Nollatoleranssi vanhusten vähättelylle ja kaltoinkohtelulle

Pelottaa!!! kaikui luentosalin takapenkistä. Sirkka-Liisa Kivelän viesti olikin karua kuultavaa. Kivelä on geriatri ja professori emerita, joka on jo vuosikymmenet tutkinut vanhustenhoitoa sekä puhunut hoidon ja hoivan ongelmista. Tänä päivänä tulee väkisinkin olo, että puhe on tainnut suurelta osin mennä kuuroille korville. 

Kivelä on koonnut viime vuosien vanhustutkimuksen keskeiset tulokset ja johtopäätökset, jotka ovat kaikki kiistatta samansuuntaiset. Kotihoidossa asiakkaiden määrä on kasvanut ja toimintakyky huonontunut. Henkilökuntavaje on kasvanut, työntekijöiden työpaine kasvanut ja sairaslomat lisääntyneet. Työntekijöiden eettinen kuorma on kasvanut, ja kolme neljästä miettii ajoittain tai jatkuvasti alan vaihtoa.   

Kuntien vanhuspoliittiset strategiat korostavat ennaltaehkäisevää työtä. Keskiössä ovat eläkkeelle siirtyvät hyväkuntoiset seniorit. Kivelä toteaa, että preventio on tärkeää, mutta jatkaa samaan hengenvetoon, että sillä ei yksin pärjätä. Vanhusten hoito ja hoiva ovat jääneet unholaan. Kivelä kysyy, ovatko tämän taustalla omat pelkomme vanhuutta ja vanhenemista kohtaan. Mielellään näemme itsemme hyväkuntoisina ja pärjäävinä senioreina, emme hauraina ja raihnaisina hoivaa tarvitsevina vanhoina ihmisiä. 

  

Omaisten roolin korostamisessa piilee toinen iso tulevaisuuden uhka. Päivi Ahosola (2018) nostaa väitöskirjassaan esille sen, että omaisettomat vanhukset on unohdettu. Pienten perheiden ja yksinasuvien yhteiskunnassa on kuitenkin yhä tavallisempaa, että vanhuksella ei ole omaisia, ei puolisoa, ei lapsia, ei lapsenlapsia. Usein kuitenkin puhutaan ”omaisista ja läheisistä”. Ketä ne läheiset ovat? Toinen serkku, jonka olet viimeksi tavannut lapsuudessasi? Ei voine odottaa, että siltä suunnalta hoivatukea pahemmin tulisi. 

Kolmanneksi suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi Kivelä nostaa osallisuusvajeen. Kotihoidossa vanhus tulee aika täydellisesti eristetyksi muusta yhteiskunnasta ja yhteisöllisyydestä. Missä viipyvät erilaiset välimuotoiset asumisratkaisut, kimppakämpät, perhehoitokodit, yhteisökodit ja muut vastaavat, joista niistäkin on ollut puhetta ja hyviä yksittäisiä esimerkkejä jo toistakymmentä vuotta? 

Lopuksi Kivelä heittää haasteen muun muassa filosofeille ja sosiaalipoliitikoille: nyt on arvokeskustelun paikka. Kivelä myös ehdottaa #metoo -kampanjaa mukaillen My Mother and Father Too -kampanjaa.  

Taitaapa olla niin, että kampanja on jo käynnistynyt. Sen verran vilkasta ja tiukkaakin keskustelua tilaisuudessa käytiin ja esimerkkejä kerrottiin. Porina jatkui vessajonossa. Ratkaisuja kaivataan ja pian.  

Professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä luennoi 2.3.2019 Joensuussa Itä-Suomen yliopistolla.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén