Arja kirjoitti kimppa-asumiseen liittyvässä blogissa
(19.3.2019), että kimppa-asumisen huipentaisi kuljetusvastaava, joku kiva
tyyppi, joka kuskaisi meitä teatteriin, kulttuuririentoihin ja vaikka
festareille. Upea unelma, mutta tuon ”kivan tyypin löytäminen” saattaa on
ongelma.
Ikäpolvemme on tottunut kulkemaan ja lähtemään. Moottoritie
on ollut kuuma koko aikuisikämme. Omille vanhemmille riitti oma pihapiiri, kylä
ja lähin kaupunki. Me olemme olleet valmiit kulkemaan kulttuurin ja muiden
elämysten perässä pitkiäkin matkoja.
Omalla autolla ajaminen ei välttämättä ole ikuista. Jotkut
lajitoverit pohtivat autosta luopumista taloudellisista syistä. Joillakin
terveydentila alkaa rajoittaa auton käyttöä. Maalla asuville autosta luopuminen
tarkoittaa muuttoa kaupunkiin. Elämän sisältöihin tulee iso aukko, jos ei
autottomana pääse kesämökille, kesäteatteriin tai vanhojen ystävien luo
vierailulle.
Joillain paikkakunnilla automiehet ottavat iäkkäitä kyytiin
ja vievät heitä retkelle (HS 1.4.2019). Ajatus autoilun ja vapaaehtoistoiminnan
yhdistämisestä syntyi erään miehen oman äidin kuljettamisesta. Ikäihmisen hyvinvoinnille
on suuri merkitys, kun hän pääsee neljän seinän sisältä liikkeelle. Iäkkäät tai
heidän läheisensä voivat ehdottaa retkitoiveita yhteyshenkilölle, jotka
välittävät toiveen alueen vapaaehtoisille kuljettajille.
Yksi ensimmäisistä työpaikoistani oli vanhustenhuollon
laitos. Mieleen jäi muisto yhden asukkaan kanssa tehdystä retkestä. Hän oli
pyörätuolissa oleva mies, joka oli tehnyt elämäntyönsä proomuilla ja seilannut pitkin
Saimaata. Tukinlastauspaikat olivat hänelle tuttuja. Kauniina alkukesän päivänä
lähdettiin eväiden kanssa taksin kyytiin ja käytiin katsomassa hänen työuransa tärkeitä
puiden lastauspaikkoja. Samalla sain itse todellisen katsauksen aluehistoriaan.
Se päivä oli meille molemmille merkityksellinen monessa mielessä. Kun pääsin
kurkistamaan hänen elettyyn elämäänsä, näin hänet uudessa valossa asiakkaana ja
ihmisenä. Hänelle päivä oli kuin joulu.
Kuljetuspalvelut ovat tulevaisuudessa tärkeä juttu. Mikäli
oma sukupolveni aiotaan pitää virkeänä, meidän pitää päästä liikkeelle.
Kysyntää on monenlaista, tarvitaan yhteisiä retkiä Ateneumiin ja muihin
museoihin, teatteriin kotikaupungin ulkopuolelle, isoihin konsertteihin ja
festareille. Yhtä lailla tarvetta on menneisyysmatkailuun käymällä kesämökin
pihassa tai silmäilemällä, miten entinen asuinalue on muuttunut. Pelkkä
kuljetus paikasta toiseen ei myöskään riitä. Tarvitaan mukaan osaava opas, joka
laittaa lihat luiden päälle kertomalla taustat. Näkeminen lisäksi tarvitaan
yhteisesti jaettu kokemus.
Kyytipalvelu, kuljetuspalvelu, saattopalvelu ja opaspalvelu,
nimiä on monia kuten tarpeitakin. Tämän kuvion luomisessa tilaa on kaikille.
Iäkkäät itse ovat keskiössä määrittelemässä omia tarpeitaan. Omaiset ja
läheiset voivat ottaa kakusta oman siivun. Sen lisäksi tarvitaan automiesten
kaltaista vapaaehtoistyötä.
Tällä saralla on tilausta myös bisnespalveluille. Moni
ikätoverini olisi valmis maksamaan käynnistä kulttuuriin ja pihistämään muusta
elämisestä. Periaatteena on, että vierivä kivi ei aio sammaloitua.
No comments:
Post a Comment