luin maan historiasta ja luonnosta
-      naureskelin Yle Areenan Elävää arkistoa ja katselin eilisen dokumenttiohjelman
-      Netflixissä minua kiinnosti lempiohjaajani elokuva, mutta jätin sen huomiseksi
-      otin puhelimella valokuvia ja siirsin ne tietokoneelle
-      soitin kuvapuhelun tyttärelleni Lontooseen
-      pesin pyykkiä koneella ja tein ruokaa liedellä, lisää nappuloita
-      kävin Skype-neuvottelun työsopimuksesta
-      kirjoitin ja muokkaisin tätä blogikirjoitusta  

Digitalisaatio merkitsee minulle yhteisöllistä vuorovaikutusta ja helppoa pääsyä tiedonlähteille. Se tuottaa iloa ja jatkuvasti mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Enpä tulisi toimeen ilman tietotekniikkaa. Vaikka totta puhuen tuottaa digitalisaatio myös lisää harmaita hiuksia. Tarvitsen aina silloin tällöin apua, kun asiat ovat solmussa. Ja tuskastun salasanojen ja käyttäjätunnusten älyttömään määrään. Tässä ratkaisuni on pieni sininen vihko, jonka sisältö on korvaamaton. 

Onneksi on saatavissa apua tietotekniikkaan. Monet järjestöt tekevät tärkeää työtä ja opastavat ikäihmisiä tietotekniikan saloihin. On todettu, että vertaistuellinen opastus on hyvä tie uuden oppimiseen. Työtä ei kuitenkaan voi jättää pelkästään järjestöjen varaan, vaan myös julkisen vallan on tunnettava vastuunsa ja pidettävä huolta, että kaikki, niin nuoret kuin vanhatkin, pysyvät digi-maailman kelkassa.  

Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén 


No comments:

Post a Comment