Kannusta lasta lukemaan -kampanja korostaa kirjojen ja
lukemisen merkitystä lapselle. Vanhempia innostetaan lukemaan lapselle ja
lukemaan yhdessä lapsen kanssa. Tämän päivän hyvä koti on koti, jossa on
kirjoja.
Nuorison edustaja kyselikin minulta, mistä lukuintoni oikein
syttyi, lapsuuden kodissani kun ei kannustettu lukemaan. Eikä meillä ollut kuin
kolme kirjaa: vanhempien vihkiraamattu, kudonnan opaskirja ja repaleinen kirja,
jossa on arvoituksia, runoja ja pikkusatuja. Kirjasta puuttuvat kannet ja osa
sivuista. En tiedä, milloin se on painettu. Vanha se on, sillä osa teksteistä
on kirjoitettu vanhalla fraktuuralla, jota on vaikea lukea. Tätä huonokuntoista kirjaa olen lapsena
lukenut, väritellyt kuvia ja kirjoitellut nimeäni sen sivuille.
Vanhempani eivät lukeneet kirjoja, sanomalehtiä kylläkin. En
tiedä, mistä juonsi alkujaan se, että meille tilattiin Helsingin Sanomia jo
60-luvun alusta lähtien. Naapuriin tuli poliittisista syistä Uusi Suomi, ja naapurin
setä oli kade Hesarin paremmista urheilusivuista.
On minulla muutamia kirjamuistoja. Parhaan kaverini Erkin
kotona oli kuvaraamattu. Kävimme aina salaa katsomassa kuvaa, jossa Jeesus
roikkuu ristillä. Kuva järkytti, mutta se piti päästä näkemään uudelleen ja
uudelleen. Toisessa naapurissa on lasiovinen kirjakaappi, jossa oli hieno
nahkaselkäinen kirjasarja ”Maila Talvion kootut”.
Kaikki ennusmerkit viittaisivat siihen, että minusta
kasvaisi aikuinen, joka ei kirjaan tartu. Toisin kävi. Siinä on naapurin
tädillä merkittävä rooli. Hän työskenteli kirjastossa ja siksi minun oli helppo
mennä kirjastoon lainaamaan kirjoja. Sain häneltä joka viikko Aku Ankan ensimmäiseksi
luettavakseni. Ja paras joululahjani oli, kun sain häneltä ison pinon
uutuuskirjoja. Ne kirjat piti tietysti joulun jälkeen palauttaa, mutta
hurmaannuin uusista kirjoista, niiden tuoksusta ja sivuista, joita kukaan ei
ollut vielä ennen minua avannut.
Aloin lukea intohimoisesti. Innostuin, kiinnostuin kaikista
niistä maailmoista, joita kirjoista löysin. Osaltaan varmaan myös pakenin
kirjojen taakse erilaisia elämisen ongelmia, joita lapsuuden perheeni kohtasi.
Lukuinnosta ei kotona erityisesti innostuttu. Äiti aika
tiukkaan kielsi lainaamasta kirjoja kouluaikaan. Silloin piti keskittyä
kouluun. Mutta heti kun joululoma tai kesäloma alkoi, laukkasin samana päivänä ison
repun kanssa kirjastoon.
Kaiken tämän takia tai kaikesta tästä huolimatta minusta
kasvoi kirjojen ystävä. Kirjoitin lapsena päiväkirjaan, että haluan tulla
lastenkirjailijaksi. Nyt on kotona metrikaupalla Lundiaa täynnä kirjoja ja
kirjoittelu parhaita harrastuksiani.
Kirjaston lukumummo, naapurin täti, päiväkodin ope tai kummisetä, olet lapselle tärkeä lukemaan kannustaja. Ja lukeminen kannattaa aina,
sanoi myös Jörn Donner aikoinaan.
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kiva blogi, joka kirvoitti mieleen omat kokemukset. Meillä oli kirjoja, joita pienenä katseltiin ja luettiinkin. Kirjojen maailma avautui vasta, kun 8 vuotiaana menin kaverin kanssa kirjastoon. Se oli menoa, sillä raahasin viikottain kassillisen Viisikkoja ja poikakirjoja, jotka luin ahmimalla. Muistan monta nuoruuden kesää, joiden ydin oli maata pihalla teltassa ja lukea. Olin kirjaston käyttäjän hevijuuseri ja maailma avartui vielä, kun keksi lainata kirjoja Lappeenrannan kirjastosta. Sitä muistuu mieleen- olin varmaan lukiossa, kun olin kylmänä pakkastalvena kirjastossa käymässä. Olin lukenut Dostojevskin kirjan ja kuvittelin, että olen Pietarissa. Lumi narskui ja mielikuvitus lisäsi loput. On harmi, että kirjojen lukeminen ei ole niin muodissa. Itse en pysty olemaan pitkiä aikoja ilman, että luen jotakin. Kirjasto on suomalaisen hyvinvointivaltion keskeisimpiä linnakkeita!
ReplyDelete