Viipyilen sattuneesta syystä silloin tällöin
pääkaupunkiseudulla. On mielenkiintoista katsella ja kuunnella hesalaista
meininkiä (näin meillä Pohjois-Karjalassa sanotaan, ”hesalaista”). Ydinkeskusta
ja aseman tienoo tuntuvat itäsuomalaisesta vieraalta, eksoottisilta jopa, mutta
heti Pitkänsillan toisella puolella alkaa olo olla kotoisa.
Olen monta kertaa kävellyt Sturenkadulla Kumppanuustalo
Hannan ohi, kerran menin sisälle. Talo on yli satavuotias, uskomattoman komea
punatiilitalo, jossa on aikoinaan sijainnut ainakin koulu ja päiväkoti. Suojaisa
piha ja puutarha, sisällä hiljaista, kotoisaa ja lämmintä.
Satuin tulemaan lounasaikaan. Päivän lounas maksaa kolme
euroa, tarjolla oli kana- ja kasviskeittoa, hyvää. Ruokailijoissa oli kaikenikäistä
porukkaa, osa näytti olevan työmiehiä läheiseltä katutyömaalta. Istuin viehättävän eläkeläisrouvan
pöytään. Hän kertoi käyvänsä syömässä aina keittopäivinä. Ja perjantaisin hän
käy asahissa. Pari ihmistä katseli taidenäyttelyä, osalla oli meneillään kiivas
keskustelu latureista ja muista nettihommista.
On hienoa, että tällaisia paikkoja on. Tarjolla on paljon erilaisia juttuja ja halutessaan
voi olla myös luovasti jouten. On liikuntaa, taidetta, lukupiiriä,
pikkuretkiä ja vaikkapa apua kela- ja fattahommiin. Ja mikä tärkeintä maksutta tai
omakustannushintaan.
Tässä se on: yksi vastaus yksinäisyyteen. Täältä voi
löytyä merkitystä elämään, mielekästä tekemistä, tunnetta porukkaan
kuulumisesta. Että on tänäänkin joku paikka, jonne mennä ja jossa voi tavata ihmisiä.
Kumppanuustalot, asukastalot ja -tuvat ovat yhtä tärkeitä
kuin kirjastot. Niiden merkitys sen paljon puhutun hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisessä pitää tunnistaa ja tunnustaa. Ja niihin pitää kunnissa satsata. Viime viikolla Tuija Brax sanoi Joensuussa jotenkin siihen suuntaan, että kunta, joka ei mahdollista ihmisten kohtaamista, on vaarallinen kunta.
Tulee mieleen, että tällaista voisin itsekin harrastaa
sitten eläkeläisenä, siis tulla sopalle, harrastamaan ja istuksimaan. Ei mutta,
minähän olen eläkeläinen! Saman tien päätän, että tulen toistekin sopalle ja
ties vaikka sinne asahiin, minne ruokaseurana ollut rouva minua houkutteli.
No comments:
Post a Comment