Eläkeläisen tilipussi on huomattavasti kevyempi kuin työssä
ollessa. Elämän isot kehykset eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Asumiseen ja
elämiseen liittyvät kulut ovat samat kuin aikaisemmin.
On asioita toki muuttunutkin, työmatkakulut ovat jääneet
pois, vaatteiden hankintaan ja siihen liittyvät muut kulut ovat pienentyneet.
Mutta ovatpa samalla hävinneet myös verovähennykset. Jo eläkkeellä olevat
todistavat, miten eläkeläisen kuluttamisen tarve vähenee. Kyllä ja ei. Jos jostakin
vähenee, niin toisesta päästä menot lisääntyvät, esimerkkinä vaikkapa
terveyteen liittyvät menot.
Olen yrittänyt nähdä tulojen pienentymisen myös
mahdollisuutena kestävään kehitykseen ja tavaroiden uusiokäyttöön. Eläkkeelle
jäätyäni käytin aikaani uuden elämän päivittämiseen: verotus kohdalleen ja vakuutukset,
puhelin- ja nettikulut kilpailutukseen. Nämä olivat tärkeitä riittejä siirtyessäni
kustannustietoisen eläkeläisen rooliin. Johtotähtenä, että ei ne suuret tulot,
vaan ne pienet menot.
Tämän jälkeen siirryin elämisen sisätiloihin. Kodin nurkkien
koluaminen alkoi. Nurkkien kaiveleminen oli itse asiassa terapeuttinen ja
puhdistava kokemus. Samalla voi tehdä menneisyysmatkailua pysähtyen vaatteiden
ääreen, jotka toivat monenlaisia muistoja menneestä elämästä. Jokaisen vaatteen
tai tavaran kohdalla tein eettistä puntarointia, mikä on tämän jälkikäyttö.
Tuli erilaisia kasoja: kirppari, Uffi, Kontti ja säilytys uusiokäyttöä varten.
Seuraavaksi olivat vuorossa kankaat ja langat. Vuosien ellei
vuosikymmenien aikana nurkkiin oli muutamista muutoista huolimatta kertynyt
lähes palakaupan verran erilaisia kankaita ja tilkkuja. Ajatuksena oli, että ”sitku
on aikaa”. Ikätoverit kertovat vanhempiensa jäämistönä löytyvän isot kasat
jugurttipurkkeja. Sota-ajan sukupolvien
lapsena ei voi heittää mitään pois, jos vaikka tavaralla olisi käyttöä. Jo
kankaiden hypistely tuottaa iloa. Tämä oli lapsen kevätjuhlamekon kangas. Samaan
aikaan pää alkaa tuottaa ideoita, mitähän tästä vielä saisi.
Kestävän kehityksen elämäntapa on eläkeläisen arkipäivää.
Kotiin on syntynyt pienimuotoinen kirppari, jonka antimia tarjotaan
kyläilijöille. Voi, miten hyvältä tuntuu, kun jokin vanha kippo pääsee uuteen
kotiin. Vaatteita ja kankaita punnitaan, missä muodossa nämä voisivat jatkaa
elämää ja korvata uuden hankinnan.
Ompelukone laulaa taas iloisesti vuosien jälkeen.
Uskomatonta tyydytystä tuottaa, kun vanhat keittiön verhot jatkavat elämää
pussilakanana. Samoin ikivanha hame vähän muodistettuna tuottaa huomattavasti
enemmän iloa kuin kaupasta ostettu.
Olen yllättynyt, miten paljon merkityksiä vanhan tavaran
uusiokäyttö on tuottanut. Komerot tyhjenevät, tavara kiertää ja työelämän
ruuhkavuosien peitossa ollut ompelutaito on otettu uudelleen käyttöön. Tämä on
tuottoisaa työtä, jossa kaikki voittavat.
Teksti: Tuija Nummela
No comments:
Post a Comment